Nokian kustannussäästöt
No jo ovat Nokialaiset tottuneet luksukseen!
Mä olen töissä yhdessä Suomen suurimmista firmoista ja meillä on jo aikoja sitten siivous jätetty sellaiselle tasolle, että konttorit hukkuu p*skaan. Kun teimme johdolle ystävällisen reklamaation toimistotilojen siivottomuudesta saimme vastaukseksi "siivotkaa itse, jos ei kelpaa". Just, sitä varten tulikin opiskeltua KTM:ksi että saan laskennan ohella sitten osan päivästä työntää siivouskärryjä!
Ei meillä koskaan mitään firman kustantamaa lounasta tai kertismukeja ole ollut. Posliinimukejakin on niin vähän, että osa joutui tuomaan omat mukit kotoa, kun kaikille ei riitä...Neukkareihin ei ole koskaan saanut tuoda vettä tai kahvia kummempaa - leivoksista ja limsasta ei uskaltaisi meidän firmassa edes nähdä unta!
Ja kaiken huipuksi käsipyyhepaperin kulutukseen meillä on osattu kiinnittää huomiota jo ennen Nokiaa - meillä sihteeri leikka PUOLIKSI keltaiset käsipyyhepaperit muovikulhoon! No, joo siitä hyvästä niitä pikkupapruja tulee otettua monta kappaletta kerralla, että saa kätensä kuivaksi, joten se siitä "säästöstä". Lisäksi meillä saa koko toimistorakennukseen vain yhden paperiversion kerran kuussa ilmestyvästä henkilöstölehdestä (eli ei jokaiseen kerrokseen yhtä kappaletta, kuten toivoimme), koska "se on kustannuskysymys". Pystyykö tästä enää paremmaksi pistämään!
Saati, että meidän firmassa olisi koskaan mitään koristekukkia ollutkaan....
Mitenkäs teillä muilla, vai onko mun työnantaja itaruuden kunongas?
Taloussanomat:
Nokia on esitellyt työntekijöilleen säästöohjelmansa yksityiskohtia, joiden seurauksena toimistorakennusten pölyisyys ja likaisuus uhkaavat lisääntyä. Iltalehden mukaan yhtiö lopettaa päivittäisen siivouksen eikä pyyhi lainkaan toimistorakennusten yläpölyjä tänä vuonna. Myös valaistustasoja aiotaan pienentää.
Edelleen ohjelmaan kuuluu, että toimistorakennusten ikkunoita ei tänä vuonna pestä. Myös kalusteiden säännönmukainen peseminen lopetetaan. Vessoissa käsipyyhkeiden kokoa pienennetään.
Viihtyisyyttä Nokia vähentää tiloissaan jättämällä kausi- ja aulakukat pois, vähentämällä viher- ja silkkikasvien määrää sekä "järkevöittämällä" niiden sijoittelua.
Työntekijöiden terveydelle eduksi saattaa olla ratkaisu, jonka seurauksena torstain lettuannoksesta jää kermavaahto pois. Hillo jää annokseen.
mainosIltalehden haastattelema Nokian viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovinen sanoo, että Nokian työntekijät saavat jatkossakin täyden lounaan. Makeampi jälkiruoka saattaa tosin korjautua hedelmällä.
Omia rahojaan ja ympäristöä säästääkseen Nokia karsii ravintoloistaan ja juoma-automaateilta kertakäyttömukeja, joiden hinta samalla nousee kymmenellä sentillä. Pullotetun veden sijaan yhtiö aikoo suosia hanavettä ja sanoo ottavansa neuvottelutiloihin ainoastaan kannuvettä.
Kommentit (15)
Kaapista löytyy toki muutamia firman kupposia ja pahvimukeja, mutta 99% kahvikupeista juodaan ihan siitä omasta. joissain toimistoissa olen nähnyt automaatteja auloissa, mutta yleensä työntekijät keittää kyllä kerroksissa omat kahvinsa.
Ilmainen ruoka? Ei sellaista ainakaan Nokialla ole. Käsipaperia nyt on saanut käyttää oman pään mukaan. Siivouksen taso laski jo 2000-luvun alussa, kun päivittäissiivous loppui. Minuutti-pari per huone on siivoojalla aikaa, joten eipä siinä oteta kuin roskat ja mopilla vedetään KESKELTÄ huonetta.
Kuka on noksun karaportin konsulttisiivessä ollut töissä, niin todellakin tietää että taso ei ole kovin korkea. Oma työpöytä ja tuoli ovat jo kadehdittuja etuja ;-) Ja jos pääsee istumaan sellaiseen paikkaan, josta näkee ikkunan, niin on jo luksusta. SInänsä säästö ikkunanpesusta ei haittaa, moni istuu ikkunattomassa tilassa.
Lounasta ei Suomessa kukaan ilmaiseksi saa. Toisissa maissa voi olla toiset edut.
En siis ole nokialainen, vaan tehnyt vain töitä heille.
Yrityksessä kuin yrityksessä vähennetään nyt kustannuksia, tämä on varmastikin Nokialla vaan yksi rikka rokassa. Parempi kuitenkin vähentää vaikka kermavaahdossa kuin ihmisten työpaikoissa...Ja kukahan aatu avulias on nämäkin triviaalit yksityiskohdat vuotanut lehtiin, eiköhän työpaikan asiat kuuluisi vain työpaikalle?
MITEN ihmeessä Nokia voi säästää, kun Sodexho jättää kermavaahdon pois myymistään jälkiruoka-annoksista? Kun ei Nokia ole sitä kermavaahtoa IKINÄ maksanutkaan...
