Sinä, joka et hankkinut kolmatta lasta, vaikka vakaasti harkitsit

AP jatkaa: tunne on kamala siksi, että pelottaa. Elämä on hyvää, enkä halua horjuttaa sitä isoilla muutoksilla. Mutta pääseekö tästä tunteesta eroon muuten kuin hankkimalla sen lapsen vai kadunko, jos en hanki?

En tarvitse kokemuksia siitä, miten kannattaa hankkia se kolmas. Olen lukenut jo paljon siitä, miten kolmas lapsi oli monen elämän paras päätös. Nyt kaipaan kokemuksia niiltä, jotka eivät hankkineet, vaikka melkein hankkivat.

En osaa auttaa, koska on ihanaa olla kolmen lapsen äiti.

Tuntuu ihan hyvältä. Pari vuotta kakkosen jälkeen mahdollinen kolmonen pyöri ajatuksissa. Taloudellisesti perusteltu ratkaisu.

Olisin halunnut kolmannen ja neljännenkin, mutta en sitten koskaan saanut kahta enempää. Jos nuo löytävät kumppanit itselleen, niin sittenhän mulla on neljä lasta :).

Meillä oli kolmannelle kaikki valmiina nimestä vaatteisiin ja enemmän, mutta hän ei koskaan tullut. Odotimme liian kauan.

Meillä on ”vahinko”kolmonen, joka on niin täydentänyt perhettä ja kaikkien suosikki. Tätähän et halunnut kuulla, mutta suosittelen odottamaan pidempään ja katsomaan, miten sun fiilikset muuttuu/muuttuuko ne? Kolmannen lapsen toive voi olla myös merkki, että kaipaat elämään vielä jotain lisää. Onko liian tasaista?

Minusta itse asiassa paras ratkaisu voisikin olla tuo, että yrittäisimme, mutta kolmatta ei tulisi. Sitten ei tarvitsisi katua, ettei yrittänyt. Tämä päättämättömyys on raastavaa.

Toki raastavinta on heillä, jotka ilman epäilystäkään lapsen haluavat, eivätkä saa.

AP siis oli kommentoija nro 7

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kolmannelle kaikki valmiina nimestä vaatteisiin ja enemmän, mutta hän ei koskaan tullut. Odotimme liian kauan.

Hän ei koskaan tullut? Eikö ongelma yleensä ole päinvastainen? Hiyoooo!

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut kolmannen ja neljännenkin, mutta en sitten koskaan saanut kahta enempää. Jos nuo löytävät kumppanit itselleen, niin sittenhän mulla on neljä lasta :).

Tämä oli ihanasti sanottu! :) vaikutat lämpimältä ihmiseltä

Lopulta kävi tietoinen "vahinkoraskaus", joka meni kuitenkin kesken rv 16. Voin kertoa, että yhä kaduttaa alun turhat jossittelut. Nyt yrittämistä estää erilainen pelko.

Onnistuin luopumaan neljännen lapsen toivomisesta, kolme suht samanikäistä on kyllä ihana pesue, mutta hyvin sitovaa toki. Olen oikein ihmetellyt kuinka ajatus lapsesta voi tuntua niin niin rakkaalta ja ihanalta ja sitä lasta ihan oikeasti ikävöikin varsinkin jos ajatuksesta koittaa kieltäytyä. Mieleen tulee vain mitä kaikkea uskoo menettävänsä, varsinkin sillä kokemuksella että on jo lapsia ja tietää lasten tuovan iloa ja uskomatonta onnea ja toivoa ja positiivisuutta elämään, ovat tehneet minusta paremman ihmisen (olinkin huono).

Huomasin sitten vain, että minulla (ehkei kellään muulla) uusi vauva ilmestyy aina mielikuviin ja haaveisiin. Kolmannen jälkeen sitten jo ajattelin, etten koskaan saa lapsistani tarpeeksi tarpeekseni ellen vain päätä, että kiitos mutta ei kiitos enää, perheemme on valmis. Pitää muutakin elämässä ehtiä ja varsinkin isompien lasten kanssa olla läsnä. Vauva kuitenkin sitoo äitiä erityisesti niin, että isompien huomiointi ja kaikki muu siinä lisäksi on jo aika uuvuttavaa. Saa useamman haluta tietenkin siitä huolimatta, että se on aika uuvuttavaa.

Itse vain sitten pohdin, että olisiko se isolla ikäerolla syntynyt kuopus, jota kaipaan vain hullujen lisääntyjäliskoaivojeni takia, oikeasti hyvä ajatus jo olemassa olevien lasten hyvinvoinnin ja perheen dynamiikan kannalta. Jäi sitten tekemättä vaikka hirveän ihana olisi, että vielä kerran saisi kokea sen ihmeen. Ehkä saan edes yhden lapsenlapsen sitten joskus. Otettiin kissapojat sitten, olisiko siinä ajatusta teille?

Kolme on jo ihan liikaa. Harvassa perheessä on kapasiteettia hoitaa noin isoa lapsikatrasta hyvin, saatikka riittäviä taloudellisia resursseja.

Meillä jo 15 v. ja 18 v. Jos olisimme saaneet kolmannen, niin hän olisi nyt noin kymmenen. Pari vuotta sitten olin tyytyväinen ettei tullut. Oli paljon tekemistä työelämässä ja voitiin tehdä perheenä hienoja matkoja. Mutta nyt, kun alkavat olla näin isoja, niin olisi ihana vielä yksi pienempi.

Mutta kaksi lasta oli siis tasapainoinen ratkaisu meille ja se halukin saada kolmas hiipui, kun tuli enemmän ikää. Kun täytin 38 v., niin lopetimme yrittämisen.

