Minusta on itsekästä parisuhteessa, jos se oma elämä vaikuttaa toisen elämään negatiivisesti, eikä sitä suostu ymmärtämään
Itse ainakin otin lopulta eron siinä vaiheessa, kun kumppani jatkuvasti aiheutti vaikutuksia (negatiivisia ja minua haittaavia) minun elämääni, mutta kun sanoin niistä, uhriutui. Jätin hänelle myös lapset, jotta saa kokea, miltä tuntuu, kun joku aiheuttaa vaikutuksia, joita et haluaisi (lasten huono käytös, lasten huono itsestään huolehtiminen jne) elämääsi.
Kommentit (6)
Kai nyt on jo tehty ositus omaisuudesta, tapaamissopimukset ja elatussopimus.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olit se, joka aiheutti ja aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia toisten elämään.
Joo, mutta se ei haitannut miestä. Ikinä ei sanonut minkään toimintani vaikuttavan millään lailla negatiivisesti hänen elämäänsä. Asioista pitää sanoa, ei voi olettaa, että toinen lukee ajatuksia. Ja sitäpaitsi se oli kostoa siitä, ettei hän halunnut tehdä mitään oman negatiivisen vaikutuksensa muuttamiseksi minun elämääni. Mitä rakkautta se sellainen on? Itserakkautta.
Onpa mieheni itsekäs perkele, kun on sairauden vuoksi lihonut reippaasti eikä valitettavasti ole enää yhtä haluava, haluttava ja pystyvä kuin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olit se, joka aiheutti ja aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia toisten elämään.
Se oli ihan vain kostoa siihen, että minun tunteeni eivät olleet hänelle hänen omiaan tärkeämpiä. Siis omat positiiviset tunteet voivat olla tärkeitä, mutta jos sillä satuttaa toisia, ei ole oikein.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onpa mieheni itsekäs perkele, kun on sairauden vuoksi lihonut reippaasti eikä valitettavasti ole enää yhtä haluava, haluttava ja pystyvä kuin aiemmin.
Pointti onkin, ymmärtääkö hän sen? Vaipitääkö teidän nyt elää vain, kuin hän olisi ainoa kärsivä taikka uniikki lumihiutale tässä maailmassa? Vai huomaako hän, että sä jäät jostain paitsija osoittaa myötätuntoa ja surua puolestasi?
Ap
Sinä olit se, joka aiheutti ja aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia toisten elämään.