Pidätkö yksityistilaisuuksien järjestäjiä vastuuttomina?
Siis näin korona-aikana. Ihan hirvitti yksi retriitti viime viikonloppuna (en siis itse osallistunut), kun noin 10 henkilöä, ilmeisesti eri puolella Etelä-Suomea, oli ahtautunut mökille. Ei maskeja, turvaväleistä ei tietoakaan, kun nukutaan useampi henkilö samassa huoneessa. Tehdään harjoituksia, joissa kosketellaan toisia ihmisiä. Olikohan kaikilla negatiiviset virustestit takataskussaan? Epäilen. Pidän tuota porukkaa vastuuttomana, elleivät nyt sitten ole omaehtoisessa karanteenissa heti kotiin päästyään.
Kommentit (12)
Pidän vastuuttomana, jos järjestää tilaisuuksia sisätiloissa tai isoja ulkotapahtumia.
Sen sijaan jos joku järjestää esim lähisuvulle lakkiaiset ulkona pihalla, jossa on esim istumapaikkoja aseteltu kauemmas toisistaan perhrkunnittain ja huolehtii, ettei tarjoilujärjestelyistäkään olisi riskiä, niin sellaista en paheksu. Yksissä sellaisissa kutsuissa oli ulkona oma erillinen puutarhakatos jokaiselle perhekunnalle. On tärkeää, että lapsi saa viettää elämän etappejaan edes jollain tavoin korona-aikanakin.
Pidän. Tuntuu kuin jotkut olisivat omaksuneet niin todellisuuspakoisen kannan koronakriisiin että ovat kuin eri maalilmassa.
Itse punnitsen tarkkaan, menenkö edes vanhemmilla tai anoppilaan käymään... Ja samaan aikaan oli 2 bussilastillista porukkaa ollut huoltsikalla syömässä, ravintola täynnä ja taas pakkautuivat bussiin ja matkasivat eteenpäin. Tuntuu kuin omat teot menee täysin hukkaan itsekkäiden ihmisten takia. Ryyppyreissun sijaan voi juoda kotona, ulkoilumaastoa on muuallakin kuin Levillä tai Luostolla. Lätkää näkee myös telkkarin kautta ja shoppailla voi netissä. Onko se liian vaikeaa nyt vielä hetkeksi kääriytyä kotimaisemiin??
Ap.n kuvaileman kaltaiset tilaisuudet ovat ihan turhia ja vastuuttomia. Meillä oli suvussa kahdet hautajaiset tänä syksynä, toisiin osallistui n. 20 ihmistä ja toisiin 10. Harkitsin kyllä pitkään lähdenkö, mutta kun läheisistä ihmisistä oli kuitenkin kyse niin menin. Onneksi ei mitään tautia tarttunut kenellekkään.
Pidän sekä järjestäjiä että osallistujia yhtä vastuuttomina. Johan se nyt on nähty miten mittavia ketjuja kokoontumisista on syntynyt.
Ja yökerhot on otettu silmatikuksi vaikka yhtä lailla hengellisestä tapahtumasta lähti tartuntoja :O
Pidän.
En myöskään ymmärrä miksi edelleen harrastustoiminta saa jatkua ihan vapaasti, urheilut, taiteilut jne. Harrastuksista pitäisi kriisitilanteessa luopua ensimmäisenä, yleisen turvallisuuden vuoksi.
Samoin urheilukisat, urheiluliigat.. Mikä näitä urheiluihmisiä oikein riivaa? Olen aina ajatellut että ovat keskitasoa tyhmempiä, mutta en kuvitellut täysin järjettömiksikin.
Kun kukaan ei oikeesti tiedä mitkä säännöt on voimassa: Olen ravintolassa työssä, pitäisikö nyt kaikkialla suomessa ottaa vain puolet asiakkaista ja pöytien välissä 1,5 m tyhjää tilaa. PItääkö henkilökunnan käyttää maskia? Asiakkaat ei voi syödessään pitää maskia-mutta pitääkö olla kun hakee ruokaa buffetista.
Kukaan ei tunnut tietävän. Ja nämä alueelliset erilaisuudet hämmentävät, miten menetellään kun asiakkaat onkin Vaasasta ja ovat tulleet Poriin lomalle. Pori on Satakunnassa, missä meillä on erittäin vähän koronaa.
Vierailija kirjoitti:

Oli säännöt mitkä vaan niin joka puolella Suomea voi käyttää omaa harkintaa ja miettiä että onko jonkun tilaisuuden järjestäminen aivan välttämätöntä ja järkevää tässä tilanteessa.
Täysin todellisuudesta erkaantuneita ovat, ja ennenkaikkea itsekkäitä. Minäminäminäihmisiä.
Nyt jyvät erotellaan akanoista.
Vierailija kirjoitti:
Kun kukaan ei oikeesti tiedä mitkä säännöt on voimassa: Olen ravintolassa työssä, pitäisikö nyt kaikkialla suomessa ottaa vain puolet asiakkaista ja pöytien välissä 1,5 m tyhjää tilaa. PItääkö henkilökunnan käyttää maskia? Asiakkaat ei voi syödessään pitää maskia-mutta pitääkö olla kun hakee ruokaa buffetista.
Kukaan ei tunnut tietävän. Ja nämä alueelliset erilaisuudet hämmentävät, miten menetellään kun asiakkaat onkin Vaasasta ja ovat tulleet Poriin lomalle. Pori on Satakunnassa, missä meillä on erittäin vähän koronaa.
Haloo. Kauanko on vähän, jos leikitään ettei mitään koronaa muka aalueella ole. Mitä keskiaikaa tässä eletään, ihmisethän kiitävät satoja kilometrejä parissa tunnissa. Se on taas nähty, joillekin paikallaan pysyminen on mahdottomuus.
Kyse on tartuntataudista, ei tarvita kuin yksi ihminen joka levittää ja kohta onkin tuhansia tartuntoja.
t.satakunnasta päivää
Siis "eripuolilta Etelä-Suomea"... Anteeksi kömmähdykseni. Ap