Mieheni on rutiköyhä ja ottaa päähän ihan tosissaan.
Tiesin tämän jo naimisiin mennessä, mutta silloin olin täynnä idealismia ja romantiikkaa. Nyt vaan v****taa. Ostan ukolle kaikki vaatteet ja yhteiseen kotiin kodinkoneet ja sisustustarvikkeet, lasten vaatteet ja tarvikkeet. Äijällä ei ole pennin hyrrää. Ei tule koskaan enää olemaan työelämässä sairauden vuoksi. Saa olematonta eläkettä. Itsekin olen pienituloinen ja tuntuu kamalalta että vastuu kaikesta on minun niskoillani. Koskaan en ole saanut esim. lahjoja mieheltäni, enkä koskaan tule saamaankaan.
Voihan vuodatus.
Kommentit (9)
Rakastan niin paljon miestäni, että minua ei haittaa vaikka hän ei tienaakaan. Ei raha ole ihmisarvon ja varsinkaan rakkauden mitta.
Kiva tulevaisuus mulla ja lapsilla edessä, eikö? Tuntuu välillä, että pärjäisin paremmin yh:na. Ja rahanpuutteen lisäksi on vielä sosiaalinen häpeäkin tästä köyhyydestä. Aina saa olla selittelemässä sitä, kun mies on niin outo tapaus. Meidän perhe on jo leimattu ongelmaperheeksi, vaikka ainoa " syntimme" on köyhyys ja sairaus.
surettaa, kun tuli yllättävä, iso lasku postissa ja tajusin taas kerran, että minun on se jotenkin pystyttävä hoitamaan. Koen olevani niin yksin, kun en saa tukea miehestä näissä asioissa.
Köyhä mies minullakin. Kun tapasimme, hänellä oli luottotiedoissa merkinnät ja kulutusluottoja maksamatta. Kun aloitimme yhteisen elämän, minä maksoin kaiken, jotta hän pääsisi raha-asioissaan kuiville.
Hänellä ei tuo raha ole koskaan kädessä pysynyt, kaikki pitää tuhlata mitä tulee ja mitä ehkä joskus tulee. Nyt hänellä ei luottokortteja olekaan.
Mies on pienituloinen, tai siis tienaa varmaan suomalaisen keskipalkan verran. Nyt hänen palkastaan menee suoraan meidän asuntolainan lyhennykset, siis molempien osuus. Ja minä maksan kaiken muun.
Aika rankkaa tämä on kun tietää että ei tämä tule muuttumaan. Miehen tulot eivät kasva, koska ei ole viitsinyt koulutusta itselleen hankkia.
" Kaiken se kestää" -lupaus vain joskus ottaa pahasti päähän.
muta päähän ottaa silti, raivostuttava egoisti!
koska itsekin olen uraihminen ja hyvä tutkinto löytyy. Ikäeroa on jonkin verran, ulkonäöllä ei ollut niinkään väliä. Nautimme elämästä yhdessä, kun ei tartte miettiä jokaista pennosta.
Mä en varmasti kestäis tuollaista =/