Oletteko oppineet laukeamaan useamman kerran?
Eli naisille kysymys. Saan kyllä suht helposti sen yhden kerran, pelkässä yhdynnässä harvoin, mutta klitorista hieromalla kyllä. Mutta tämän jälkeen on vaikea saada uudestaan muutamaan tuntiin. Mieli kyllä tekee, mutta loppuhuipennus jää. Voiko tätä opetella jotenkin vai onko se vaan tähän tyydyttävä. Olen yksin koittanut harjoitella, mutta ongelma on ettei silloin vaan tee mieli uudestaan, kun on sen kerran lauennut. Miehen kanssa ei nähdä mitenkään päivittäin, eli silloin kun nähdään niin pannaan useamman kerran. Ja olisihan se kiva itsekin laueta silloin useamman kerran. Vaikka hyvältä se muutenkin tuntuu. Ja olen 35v,eli en ihan nuori enää.
Kommentit (13)
En jostain syystä saa pelkässä yhdynnässä, mutta kun siihen yhdistää klitoriksen hyväilyn, niin johan lähtee. Saan myös pelkästään klitoriksen kautta. En ole koskaan onnistunut saamaan kahdesti, se on aikalailla laakista vainaa. :D Orgasmin jälkeen klitoris menee niin helläksi, ettei kärsi hetkeen koskettaa. Panemista voi kyllä jatkaa ja siinä voi vielä tulla sellainen tunne, että toinen orgasmi olisi aika lähellä. Ei se sieltä tule, mutta en ole ottanut stressiä. :)
Ketään ei kiinnosta teidän naisten laukeamiset. Menkää muualle jauhamaan.
Yhdynnässä tulen vain kerran ja minun miehellä ei seiso moneen tuntiin kunnolla panon jälkeen.
Muutaman kerran olen masturboidessa saanut kahdesti peräjälkeen, muutaman minuutin tauolla.
Mutta en mitenkään halua lisää orkun jälkeen vaan kokeilemisen ilosta kokeilin kahta peräkkäistä ja se onnistui.
Ei ole mitenkään tarvinnut opetella, olen aina saanut helposti peräkkäisiä. Sekä yksin että kumppanin kanssa.
Miehenä saan välillä kaksi kertaa peräkkäin. Naidessa nappasee kalun ulos oikeaan aikaan, eikä koske ollenkaan vehkeeseen. Antaa lastin lentää kokonaan sitten vehje heti takasin sisään ja se on varmaan 15-40s niin tulee uudelleen. Ennen tämmöstä ei ole tapahtunut, röökin lopetin noin vuosi sitten ja niihin aikoihin tapahtui ekan kerran. En tiedä onko sillä mitään tekemistä tämän kanssa, muutta kun että nykyään seisokkikin tulee, kuin teini iässä.
Ja pitää olla kunnolla kiihottunut että onnistuu.
M37 kirjoitti:

Minulla onnistuu kun ensin ruiskin kasvoille. Se on niin seksikkään näköistä ettei mitään rajaa ja silloin pystyn painamaan toisen kierroksen heti perään. Naisystäväkin tykkää.
M37 kirjoitti:
Miehenä saan välillä kaksi kertaa peräkkäin. Naidessa nappasee kalun ulos oikeaan aikaan, eikä koske ollenkaan vehkeeseen. Antaa lastin lentää kokonaan sitten vehje heti takasin sisään ja se on varmaan 15-40s niin tulee uudelleen. Ennen tämmöstä ei ole tapahtunut, röökin lopetin noin vuosi sitten ja niihin aikoihin tapahtui ekan kerran. En tiedä onko sillä mitään tekemistä tämän kanssa, muutta kun että nykyään seisokkikin tulee, kuin teini iässä.
Ja pitää olla kunnolla kiihottunut että onnistuu.
Sama, tosin sillä erotuksella että voin lennättää vaikka 3-5 kertaa. Mutta vasta viimeisellä tulee kunnon orgasmin tunne, eli vähän turhaa roiskuttelua nuo aiemmat. Olisi paljon hyödyllisempää oppiaa saamaan useampi orgasmi ilman siemensyöksyä ensin ja vasta lopuksi roiskaisut :)
Itse saan yleensä sen yhden. Monen tunnin sessioissa voin saada neljä-viisikin, mutta vaatii siis aikaa. En ole mikään "peräkanaa" laukeava, vaikka näitäkin naisia on. Eksyin kerran sänkyyn kahden miehen ja yhden naisen kanssa kanssa. Näistä nainen laukesi missä asennossa ja kuinka monta kertaa tahansa, ettei siis laskuissa pysynyt :) Itse sain sen pari kertaa. Aamulla asiaa tiedustelin, ja hän kertoi että hänellä on aina ollut tälläinen " ominaisuus". Uskon, että useammin laukeava on siis enemmänin ominaisuus kun harjoiteltu tapa. Toki tätäkin taitoa voi harjoitella. Itse olen yleensä sellainen, että takki tyhjenee kerralla, ja lähden uudestaan alusta nousuun. Seksiä mielelläni kyllä aina jatkan, ja hyvältä tuntuu. Leluilla saan peräkkäinkin, mutta yleensä siiinäkin minulle riittää se yksi, testimielessä siis testaillut asiaa.
N40
Siis samalla seksi kerralla en odota saavani useammin. Kerran tämäkin kyllä onnistui, tämän nykyisen kanssa. Onnistui hieromaan juuri oikeasta kohtaa oikealla tavalla. Mutta yleensä meillä ehkä tunnin tauko välissä ja sitten uusinta. Kun ei mieskään ihan heti uudestaan pysty. Mutta vielä silloinkin on vaikeampi saada.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Saispa joskus sen vaginao:n...
Miksi? Arvotatko orgasmin paremmaksi niin? Eikö ole yhtä arvokas aina kun saa hyvän orgasmin. Taitaa tulla paine muualta. Se yhdyntähän ei ole se tärkein ja ainut asia seksissä. Kovin valitettavaa, että tästäkin tehty asia joka naisia painaa.
Siinä on hormoneja pelissä mukana. Joten joillain vain on asia niin, eikä muuksi muutu.
Joskus nainen voi asiaa treenata niin että huipun lähestyessä hillitään kiihotus juuri siihen minimiin jolla laukeaa. Mutta se pitää ottaa hauskana leikkinä, hammasta purren tuskin tulee kivaa.
Miehellä taas niin että myös "jarruttaa" samalla tavalla, ja ennen kaikkea ei lopeta laukeamisen vaan hissukseen jatkaa. Minulla kuitenkin se toka orkku ei ole kovin kiva.
Voi olla ettei onnistu, mutta toisaalta joillain tuo hidastaminen voi tuoda todella voimakkaan orkun, vaikkei jatkoa seuraakaan.
Ehkä myös kannattaa keskittyä vain toiseen osapuoleen kerralla, ainakin aluksi. Ennen kaikkea, kannattaa yhdessä kokeilla ja etsiä. Voi olla että nämä minun neuvoni ovatkin juuri teille ne väärät!
Ja lisätään vielä, että saan kyllä välillä uudestaan, etenkin satisfierilla, mutta usein se tuntuu liian voimakkaaltakin.