Naiset laittaa estoja, poistaa estoja, ja laittaa uudestaan estoja deittiappissa, vaikken ole enää missään yhteydessä heihin
Väsynyttä huutista taas naisille. Juttelin deittisovelluksen kautta muutamille naisille talvella ja keväällä. Tapasin pari, ja juttelin useamman kanssa. Kaikki jutut päättyivät ennen kuin ehtivät alkaakaan, joko naisen ghostaukseen tai sitten vaan ihan perinteiseen nihkeilyyn.
Nyt jostain syystä kolme näistä naisista on vuorotellen estänyt minua, sitten ottanut estot pois, ja taas estänyt. Olen käynyt sovelluksessa ehkä parin viikon välein, väsyttää koko paska. Jollain kerralla neiti x on estänyt minut, sitten taas seuraavalla kerralla neiti y ja z ovat estäneet minut mutta neiti x on ottanut eston pois. Sitä seuraavalla kerralla taas neiti x on estänyt minut, mutta y ja z poistaneet eston.
En ole edes yrittänyt jutella näille naisille kevään jälkeen. Minulla on kahden heistä puhelinnumero, kai nyt yrittäisin whatsappin kautta jutella jos yrittäisin. Kolmannelle minulla ei ole numeroa, mutta enpä ole hänen kanssaan ikinä edes jutellut. Hän oli avannut keskustelun sovelluksessa sillä aikaa kun en hetkeen käynyt koko paikassa, mutta oli päättänyt estää minut, kun en ollut vastannut (miten olisin voinut kun en edes käynyt sovelluksessa siinä välillä). Myös tämä nainen on klikkaillut estoa myöhemmin edestakaisin, ilman että olisin edes yrittänyt hönelle jutella.
M/40
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Naiset hakee huomiota appissa ihan siinä missä livemaailmassakin.
On kyllä aika järjetöntä eka torjua mies ja vieläpä tylysti, ja sitten vielä hakea huomiota jälkeenpäin.
M/40
Samat kokemukset tästä. Naiset itse antaa pakit esim. Tinderissä, sitten matchaa siitä huolimatta, tai antaa pakit nettideiteillä ja sen jälkeen laittaa estoja ja ottaa estoja pois ja laittaa takaisin, vaikkei niille edes juttellisi.
Mistä tiedät että ovat nimenomaan estäneet? Jos ovat välillä piilottaneet profiilinsa. Joissain sovelluksissa näyttää samalta kuin estäminen.
Miten sulla riittää mielenkiinto tsekata, onko joku estänyt sut vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että ovat nimenomaan estäneet? Jos ovat välillä piilottaneet profiilinsa. Joissain sovelluksissa näyttää samalta kuin estäminen.
Älä nyt anna sitä kaikkein todennäköisintä syytä.
Naiset hakee huomiota appissa ihan siinä missä livemaailmassakin.