Ystäväperheen tyttö ei koskaan naura.
Eikä juuri hymyilekään. Eikä koskaan ole puettu kauniisti saati "tyttömäisesti", vaan kumman valjuihin vaatteisiin, vaikka perheessä on säännölliset tulot.
Kommentit (12)
En ole ainoa hymyttömyyden havainnut. Osuiko tämä aloitus sinuun jotenkin?
kun tiedät, ettei KOSKAAN naura? Oiskohan vaan lapsi aika ujo. Ja mikä on "valju"? Sanakirjan mukaan valju=väritön, kalpea, mitäänsanomaton. Ehkä vanhemmat tykkäävät ei-räikeistä vaatteista....
Mutta tee nyt hyvänen aika varmuuden vuoksi lastensuojeluilmoitus, eiks niin?
päivästä toiseen vastata toinen toistaan typerämpiin provoihin. Oikein sanakirjan kanssa av:lla. OMG!
kun tiedät, ettei KOSKAAN naura? Oiskohan vaan lapsi aika ujo. Ja mikä on "valju"? Sanakirjan mukaan valju=väritön, kalpea, mitäänsanomaton. Ehkä vanhemmat tykkäävät ei-räikeistä vaatteista....
koskaan nähnyt yhden tuttavan lapsen edes hymyilevän, eiköhän se silti joskus sitäkin tee. Lapsen äidin kasvatus on kyllä semmoista "jos ei ole nälkä tai märkä vaippa niin pienen vauvankaan itkuun ei tarvitse reagoida" tyylistä joten ehkä sekin vaikuttaa asiaan.
tyttö on vaan ujo. ehkä se kotonaan nauraa.
jonka en ole nähnyt hymyilevän luontevasti varmaan ikinä.
Eikä osaa isossa lapsijoukossa olla tavallisesti, vaan hälinä, leikkiminen ja iloinen sekasorto on jotenkin liikaa, vetäytyy kädet korvilla nurkkaan ja näyttää pelottavan "ei-lapselliselta" :(
Meillä on tuttavaperhe, missä kolme 8-3-vuotiasta. Kukaan lapsista ei koskaan naura, riehaannu eikä iloitse näkyvästi missään tilanteessa mistään. Kaikki ovat ihan hiljaa, joskus ujosti hymyilevät tosin eivätkä lainkaan luota toisiin aikuisiin. Vanhemmilla pitkät ja raskaat työpäivät, minkä lisäksi perhe rakentaa parhaillaan ok-taloa. Lapsilla on takana useampi muutto eri paikkakunnille viime vuosien aikana. Lasten elämä on ollut ja on ihan hirvittävän kuormittavaa minun ja muutaman muun yhteisen tuttavaäidin mielestä. Olemme asiasta jutelleetkin muutaman kerran. Mutta emme oikein tiedä, mitä tehdä ja sitten asia jää siihen.
Nämä lapset puettu ihan ok, mutta henkinen puoli on jotenkin ihan varmasti jätetty heitteille. Vaikka lasten perusluonne on varmasti ujo, nämä eivät ole enää ujoja, vaan kuin lauma nurkkaan ahdistettuja koiranpentuja, jotka eivät ole koskaan saaneet yhtään huolenpitoa ja rakkautta ja aikuisen pysähtymistä lapsen asoihin. Kauhean surullista.
sinullakin näkyy olevan nikkien mollaaminen.
Sanakirja minulla on päässäni, toimittajalla näjetsen kuuluu ammattiin...
päivästä toiseen vastata toinen toistaan typerämpiin provoihin. Oikein sanakirjan kanssa av:lla. OMG!
kun tiedät, ettei KOSKAAN naura? Oiskohan vaan lapsi aika ujo. Ja mikä on "valju"? Sanakirjan mukaan valju=väritön, kalpea, mitäänsanomaton. Ehkä vanhemmat tykkäävät ei-räikeistä vaatteista....
eikä hymyile vieläkään, vaikka aikuisia ollaan. Siis tottakai joskus, yleensä kohteliaisuudesta, mutta luonteeltaan on vakava ja surumielinen, ei masentunut kuitenkaan.
Voisiko siis olla tosiaankin niin, että me ihmiset olemme erilaisia (jo lapsena).
Jos vanhempien välit on huonot ja heijastuu lapseen.
Jospa se lapsi miettii aina sinut nähdessään: " Tuo on se inhottava kyylä nainen, joka taatusti kirjoittaa AV-palstalle meidän perheemme asioista". Ei sellaisia ajatuksia ajatellessa tule lapsellakaan hymy naamalle.
Itse kammosin lapsena sellaisia aikuisia jotka hymyilivät suullaa, mutta eivät silmillään. Ehkä sinä olet sellainen?