Mies ei pidä toisesta lapsestani

Tiedän että hyeenat hyökkäävät, mutta siitä huolimatta tämän jaan, jos saisin uusia näkökulmia suhtautua tilanteeseen.

11 vuotiaalla tyttärelläni on muistiongelmia, vaikeuksia toimia ohjeiden mukaan, huolehtia tavaroista ja asioista, hankalaa omaksua uusia toimintatapoja. Jos lanseerataan uusi sääntö, sen sisäänajaminen voi viedä pitkään. Tilannetta hankaloittaa nuorempi pikkusisko, joka on erityisen taitava edellä mainituissa asioissa. Mieheni ( ja toki muutkin) vertaa vanhempaa tytärtä nuorempaan ja kiinnittää korostettua huomiota hänen virheisiin.

Itse tarvitsisin puolisoltani tukea jaksaa säilyttää hänen kanssa malttini, tukea häntä ja auttaa ja opettaa arjessa. Tuen sijaan mieheni raportoi lähes päivittäin tyttäreni unohduksista ja mokista, mutta hänellä ei ole koskaan ideoita tilanteen parantamiseksi, haluaa vaan ”kannella”. Jos pyydän apua tyttären asioiden hoitamiseen tai arkeen, voi sarkastisen ilkeästi todeta että pitääkö mennä pyyhkimään myös takapuoli ja sammuttaa hänen puolestaan valot jne.

Joudun usein puolustamaan lasta ja käyttämään sen energian jonka tarvitsisin tyttären haasteisiin siihen, että teen selvityksiä miehelle miksi näin on tapahtunut ja olemaan puolustuskannalla.

Mies ei juurikaan ota häneen kontaktia itse, jos ei ole pakko mennä kertomaan jostakin mitä on taas mennyt pieleen. On kirjoittanut minulle, että olisi onnellisempi jos tämä lapsi ei asuisi hänen talossaan. Lisäksi minä kasvatan häntä väärin ja toisinaan kaikki on syytäni. Sekin on rankkaa. Olen kasvattanut kahta tytärtä samalla tavalla ja heistä on tullut täysin erilaisia, koska me kaikki ihmiset olemme erilaisia.

Tytär itse ei tiedä miten negatiiviset ajatukset ja fiilikset miehellä on häntä kohtaan, onneksi, mutta minä tiedän. Ja se mitä mies tekee ja ei tee suhteessa häneen muistuttaa minua sitä päivittäin. Koen valtavaa syyllisyyttä, että oman parisuhteen ja perheen tarpeeni takia hän, joka on ainutlaatuinen, ihana, hyväsydäminen, hauska, muut huomioiva, pidetty ystävä, syytön ja ennen kaikkea vielä LAPSI, joutuu elämään ihmisen kanssa joka ei haluaisi hänen olevan täällä eikä siedä häntä suurimman osan aikaa.

Hänen pitäisi saada olla lapsi, keskeneräinen, epätäydellinen, kuten me aikuisetkin. Minusta tuli huolellisempi ja kykenevämpi huolehtimaan monista asioista vasta kun tulin äidiksi. Eikä vieläkään aina kaikki suju. Sellaisia olemme: minä ja tyttöni. Joskus mennään vaikeinta reittiä, tehdään ”oudosti” tai viime tingassa tai ei ollenkaan, koska ollaan taas sukellettu haaveiden maahan, jossa kaikki on mahdollista. Ei aina olla helpoimpia, mutta ei myöskään tylsimpiä.

Usein kuulen että lapset eivät hyväksy uutta kumppania. Minun tytöt ovat ottaneet miehen avosylin vastaan alusta asti. Olemme olleet yli viisi vuotta yhdessä ja pikkutytöistä on kasvanut isompia. Ajan kanssa pikkuhiljaa miehen tunteet lasta kohtaan ovat menneet huonompaan suuntaan. Ja mitä enemmän hänestä aiheutuu riitaa meidän välille, sitä huonommaksi miehen tunteet menee häntä kohtaan ja minun miestä kohtaan.

Mies on muuten kiltti ja ihana isä yhteiselle taaperollemme.