Silvia Modigin lesbous varmistui vihdoinkin
"TOTTA TOSIAAN. 32-vuotiaan Silvia Modigin alkutaival lesbopiireissä poikkeaa paljon Iran kokemuksista. Yksi syy tähän on se, että Silvia on viettänyt nuoruutensa Helsingissä.
- Täällä on enemmän yksityisyyttä, vaikka ei Helsinki mikään miljoonakaupunki olekaan, hän sanoo.
Silvia sai jalan lesbopiirien oven väliin 16-vuotiaana. Ei netissä vaan Gambrinissa. Se oli Suomen ensimmäinen vain homoille tarkoitettu baari, joka sijaitsi Iso Roobertinkadulla. Siellä Silvia tutustui Setassa vaikuttaviin ihmisiin, joiden kautta tuttavapiiri laajeni. Hän alkoi viihtyä myös Tukholmassa, missä oli suvaitsevaisempi tunnelma ja enemmän tarjontaa nuorelle lesbolle.
Varsinaisesta kaapista tulemisesta hän ei halua puhua yksittäisenä tapauksena.
- Mielestäni kaapista tullaan ulos monta kertaa. Ensin kerrotaan ystäville ja sitten kotiväelle. Tiedän monia, jotka jättävät jonkin osa-alueen elämästään kaappiin: kaikki eivät esimerkiksi halua kertoa suuntautumisestaan urheiluseurassa. Ymmärrän tämän, sillä maassamme on yhä paljon rasismia.
Vaikka Suomessa on helpompi olla julkisesti lesbo kuin homo, matkaa seksuaaliseen tasa-arvoon on vielä paljon.
- Kahden vuoden sisällä olen saanut kahdesti kunnolla turpiini oltuani avoimesti tyttöystäväni kanssa. Toinen lyöjistä oli anniskeluravintolan portsari, joka otti pampun esiin, kun "hinttari ei suostunut häipymään". Tätä on Helsinki 2000-luvulla, Silvia puuskahtaa."
http://www.voltti-lehti.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=50…
Kommentit (13)
homoseksuaaliset suhteet, mutta heterosuhteet ovat toimittajille vapaampaa riistaa. Laki on tehty ennen homoseksuaalisuuteen kohdistuvien asenteiden muuttumista, muistaakseni 1970-luvulla, ja sen tulkinnan joustavuutta on kyllä ainakin Seiska silloin tällöin testannut.
Puidaanhan sitä Tanja Karpelan ja prinsessa Viktroriankin ihmissuhteita, miksei sitten Silvian.
Sitä en kyllä ymmärrä, mitä ihmeen uutisarvoa sillä, että ihmissuhde on naisen kanssa, enää kenellekään voi tässä tapauksessa olla. Shokkiarvosta puhumattakaan.
Onko ollut tai seurusteleeko vieläkin Marikon kanssa??
Olen nähnyt ne käsikynkässä monta kertaa ulkona.
Onhan se ollut julkilesbo jo kauan.
vaan vaalean hoikan naisen kanssa siis aika Femmen. Eivätkä koskaan kävelleet käsikynkkää. Ihan normaalisti ruokakauppoja kolusivat ja koiraa kusettivat kuten minäkin mieheni kanssa. Näyttivät hyvin tasapainoisilta, ja näimme myös risteilyllä, ja täysin aikuisen asiallisesti käyttäytyivät!
Mukavan oloinen pariskunta.
Siis eikö tuo nyt ole jo vanhaakin vanhempi "uutinen".
Mulle on ihan sama kuka on hetero ja kuka homoseksuaalinen, ei hetkauta mun elämää suuntaan tai toiseenkaan.
Lesbo ei ole lesbo ennen kuin on saanut portsarilta turpaan.
asia ollut jotenkin epäselvä. Kaikki kai ton on tienneet jo vuosia :)
Siis ei ole itselläänkään ihan puhtat jauhot pussissa, niin silloin on ihan viisasta olla liikaa huutelematta.
Itse en tunne tätä naista, eikä hänen lesbous kiinnosta. serkkuni oli tämän naisen kanssa samaan aikaan jossain opiskelemassa ja on kuulemma hiukan itseään täynnä. Opettaja oli vahingossa kutsunut tätä serkkuni nimellä, joka on ihan "tavallinen" nimi. Niin tämä Silvia oli hyvin nräkrästyneensä sanonut, että "En todellakaan ole mikään v*tun Sanna vaan Silvia". Tämä nyt vain kertoo minusta jo aika paljon mitä Silvia on mieltä meistä "taviksista".
Miksi ihmeessä ei ole nostanut juttua tuota portsaria vastaan?
Tai sitä toista lyöjää?
on kyllä yksi kauneimmista suomalaisista julkkisnaisista.
Puidaanhan sitä Tanja Karpelan ja prinsessa Viktroriankin ihmissuhteita, miksei sitten Silvian.
Sitä en kyllä ymmärrä, mitä ihmeen uutisarvoa sillä, että ihmissuhde on naisen kanssa, enää kenellekään voi tässä tapauksessa olla. Shokkiarvosta puhumattakaan.
Ketä homoseksuaalisuus enää jaksaa millään tavalla hätkähdyttää ja miksi?
Kaunis ja symppiksen oloinen nainen Silvia, ja julkisuudessa vuosia näkynyt, ja kyllä minua siksi kiinnostaisin kenen ja millaisen naisen kanssa seukkaa. Ei nyt tuhottomasti kiinnosta, mutta vähän kuitenkin.
Itsekin voisin mieluusti saunoa Silvian kanssa =)