Miten päästä omille jaloilleen?
Oon ollut riippuvainen puolisosta, monestakin syystä kuten turvattomasta lapsuudesta johtuen. Miten pääsisi parhaiten omille jaloilleen, niin että tunnen pärjääväni ja olevani turvassa myös yksin. Tilanne on se, ettei puoliso ole välittänyt minusta enää pitkään aikaan, ennemminkin naispuolisista kavereistani...miten aloittaa itsensä vahvistaminen henkisesti ja käytännössä oman elämän järjestely. Kiire mulla ei ole, haluan olla tarpeeksi vahva ennen kuin tästä irtaannun lopullisesti. Ja että voin olla varma pärjääväni joka kantilta katsottuna. Talous pitää suunnitella, kun ei ole toista sitä jakamassa. Käydä turhat tavarat läpi, jotta muutto on helpompi. Ehkä kasvattaa itseluottamusta, turvallisuuden tunnetta. Pitää huolta etten jää ihmissuhteiden osalta ihan yksin, vaikka toisaalta kasvattaa myös itsenäisyyttä ja omilla jaloilla seisomista.
Kommentit (6)
Etkö aio kertoa suunnitelmistasi yksineläjäksi puolisollesi?
Piirrä paperille ympyrä. Sinä olet sen sisäpuolella, kaikki muu on ympyrän ulkopuolella. Ympyräsi keskellä voi olla piste, joka on sinun oma tahtosi.
Sinä olet sinä.
Joukko koostuu soluista. Sinä saat olla itsenäinen solu muiden itsenäisten solujen joukossa. Muiden joukossa, mutta erillisenä. Kyse on rajoista.
Olet eri kuin kukaan tai mikään muu.
Teen tuon ympyrän. Missä olen minä ja missä muut. Aion puhua miehen kanssa, mutta se hetki ei ole nyt. Kuitenkin etukäteen. En vain aio tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Miehellä on toki mahdollisuus myös kiinnostua vielä suhteestamme, mutta tuskin hän enää niin tekee. Ja onko sitten jo liian myöhäistä. Suhteestamme olen puhunut moneen kertaan ja koittanut parhaani että olisin saanut sen toimimaan. Kaipaan rakkautta, mitä en ole vuosiin saanut. Nyt on aika koittaa seisoa omilla jaloilla, olen vain vielä liian hutera siinä. Ap
Se, että olet päättänyt itsenäistyä, on ensimmäinen askel. Voit tehdä jo monta asiaa ihan itsenäisesti, vaikka asutkin puolisosi kanssa. Voihan olla, että puolisosi taas kiinnostuu sinusta, kun alat kehittämään omia juttujasi, ja piristyt. Toisaalta, ero on varmaan joka tapauksessa jossakin vaiheessa edessä, koska ihmiset eivät yleensä kestä sitä, että puoliso muuttuu kovin paljon, vaikka muutos olisi positiivinenkin.
Ala urheilemaan, leikkauta uusi kiva malli hiuksiin, pidä huolta itsestäsi. Se auttaa jaksamaan ja tukee itsetuntoa.
Ala tehdä asioita mistä pidät. Tapaa kavereita, aloita vaikka uusi harrastus. Tee asioita yksin ja muiden kuin puolisosi kanssa. Hanki vakituinen työ. Huomaat että pärjäät.