Oletteko "tehneet paljon töitä itsenne kanssa"?

Olen. Avioero otti niin koville, että piti kääntää joka kivi.

Käytännössä podin tunteita ja mietin, mistä ne juontuvat. Sanotaan, että 80% nyt kokemastani tuskasta johtuu menneisyydestämme. Ja vain 20% sinusta, kun sanot minulle ilkeästi.

Konkretiaa oli myös varmaan sadan selfhelp-kirjan lukeminen.

Pääsin toivomaani tulokseen. Pikkuhiljaa. Se vei jotain 5-6 vuotta.

Olen ollut saiiiiraan arka lapsi, introvertti, yliherkkä, ihmispelkoinen, syntymässä säikähtänyt.

Enää en ole, nyt en pelkää mitään. Se vei 50 vuotta ja aika on varmaan suurin tekijä, ja hormonaaliset muutokset.

Mutta olen myös tarkoituksella hakeutunut ihmisten seuraan töissä ja harrastuksissa, vaikka vatsa kuralla silkasta kauhusta. Yhtä helvettiähän se on, tehdä vastoin syvintä olemustaan. En voi suositella. Yhtä hyvin olisin voinut erakoitua maalle jo lukion jälkeen ja elää siellä ilman paineita. 

Yritän olla työllistämättä itseäni itselläni, kun tätä puuhaa on riittämiin muutenkin.

Joo, pari kertaa.

Kaksikymppisenä opiskelijana surin sitä, ettei minulla ollut omasta mielestäni tarpeeksi kavereita. Tein itsetutkiskelua ja totesin, ettei ujo ja punasteleva, lähinnä kotona nyhjöttävä ihminen herätä juurikaan kiinnostusta potentiaalisena kaverina. Niinpä pakotin itseni kiusallisilta tuntuviin sosiaalisiin tilanteisiin (kuten opiskelijaillanviettoihin) ja juttelemaan ihmisille. Aluksi se oli kauheaa, mutta niinpä vaan muutuin sosiaalisemmaksi ja löysin kaveripiirejä. Nykyisin ei ole mitään ongelmaa ystävystyä, ennemminkin ehkä sitä ongelmaa, ettei uusia ystäviä elämään mahdu.

Yhden suhdekriisin yhteydessä vajaa kolmekymppisenä totesin, että olen aina ollut liian kiltti. Olen antanut ihmisten kävellä ylitseni ja ollut (seurustelu- ja ystävyys)suhteissa, joissa minä olen omien voimieni kustannuksella huolehtinut toisen tarpeista saamatta puoliakaan takaisin. Opettelin siihen, ettei minua kohdella huonosti ja etten ole ilmainen terapeutti kenellekään. Elämästäni karsiutui joitakin ihmisiä ja tiedän myös joitakin, joiden lempi-ihminen en varmastikaan ole. Riitautuminen muiden kanssa oli ennen pahin painajaiseni, mutta nykyisin ajattelen senkin olevan parempi kuin tulla ihan tallotuksi.

Kiitos näistä positiivisista tarinoista.

Olen mennyt epämukavuusalueitani kohti, joka on muuttanut elämääni paljon vuosien saatossa. Esiintymiskammoisesta rennoksi esiintyjäksi, ja tunnekylmästä sekä tunteiden väheksyjästä sellaiseen olotilaan jossa olen hiljalleen harjoittelemalla ja tunteistani puhumalla oppinut erottamaan, mistä erilaisista asioista epämääräiset olot ja ahdistuksen tunteeni ovat johtuneet ja miksi olen paikannut niitä esimerkiksi työnarkomanialla.

N43

Joo. Menin sisälleni. Säästän yksityiskohdilta.

Olin sairaalloisen lihava ja tein elämäntaparemontin.

Muutin ruokavalioni, ja karsin kaikki epäterveelliset ja haitalliset tavat.

Päätin, että joka päivä syön yhden salaatti/kasvisaterian, ja totuttelun kasvisten runsaaseen käyttöön ruokavaliossani.

Jätin höttöhiilarit pois, rasvaiset ja runsassokeriset ruoat ja herkut pois. Lopetin makeiden juomien juomisen (ylläpitävät aivojen sokerikoukkua).