Vierailija kirjoitti:

Onnistuin luopumaan neljännen lapsen toivomisesta, kolme suht samanikäistä on kyllä ihana pesue, mutta hyvin sitovaa toki. Olen oikein ihmetellyt kuinka ajatus lapsesta voi tuntua niin niin rakkaalta ja ihanalta ja sitä lasta ihan oikeasti ikävöikin varsinkin jos ajatuksesta koittaa kieltäytyä. Mieleen tulee vain mitä kaikkea uskoo menettävänsä, varsinkin sillä kokemuksella että on jo lapsia ja tietää lasten tuovan iloa ja uskomatonta onnea ja toivoa ja positiivisuutta elämään, ovat tehneet minusta paremman ihmisen (olinkin huono).

Huomasin sitten vain, että minulla (ehkei kellään muulla) uusi vauva ilmestyy aina mielikuviin ja haaveisiin. Kolmannen jälkeen sitten jo ajattelin, etten koskaan saa lapsistani tarpeeksi tarpeekseni ellen vain päätä, että kiitos mutta ei kiitos enää, perheemme on valmis. Pitää muutakin elämässä ehtiä ja varsinkin isompien lasten kanssa olla läsnä. Vauva kuitenkin sitoo äitiä erityisesti niin, että isompien huomiointi ja kaikki muu siinä lisäksi on jo aika uuvuttavaa. Saa useamman haluta tietenkin siitä huolimatta, että se on aika uuvuttavaa.

Itse vain sitten pohdin, että olisiko se isolla ikäerolla syntynyt kuopus, jota kaipaan vain hullujen lisääntyjäliskoaivojeni takia, oikeasti hyvä ajatus jo olemassa olevien lasten hyvinvoinnin ja perheen dynamiikan kannalta. Jäi sitten tekemättä vaikka hirveän ihana olisi, että vielä kerran saisi kokea sen ihmeen. Ehkä saan edes yhden lapsenlapsen sitten joskus. Otettiin kissapojat sitten, olisiko siinä ajatusta teille?

Kiitos! Tällaisia vastauksia toivoin! Minäkin mietin, onko tämä haave lähinnä keski-ikää lähestyvän kroppani huijaus saada minut lisääntymään, kun vielä voin (ehkä, eihän sitä koskaan tiedä). Mitä jos haluan sitten neljännen, mitä jos rakennan elämäni vain lastenteolle, niin että olen ihan hukassa, kun elämässä ei ole vuosikymmeniin ollut muuta kuin lapsia, enkä enempää jossain vaiheessa enää saa, enkä muuta elämää enää osaa.

Ja mua vähän surettaa, etten nyt riittävästi osaa nähdä olemassa olevia lapsiani pieninä ja riittävinä. Mikseivät he muka riittäisi minulle? Miten minä riittäisin kolmelle?

Ja kyllä, koiraa olen harkinnut myös.

Ap

Olisin itse halunnut kolmannen lapsen, mies ei halunnut ja myöhemmin olin tästä tosi tyytyväinen. Lapset ovat tarvinneet isompanakin paljon huomiota + harrastukset jne, oltais varmaan erottu jos ois tullut kolmas lapsi. Koira meille tuli...

Kipuilen saman kysymyksen kanssa.Ikä alkaa jo olla kysymys, eli ikä lähenee 40, joten kannattaako enää kolmatta yrittää. Sen olen päättänyt, että yli 40-vuotiaana en enää yritä riskien takia.

Tiedostan myös voimavarojen ja taloudellisten resurssien rajallisuuden. Sairauskierteissä on voimat vähissä, jaksaisinko jos tässä olisi vielä kolmaskin potilas hoidettavana aina kun joku flunssa aalto tulee? Olen myös onnellinen tässä ja nyt. Mulla on ihana perhe ja nyt jaksetaan arkea hyvin ja itsellekin riittää aikaa. Taloudellisesta näkökulmasta kolmas tulisi laskemaan elintasoamme, vähemmän matkustelua, ahtaammat asuintilat. Olisiko kolmas kuitenkin liikaa?

Minulla lapset vuoden ikäerolla. Vanhemman mennessä kouluun aloin vouhkata kolmatta. Vuosien saatossa kuume kasvoi ja hiipui vuoron perään. Lapset nyt 16&15 ja olen todella tyytyväinen, että kolmas jäi tekemättä. Meille tuli koira(t).

Meillä on kaksi lasta, jotka sain alle kolmekymppisenä. Kun täytin sen 30, menin sterilisaatioon juuri siksi, etten hormonihuuruissani erehdy tekemään iltatähteä. Olin täysin varma että lapsilukuni on täynnä. No, vaikka olen koko ajan sen jälkeenkin ollut samaa mieltä, tuli siinä neljääkymmentä lähestyessä vaihe, kun elimistöni jotenkin tajusi että olisi viimeiset hedelmälliset hetket kyseessä. Näin lähes joka yö unia, joissa synnytin, aina helposti ja kivuitta, ja sitten puolison kanssa ihmeteltiin kun pitää taas ostaa kaikki vauvatarvikkeet.

Epäilen siis että sinulla on nyt tuo sama, luonto potkii. Ohimenevä vaihe.

Meillehän sitä kolmatta ei tietenkään tullut enkä sitä tietoisesti edes halunnut, ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä että on vain nämä kaksi.

Numero 19 jatkaa, myös meille tuli koira. Ihana ja rakas. Ei vauvan korvikkeeksi vaan erillisen harkinnan tuloksena vähän myöhemmin. Tosin on kyllä hyvä kohde ylimääräiselle hoivavietille.