Miksi korona-altistumisia on eniten kouluissa ja päiväkodeissa? Niidenhän piti olla lapsille turvallisia
Miksi ne koulut ja päiväkodit ei nyt olekaan turvallisia? Miksi siellä ei järjestetä asioita niin, että kukaan ei altistu?
Kommentit (11)
Kuinka paljon on TARTUNTOJA tapahtunut peruskoulussa?
Eipä kouluissa ja päiväkodeissa juuri taida tartuntoja olla kuin henkilökunnalla ja heidän perheillään. Ei selvästi leviä lapsissa samoin tavoin kuin 20-40 v.
Kysykää itseltänne, miksi kausiflunssat alkavat AINA elokuussa, kun koulut alkavat? Kun paljon ihmisiä on sisätiloissa yhdessä, niin taudit vaan leviävät.
Kotimaanmatkailu ja mökkeily oli selvästi ihan ok, kun tilanne kesällä helpotti. Koulujen osuus on mielestäni ihan kiistaton. Se tuo mukanaan muutakin aktiivisuutta esim. lapset ja nuoret kaupoissa sekä liikennevälineissä, opiskelijajuhlat, kouluruokailu jne.
Kyllähän tämä lapsilla leviää oikein tehokkaasti. Lapset sairastaa lievästi tai jopa oireettomasti, ja siksi tapahtuu niin paljon näitä altistumisia.
Kyllähän tälle nyt pitää tehdä jotain eikä odotella uusia satojen ihmisten altistumista. Kiistatta ainakin altistuneita on oppilaitoksissa eniten. Tuhansia, yli 200 koulussa jo tältä syksyltä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä lapsilla leviää oikein tehokkaasti. Lapset sairastaa lievästi tai jopa oireettomasti, ja siksi tapahtuu niin paljon näitä altistumisia.
5-vuotiaalla kuulemma enemmän taudinaiheuttajia nielussa kuin aikuisilla.
Vierailija kirjoitti:
Kysykää itseltänne, miksi kausiflunssat alkavat AINA elokuussa, kun koulut alkavat? Kun paljon ihmisiä on sisätiloissa yhdessä, niin taudit vaan leviävät.
Kotimaanmatkailu ja mökkeily oli selvästi ihan ok, kun tilanne kesällä helpotti. Koulujen osuus on mielestäni ihan kiistaton. Se tuo mukanaan muutakin aktiivisuutta esim. lapset ja nuoret kaupoissa sekä liikennevälineissä, opiskelijajuhlat, kouluruokailu jne.
Juuri näin!
80% ei tiedä mistä tartunta saatu. Lapsilla tauti voi olla ihan oireeton. Eli vielä tässä vaiheessa on vaikea arvioida määrällisesti, kuinka paljon juuri peruskoululaiset tartuttavat tai ovat tässä osallisina. On joka tapauksessa aika helppo vetää tämän päivän luvuista se johtopäätös, että joku merkitys kouluilla on, kun koulujen alkamisen jälkeen tartunnat hyppäsivät tämän päivän lukemiin. Kesällä käytiin ravintoloissa eikä se aiheuttanut tällaista. Vasta elokuun alun jälkeen alkoi nousu.

Hienosti unohdit että samalla koronarajoitteita alettiin purkamaan loppukesästä. Yleisötilaisuuksia sai järjestää, ravintoloiden asiakasmäärää ja aukioloaikoja vapautettiin, sekä buffet-ruokailu sallittiin. Etätyöt vähenivät ja myös kesälomien loputtua aikuiset siirtyivät taas työpaikoilleen.
Koulut meni keväällä kiinni, joten oli iahn teoretisointia, että ei leviä kouluissa. Keväällä oli kaksi viikkoa auki eli ei ehtinyt levitä. Ei elokuussakaan mitään pahaa piikkiä ollut kun koulut alkoi. Kesti jokusen viikon, ennen kuin tulee ilmi. Keväällä kesäloman alku katkaisi leviämisen ennen kuin ehti edes alkaa.
Koulujen kesälomien takia varmaan Ruotsissakin tuli kesällä rauhallisempi jakso.
On vaan vaikea tätä asiaa tarkastella tai tutkia neutraalisti kun kyse on monimutkaisesta paketista.
Omasta mielestäni koulut ja ravintolat kiinni. Muu yhteiskunta auki.