Lisäksi aloin syödä hitaasti, kuullostellen oloa, entisen ahmimisen ja hotkimisen sijaan. Karsin herkut yhteen, aikaikkunalla rajattuun hetkeen. Lopetin napostelun.

Aloin liikkua säännöllisesti. Aloitin kävelylenkeillä. Sitten kun se sujui, liityin ryhmäjumppaan. Lopulta palkkasin oman PT:n joka opetti miten voimaharjoittelu aloitetaan, ja oikeat asennot ja tekniikat salilla ja oman kehon painolla harjoitteluun

Kiinnitin samalla huomiota riittävään lepoon ja uneen. Olin aina ollut kova valvomaan ja nukkumaan liian vähän arkisin. Aloin mennä ajoissa nukkumaan jotta saan tarpeeksi unta. .

Kahdessa vuodessa laihduin 65 kg.

Suurin muutos oli kuitenkin henkinen. Huomasin, että olin ollut liian mukavuuden haluinen, laiska ja saamaton tietyissä asioissa. Jouduin kasvamaan henkisesti ja ottamaan vastuuta myös ns. Epämiellyttävistä asioista, opin malttamaan ja odottamaan, opin että saavuttaakseen asioita pitää jopa vähän kärsiä ja nähdä paljon vaivaa. Aina urheilemaan meno ei olisi maistunut, välillä teki tajuttomasti mieli herkkuja. Oli pakko jatkaa ja ymmärtää että muutos on itsestä kiinni. Tekosyyt ja selittelyt jäivät elämästä pois. Otin vastuuta omasta lihavuudestani ja siitä mitä laihtuminen vaati.

Oli todella palkitsevaa kun aloin askel askeleelta saavuttaa omia tavoitteita. Tajusin, että minä itse olen ratkaisevassa asemassa saavuttanko asioita joita haluan.

Yritän mutten osaa.

En pysty hyväksymään yksinäisyyttä ja sitä etten kelpaa muille kuin ehkä vitosen miehille (anteeksi luokittelu, en keksinyt muutakaan kuvausta)

No kylllä ilman lääkkeitä oliisi niin varmaan aika paljon sekavaa ajattelua ja ajatusharjooja sekoittamassa pääätä.

Vierailija kirjoitti:

No kylllä ilman lääkkeitä oliisi niin varmaan aika paljon sekavaa ajattelua ja ajatusharjooja sekoittamassa pääätä.

Ihhmisellä on monesti sellainen taipumus ajattelusssakin että monesti tarttuu aina siihen lyhyimpään tikkuun, tai ei ajattele nenääänsä pidemmälle, kosska asiat ovat tavallisesti niin monisäikeisiä etttä se kuormituuus varsinkin synkässä tilassa yhteensä koko homma niiiin ei vain toimi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut saiiiiraan arka lapsi, introvertti, yliherkkä, ihmispelkoinen, syntymässä säikähtänyt.

Enää en ole, nyt en pelkää mitään. Se vei 50 vuotta ja aika on varmaan suurin tekijä, ja hormonaaliset muutokset.

Mutta olen myös tarkoituksella hakeutunut ihmisten seuraan töissä ja harrastuksissa, vaikka vatsa kuralla silkasta kauhusta. Yhtä helvettiähän se on, tehdä vastoin syvintä olemustaan. En voi suositella. Yhtä hyvin olisin voinut erakoitua maalle jo lukion jälkeen ja elää siellä ilman paineita. 

Syntymässä säikähtänyt 😂

Ylös

Olin kauhean epävarma kaikesta ja mustasukkainen kumppanista ilman mitään syytä. Kerran sitten lenkillä pyörittelin näitä asioita päässä ja jokin naksahti ja tajusin, että taidan olla masentunut. En tiedä mitä siinä tapahtui (ja oliko kyseessä edes masennus), mutta ihan kuin kaikki lukot olisivat samantien auenneet ja kaikki epävarmuus yms vaan lähti samantien. Tutustuin netissä self-helppeihin ja elämä alkoi pikkuhiljaa kukoistamaan.

Käsitöitä olen tehnyt itseni kanssa lukemattoman paljon. Ihan positiivisin tuloksin.