Mitä jos tulevaisuudessa kirkko päättäisi ettei siihen kuulumattomille
Kommentit (14)
Ainakaan minä en halua. Mikä on jutun ongelma??
Voi olla kristitty kuulumatta kirkkoon.
en ainakaan itse siunausta kaipaa. Vaikka mitäpä se haittaa kun on kuollut. Jos vainaja taas on kuulunut johonkin erikoiseen lahkoon tms. saa varmaan siunauksen joltain siihen kuuluvalta... ja edelleen, mitäs sen väliä kun on kerran kuollut.
Ongelma on se, ettei pappina voi aina tietää,ettei varmasti riko vainajan tahtoa. Sääntö on, että mikäli omaiset pyytäisivät ja ei ole tiedossa vainajan vastustusta..
Minusta tilanne on aina tapauskohtainen ja siksi siunaan myös pyydettäessä. Kaikenlaisia syitä kun erolle on ja tulee olemaan. Mutta minusta myös hautajaisista kannattaisi lähipiirissä jutella, toiveista jne..
Jotkut toivovat saavansa käyttää kirkon tiloja hautajaisissaan. Ilmaiseksi tietenkin. Ihmettelevät, kun siitä joutuu maksamaan. Eivät siis ole kirkkoon kuuluneet, eivätkä veroa maksaneet.
Ihmisen mieli on usein kiemurainen.
Onhan suomessa hautausmaita esim. juutalaisille ja muslimeille ja tietääkseni he eivät kuulu kirkkoon vaan väestörekisteriin. Ja he hoitavat omat siunauksensa kun joku kuolee.
miksi mä haluaisin jonkun siunaamisen, kun en kerta kuulu kirkkoon?
Ei kait se kuollut. Joten jos tilaaja kuuluu kirkkoon (se lähiomainen), niin eikö häntä voi palvella kirkollisella menolla.
Ainakin itse annan hautajaisteni pitämisen sukulaisteni hoitoon. Tehkööt mitä haluavat, jos haluavat kirkollista lohdutusta, niin siitä vaan. Minusta hautajaiset ovat niitä surevia varten, ei sitä kuollutta. Mulle nimittäin on ihan sama, kun kerta olen jo kuollut, että mitä mun kropalle tuossa vaiheessa tekevät.
seurakunnan tiloissa. Hän kun oli harras uskovainen, ja seurakunnan toiminnassa mukana. Ja koko ikänsä veroa kirkolle maksanut. Silti joutui (jouduimme) maksamaan tiloista "vuokraa", eikä se ollut halpaa lystiä. Uskoimme kuitenkin, että vainajan toive olisi ollut tuollainen tilaisuus ja tila, joten se siitä.
Jos tekisin sen ratkaisun etten kuulu kirkkoon (mikä on monta kertaa käynyt mielessä kun noita homo- ja naispappeuskeskusteluja olen seurannut), niin mun puolesta minut saisi siunata, jos se olisi omaisten tahto. Ihan sama mitä ruumiille kuoleman jälkeen tapahtuu, ei minua sitten enää ole asiaa ihmettelemässä. Minusta olisi myös hyvä säilyttää jonkinlainen mahdollisuus haudata samaan paikkaan kuin omaiset. Ehkä sitten hautausmaat pitäisi siirtää valtiolle ja ne olisivat yhtä lailla kaikille, uskoville ja uskomattomille? Jos siis uskovaiset sietää uskomattomia samassa maassa, minulle se kävisi mitä parhaiten.
Ja siunataan... En ikinä ole hautajaisia minään lohdutus-menoina ajatellut. Mielenkiintoinen katsantokanta.
Joten jos tilaaja kuuluu kirkkoon (se lähiomainen), niin eikö häntä voi palvella kirkollisella menolla.
Minusta hautajaiset ovat niitä surevia varten, ei sitä kuollutta..
Mutta kyllä monella mieli muuttuu siinä viimeisellä hetkellä.
Eikö se ole siinä tapauksessa ihan hyvä ratkaisu sekin? Silloinhan ihminen on elänyt elämänsä melko optimaalisesti. Ei ole tarvinnut säätää suurinta osaa elämästään ikivanhojen legendojen mukaan, ja silti on saanut elämänsä lopussa lohtua kuvitteellista luojasta. Minä olen ateisti mutta pystyn silti olemaan pragmaattinen. Lopputulos on tärkein, ei tämä asia ole mulle mikään sellainen kysymys että jos joku tulee uskoon niin voi kauheeta =). Ei mulla olisi itse asiassa mitään sitä vastaan että uskoisin, mutta kun mulla on liikaa älliä päässä! En kerta kaikkiaan pysty uskomaan mihinkään älyttömyyksiin.
Periaatteessa ihan oikeutettu päätös voisi olla kirkolta.