Yrittäjä: suostuisitko korottamaan palkkaa, jotta saisit pitää työntekijäsi?
Niin kuinka on? Aiemmin täällä kysyttiin että suostuisitko matalampaan palkkaan jotta saisit pitää työpaikkasi. Mutta voi sen näinkin päin ajatella.
Kommentit (7)
Kyllä omaa palkkaani voisin maltillisesti korottaa.
Olen antanut kaikille todella hyville työntekijöille oma-aloitteisesti tuntuvat korotukset.
Pitää tietenkin ymmärtää, että eri aloilla on erilainen kannattavuus ja palkat ovat suhteessa siihen.
Hyvälle työntekijälle maksetaan paljon parempaa palkkaa kuin huonolle jo nykyään. Tähän käytetään niitä henkilökohtaisia lisiä. Huonoa tai laiskaa työntekijää ei haluaisi pitää talossa edes matalalla palkalla. Jos työnantaja haluaa alentaa työntekijänsä palkkoa, on vikaa myös työntekijöissä.
Ainoastaan suojatyöpaikassa oleva ihminen voi ajatella, että tähän kysymykseen vastaus on kyllä tai ei.
No riippuu työntekijästä. Ei kaikki työntekijät ole yritykselle yhtä arvokkaita.