Yrityksessä kuin yrityksessä vähennetään nyt kustannuksia, tämä on varmastikin Nokialla vaan yksi rikka rokassa. Parempi kuitenkin vähentää vaikka kermavaahdossa kuin ihmisten työpaikoissa...Ja kukahan aatu avulias on nämäkin triviaalit yksityiskohdat vuotanut lehtiin, eiköhän työpaikan asiat kuuluisi vain työpaikalle?
Joissain kahvitiloissa ei ole ollenkaan kertakäyttömukeja.
Huonekasvit - mitä ne ovat??? Kai niitä joillain on, mutta ei meillä ainakaan. Työpöydät ovat pölyn peitossa, jollei niitä itse pyyhi. Näin on ollut jo pitkän aikaa.
että miksi juuri nokia nostetaan tapetille tässä, kun ruokailunhan hoitaa erillinen firma, sodexho??
sama jos mä alkaisin inistä että yliopisto köyhäilee kun mä käyn amicassa syömässä ja siellä on annokset köyhtyneet...
ei ymmärrä!
Yrityksessä kuin yrityksessä vähennetään nyt kustannuksia, tämä on varmastikin Nokialla vaan yksi rikka rokassa. Parempi kuitenkin vähentää vaikka kermavaahdossa kuin ihmisten työpaikoissa...Ja kukahan aatu avulias on nämäkin triviaalit yksityiskohdat vuotanut lehtiin, eiköhän työpaikan asiat kuuluisi vain työpaikalle?
Tuo uutisointi on taas kerran ihan löpönlöpöä..
Työllistää kuitenkin jatkossakin tuhansia suomalaisia..
Yks hailee joku kermavaahto, eikä ole mitenkään tarpeellista lihovalle kansalle. Ei Nokian työntekijöille eikä muille. Ja jos joku sitä vaahtoo haluaa niin sitä varmaan saa edelleen, eri maksusta.
Nyt lienee kyse siitä että se on pudotettu pois lounaasta. Ja lounastahan ei varmaan ilmaiseksi syö Nokialaisetkaan... Nokia lienee neuvotellut jonkun sopimushinnan ja nyt siitä sopimuspöperöstä jää kermavaahto pois. Lounasseteli etu lienee Nokialla??? vai?
Naurettava koko häly... varsinkin näin kuntatyöntekijän näkökulmasta :-)
Siivous on ollut kerta viikossa keskilattian pyyhintä... mukit ja kahvit maksaa jokainen itse. Vessassa saa sentään käydä työajalla, siinäpä ne edut sit onkin
Nokian tiloissa toimii lounasravintoloitsijana Sodexho. Nokia ei ole neuvotellut mitään hintoja eikä Nokialla ole mitään tekemistä kermavaahdon tai -vaahdottomuuden kanssa. Ei sitten mitään.
Sodexho saa valtionosuuden lounaan hinnasta (EI siis lounarietua Nokialla) ja työntekijä maksaa omasta pussistaan loput. Nokia siis ei ole koskaan maksanut kermavaahtoja sen paremmin kuin pannukakkuakaan, eikä siis kermavaahdon pois jättäminen vaikuta Nokian rahavirtaan millään tavalla.
Ja lounastahan ei varmaan ilmaiseksi syö Nokialaisetkaan... Nokia lienee neuvotellut jonkun sopimushinnan ja nyt siitä sopimuspöperöstä jää kermavaahto pois. Lounasseteli etu lienee Nokialla??? vai?
no eipä kovin hääviä ole Nokiankaan edut...
Valtionosuus lounaisiin??? onkohan näin
Kouluruuissa kyllä mutta onko muka lounasravintoloissakin joku valtionosuus? eipäilen vahvasti
Tätä vartenhan on lounasseteli systeemi
mitään valtionosuuksia lounaisiin.
Firma voi tarjota lounasedun lounasseteleinä, josta työntekijä maksaa verotusarvon. Eli esim. 8.40 lounarista työntekijä maksaa vain 6.30:stä veroa. Jos veroprosentti on vaikka 25%, niin silloin etu on 52,5 snt.
ei kai niitä kukaan nokialasiet sodexhon ravintolassa ainakaan käytä....
etu on samaa luokkaa kuin vaikkapa lounasseteleissä.
itse olen Nokialla alihankkijan kautta töissä, ja myös minun työnantajallani ja Sodexholla on sopimus, vastaava kuin Nokialla. Ruoka minulle samanhintaista kuin nokialaisille.
Firma tukee ruokailua jollain verottajan sallimalla määrällä per lounas. Ilman tukea lounas maksaisi vielä enemmän.
Mutta NOKIA ei todellakaan ole koskaan kustantanut mitään lounaita tai lettuannoksia, hillosta ja kermavaahdosta puhumattakaan. Kyllä kaikissa Nokian toimipisteissä on ihan erillinen yritys Sodexho, Amica jne. joka työpaikkaruokalaa pyörittää. Ko. ravintolafirma saa sitten valtionavustuksena jonkin osan lounaan hinnasta ja työntekijälle jää maksettavaksi loput (oli 5,20e ja nousi vuoden alusta). IHAN SAMOIN KUIN kaikissa muissakin työpaikkaruokaloissa.
En siis todellakaan ymmärrä miten kermavaahto tai sen puuttuminen vaikuttaa Nokian rahoihin mitenkään. Kyse on kuitenkin työntekijän, ravintoloitsijan, valtion ja tukkukauppiaan välisestä rahaliikenteestä, johon ei työnantaja ota osaa eikä arpaa.