Uusissa kouluissa on sekavessat. Mitä mieltä?
Kommentit (85)
Meillä oli jo 2002. Ei aiheuttanut suuria traumoja
2050 tytöt ei käy enää koulua kun ei ole biologisen sukupuolen perusteella jaettuja vessoja?
Naisten vessat on tärkeä naisten oikeus! Niistä täytyy pitää kiinni!
Älytöntä koska miehet aina sotkevat vessat. Sekavessat edellyttävät sitä että siivotaan ainakin kaksi kertaa päivässä. Itse käytän joskus naisten vessoja koska ovat paljon siistimpiä mutta olen itse myös erittäin siisti eikä jää mitään jälkiä. M52
Kyllä siinä tulee nestehukkaa ja lintsailua kun lapset alkaa käymään muualla vessassa tai sitten ne tekee kaikkensa ettei siellä tarvitse käydä.
Kundeillehan se sopii, että samassa tilassa on housuttomia flikoja. Mutta flikojen mielipiteestä en ole varma. Ja jos kyse on yksilövessasta, niin jarrutusraitojen esiintymistiheys lisääntyy joka vessassa exponentiaalisesti.
Luulis että syrjii muslimeja ym uskovaisia, onko tuohon otettu kantaa?
sitä saa mitä tilaa
ei ole varaa 20 eri vessaan 20 eri sukupuolelle
sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio, tätähän te olette feminismiä vaatiessanne itse ajaneet
Sukupuolia on kaksi. En ymmärrä, miksi jo lapsien päätä pitää sekoittaa tuollaisella.
Olen jo vanha täti mutta muistan miten herkkää aikaa se oli kun kuukautiset alkoivat. Olisi todella painajaismaista vaihtaa sidettä jossain yhteisvessassa kiusaavien poikien norkoillessa paperinohuisiin väliseiniin nojaten. Voin hyvin kuvitella, että olisivat vielä kurkkineet koppien yläpuolelta toimenpidettä. Onko siellä edes kunnollisia roskiksia?
En olisi käynyt koulussa vessassa, mikäli pojatkin olisivat päässeet samaan vessaan. Varsinkaan yläasteella. Ihan tarpeeksi sain kokea seksuaalista häirintää muutenkin.
Meillä oli kans, yläasteella ja lukiossa. Ei aiheuttanut traumoja.
Vm -82
Ruotsissa on ollut iät ja ajat. Tänne vasta tulossa, mutta eipä se noita nykylapsia haittaa kun tottuvat, että se on normaali. Meille vanhemmille isompi ongelma. Lukiossa on joka luokalla suunnilleen nykyään joku, joka ei tiedä sukupuoltaan eli varmaan oikeasti noita sekavessoja tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Älytöntä koska miehet aina sotkevat vessat. Sekavessat edellyttävät sitä että siivotaan ainakin kaksi kertaa päivässä. Itse käytän joskus naisten vessoja koska ovat paljon siistimpiä mutta olen itse myös erittäin siisti eikä jää mitään jälkiä. M52
Ollessani yläasteella piti poikien vessa sulkea kuukaudeksi, kun pojat alkoivat tahalleen paskantamaan lavuaariin. Se oli niiden mielestä vissiin aivan hulvatonta touhua. Joten joo, yhdyn mielipiteeseesi poikien sotkuisemmista vessoista.
Koulujen vesilaskut pienenevät huomattavasti koska vessojen käyttöaste on paljon vähäisempi kuin nykyisissä. Pojat eivät käy vessassa läheskään niin tiheästi kuin tytöt ja se vessan vetäminenkin voi olla vähän niin ja näin, monet tytöt taas tulevat sinnittelemään jalat ristittä koulupäivän että pääsisi kotiin vessaan. Ja varmaan vaipat korvaa koulupäivän ajaksi kuukautissuojat.
Ei ole uusi juttu, vanhoissakin kouluissa on ollut, ja ihan normaaleja ihmisiä on niistäkin kouluista kasvanut.
Ei se, että on samat wessat tarkoita sitä, etteikö olisi oikeus ja mahdollisuus asioida omassa wc-kopissa (tms). - Jos wessassa ei osaa käyttäytyä, niin koulun on puututtava asiaan. Jos samat wessat ovat alusta asti / viimeistään ekaltaluokalta oppilaiden käytössä, niin on luultavampaa, että lapse oppivat käymään niissä ns. asiallisesti ja kunnolla. Ikävä tosiasia on,, että yheiswessoissa ei osaa kaikki aikuisetkaan käyttäytyä. On ollu tilanteita, jolloin itse olen harkinnut, että kehtaisinko mennä katsomaan onko naisten puolen wc-siistimpi kuin miesten puolen wc on ollut, niin törkyisessä kunnossaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älytöntä koska miehet aina sotkevat vessat. Sekavessat edellyttävät sitä että siivotaan ainakin kaksi kertaa päivässä. Itse käytän joskus naisten vessoja koska ovat paljon siistimpiä mutta olen itse myös erittäin siisti eikä jää mitään jälkiä. M52
Ollessani yläasteella piti poikien vessa sulkea kuukaudeksi, kun pojat alkoivat tahalleen paskantamaan lavuaariin. Se oli niiden mielestä vissiin aivan hulvatonta touhua. Joten joo, yhdyn mielipiteeseesi poikien sotkuisemmista vessoista.
Paskapuhetta.
Todella preseesstä!