Tuleeko joku viranomainen hakemaan isän työstä
Jos isä "karkaa" töihin jättäen äidin hoitamaan nuorinta lasta, hakeeko viranomainen isän takaisin kotiin lasta hoitamaan vai millä rangaistuksilla pidetään kotona hoitamassa osuutensa?
Tämä on leikkimielinen kysymys, mutta esim. näinä aikoina on puhuttu mm. paljon alkoholiongelmista. Hyviä isiä on paljon, mutta entä ne isät, jotka juovat päivällä kotona ollessaan, ei voi luvata vastuuta tällaiselle. Mitä silloin?
Hakeako vapautus? Entä ne, joilla pinna katkeaa lasten itkuista ja kiukutteluista, jos ei ole tottunut niinkään pulmatilanteisiin, koska on ollut aiemmin työssä äidin hoitaessa pääosin.
Jos niin kävisi, että Sauli Niinistöstä tulisi uudelleen isä, näyttäisikö hän esimerkkiä jäämällä kotiin? Rahan puolesta voisi. Mutta monessa työpaikassa ei olla varmaan hyvillään. Yksityisyrittäjät huonossa asemassa...
Onko isän jäätävä kotiin jos äiti on työtön?
Islannin mallissa miehen palkasta otetaan rahaa miehen vapaata varten, Meneekö se sitten kaikilta vaikka ei tee lapsia, ei koskaan saa vaikka haluaisi, maksaa toistenkin puolesta kuten verotuksessa yleensä.
Tulee taas uusi vero, koska rahaa pitää saada. Nyt on mm. työttömyysvakuutusmaksu jne. Onko se sitten vanhempainvapaamaksu. Sadaan vroja uudella nimellä.