Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä lohdutatte isäänsä kaipaavia lapsia...?
25.02.2009 |
Kyseessä 5v poika ja tämä touhu on sydäntä raastavaa välillä. Tapaa kyllä isäänsä, mutta ei tarpeeksi usein. Ehkä kerran viikossa.
Kommentit (6)
Meillä tytölle isänsä osti oman puhelimen jolla voivat soitella tapaamisten välillä. Eikä puhelinta vielä toistaiseksi muuhun käytetäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa kyllä soittaa, ja soittikin juuri tänään.
Kiitos, hieman piristi :)
En ole kyllä exääni lapsen kuullen tainnut moittinutkaan, lähinnä vaan surettaa tämä tilanne. Lapsen isä on siis ihan kunnollinen mies, ei vaan oikein tajua asian tärkeyttä. Ja minä tietenkin syytän itseäni kun lapsella on surkea olo.
Nyt ymmärrän kyllä paremmin niitä jotka pysyvät lasten takia yhdessä, omasta mielestäni se oli humpuukia silloin....
Tosin meillä lapset 5v ja 8v näkevät vain kerran kuussa viikonlopun kerrallaan. Mies muutti puoli vuotta sitten suoraan kotoa uuden naisystävän luokse toiselle puolelle Suomea.
Yleensä sanon jotain: "Isilläkin on varmaan ikävä sinua. Kyllä teillä sitten viikon päästä on hauskaa, kun taas näette." Se saa pienemmän yleensä aina ajattelemaan kaikkea hauskaa, mitä on tiedossa.
Tällä hetkellä on hankalaa, kun isompi lapsi (8v) ei haluaisi tavata isäänsä ollenkaan ja haukkuu koko ajan häntä ja kertoo inhoavansa naisystävää. Siinä on pidettävä minun kieli keskellä suuta, etten toisaalta lyttäisi lapsen ajatuksia, mutta en itse syyllistyisi haukkumiseen!
Voimia sinullekin!
Nyt tuntuu jo helpommalta mutta jotenkin iski epätoivo taas kun pieni poika itku silmässä kaipailee isäänsä.
Koitetaanhan jaksella me naiset ikävöivien lastemme kanssa!
Alue: Aihe vapaa
kun että älä näytä lapsellesi pettymystäsi hänen isäänsä! Yritä lohduttaa ja kertoa isästä hyviä asioita.
Olen itse eroperheen lapsi. Isäni oli alkoholisti ja se aiheutti eron. Tapasin isääni muutaman kerran vuodessa. Äiti jaksoi aina kertoa kuinka hyvä aviomies ja isä isä oli ollut selvinpäin ollessaan. Kertoi mitä oltiin yhdessä tehty jne. Olin 6 - vuotias kun venhenpani erosivat. Tuo aika 6 ikävuoteen saakka oli niin rankkaa, että minulla ei ole ainuttakaan muistikuvaa siitä. Mutta isääni äiti ei ikinä moittinut. Voi kuinka olen aikuisena sitä osannut arvostaakaan! Ja kuinka paljon arvostankaan äitiäni!