Eroterapiaa

Kuuntelin vähintään kerran päivässä Pihka ja myrsky: Et koskaan kaipaa takaisin. Alkuun ei tuntunut yhtään siltä mitä laulussa luvattiin, mutta pikkuisen kerrallaan alkoi helpottamaan.

Laastarisuhdetta en etsinyt, mutta aloin ruokkimaan julkkisihastumistani kun olin pahimmasta selvinnyt. En tietenkään yrittänyt lähestyä tätä ihasustani millään tavalla, enkä luultavasti tule häntä koskaan tapaamaankaan.

Mutta eipä siihen pajoa muu auta kuin se kuuluisa aika. Arki piti saada pyörimään kun oli lapsikin, joten täysin sängyn pohjalle ei voinut jäädä.

Jonkin aikaa eron jälkeen laukesi fyysiset oireet todella pahana stressin vuoksi, ja jouduin sairaalaan. Nyt erosta on jo vuosia, enkä enää kaipaa takaisin suhteeseen, ainakaan exäni kanssa. Hän hajotti minut kerran, toista kertaa en halua kokea.

Joku aika sit ajattelin, että olisipa ihana vielä kokea rakastuminen joskus. Nyt tuntuu etten halua ikinä ketään. Ihastuminen on todella kaukainen ajatus. Välillä oikein koetan, mutta ei se vaan onnistu. Ei minkäänlaisia tunteita ketään muuta kohtaan, ainoastaan raastava ikävä, kurkkua kuristaa.

Vaikka suhteessa oli paljon ongelmia ja todella kamalia riitoja, niin tän ikävän kanssa eläminen on tuskallista, haluaisin vaan toisen kävelevän kotiin.

Toiset jatkaa näennäisen normaalisti elämää jopa vuosikymmenien liiton eron jälkeen. Miksi sitä ei itse osaa? Miksi sattuu niin paljon hyväksyä?

Ap

Aika auttoi minua myös huomaamaan exäni huonot puolet. Kun sai tarpeeksi etäisyyttä asioihin, huomasi, että on paljon helpompi hengittää kun ei tule niitä hirveitä riitoja lähes kaikesta. Ei tarvinnut olla vastuussa kuin itselleen, ja vastuu lapsestakin oli helpompi kestää kun toinen vanhempi ei jatkuvasti tuottanut enää pettymyksiä. Alkuun sattui todella paljon. Oli vaikea hyväksyä se, ettei rakkaus riittänyt. Sitten opin rakastamaan itseäni uudelleen.

Sinkkuna olen ollut nyt 8 vuotta, enkä ole tuon julkkisihastuksen jälkeen ihastunut kehenkään kunnolla. Muutama nopeasti ohimenevä ihastus ollut, mutta ne ovat loppuneet suunnilleen siinä vaiheessa kun olen tajunnut olleeni kiinnostunut jostakin miehestä. Ehkä exäni oli se elämäni rakkaus. Toisaalta, pitäisi olla vielä puolet elämästä jäljellä, joten saattaa vielä tulla joku jossain vastaan, joka on se oikea minulle ja jolle minä olen se oikea. Mutta en etsi ketään korvaamaan lapseni isää.

Ne ongelmat ja riidat suhteessa ovat eron syy. Aika harva pystyy olemaan suhteessa jossa riidellään, se vie voimat. Ei kannata silti lähteä itsesyytöksiin, vaan mennä niistä eteenpäin. Ehkä mies oli liian vaativa ja lähtikö se riita sieltä? Käyttikö alkoholia? Ehkä rakastuneena näet toisen hyvät puolet vain, myöhemmin huonotkin. Kriisipuhelin voi olla pahimmalla hetkellä järkevä vaihtoehto. Kiinnitä huomiosi välillä johonkin kiinnostuksen kohteeseen ja harrastukseen kotona, ja ota erikseen suruajat. Alussa varmaan vaikeaa keskittyä.

Itke niin pitkään, kun itkettää. Jossain vaiheessa se loppuu ja eheydyt. Jossain vaiheessa huomaat, että ei jaksa itkeä ja pystyt taas hymyilemään.

Rakasta nyt itseäsi.

Kun ero on fakta, voit keskittyä siitä toipumiseen. Mieti ensin, miten hyvä oli, että pääsit eroon niiiin mahdottomasta tyypistä (ajattele oikein liioitellen kaikkia hänen huonoja puoliaan, ei tarvitse olla tässä vaiheessa edes kovin objektiivinen). Mieti kaikkia hyviä puolia, joita erossa on, miten voit keskittyä omiin (ja lasten?) tarpeisiin ihan täysillä.

Älä missään nimessä tässä vaiheessa ajattelekaan uutta suhdetta, sen aika ei ole nyt. Kuten jo todettukin: aika todellakin auttaa. Vasta kun et enää haikaile vanhaa, olet päässyt erosta yli.

En saa unta. Itkettää, masentaa, tunnen itseni tolkuttoman huonoksi, en halua nähdä ketään, en halua olla yksin, en tajua kuinka eteenpäin.