Yhden lapsen äidin elämän vaikeus...

yhdistelmän. Luulitko, että sinulla on siitä hyvästä joku yksinoikeus valittaa.

Tiettyä suhteellisuudentajua vain kaipaisin.



ap

Ihmiset ovat erlaisia. Toiselle joku asia voi olla vaikeampi kuin toiselle ja kokee asiat eri tavalla kuin joku muu. Ei mitään muuta syytä asiaan.

rytmien mukaan!

Aina pitäis olla puolustelemassa, että "Niin, sullahan on tietty vielä raskaampaa, mitä mä tässä kitisen." Kyllä me äidit näköjään ollaan toisillemme susia. Miksei voisi kuunnella ja olla myötätuntoinen. Jos sinä jaksat hienosti, hyvä juttu, mutta toisella voi olla muitakin syitä väsymykseen. Epävarmuus? Uuden opettelu? Perhetilanne? Elämänmuutos?



Ei pitäis aina noin 1:1 verrata toisen perhettä omaansa. Mä saatan esim. helppojen lasten kanssa väsyä ihan piippuun, mutta toisaalta meillä on paljon paineita miehen terveyden ja henkisen jaksamisen suhteen - niistä vain ei paljon viitsitä ulospäin puhua. Sitten kun yritän venyä joka suuntaan, väsyn helposti, vaikka lapset sinänsä eivät olisikaan raskaita. Mutta kun olen tätä palstaa seurannut, niin olen oppinut, etten uskalla valittamalla purkaa murheitani, vaan koitan vain purra hammasta ja jaksaa...

Ehkä hänellä on vielä uutuuden "jännitystä".

Esikoisen äidille se vauva-aika on uutta ja ihmeellistä, täysin erilaista kuin siihen asti eletty elämä. En minäkään esikoisen vauva-aikaan mielellään sopinut tapaamisia aamuiksi, se oli paras aika nukkua yhdessä vauvan kanssa. SItähän vauvojen äideille hoetaan - nuku kun vauva nukkuu. No nyt se esikoisvauva on jo 5 v. ja kyllä kuopuksen syntyessä päivärytmi meni edelleen esikoisen ehdoilla, eli aamuisin oltiin liikkeellä ennen päiväuniaikaa. Yritä nyt ap ymmärtää erilaisia ihmisiä ja ehkä hetki yrittää itse muistella omaa ensimmäistä vauva-aikaa.

Sain minäkin aikoinanani kuulla: "ootas vaan kun sulla on kaks" niin tiuhaan, että ikinä en itseäni siihen tilanteeseen saattanut ;)

JA ihmettelen, että eikö ihmiset ikinä yhtään mieti, kenelle valittaa mistäkin asioista.



Mulla on yksi kaveri, joka koko ajan valittaa, kuinka rankkaa hänellä on, kuinka hän on niiiiiin yksinhuoltaja ja aina lasten kanssa yksin ja rahatilanne on niin huono jne jne.



Todellisuudessa kyseisen mamman lapset (2kpl) on päivät päiväkodissa, vaikka äiti on YKSIN kotona, naisella on mies ja ex-mies, jotka molemmat hoitavat lapsia ( lapset on joka toinen vkl isällään) ja molemmat syytävät naiselle rahaa.



Mä taas hoidan lapset 4kpl kotona, mies tekee pitkää päivää ja itsekin teen töitä aina kun pystyn. Olen ihan tyytyväinen elämääni, enkä itse asiassa edes koe sitä erityisen raskaaksi. Mutta mä en vaan yksinkertaisesti tajua mitä mun pitäisi tuolle ihmiselle kommentoida noita valituksia. Tai rehellisyyden nimissä edes jaksaa kuunnella.



Joten ihmiset! Jos hetkeksi nostaisitte sen katseen sieltä omasta navastanne, niin ehkä maailmakin vähän avartuisi.

Kuopus oli taas tosi helppo vauva ja esikoinenkin jo 3v siinä vaiheessa. Kyllä mun oli paljon helpompaa 2 lapsen äitinä se vauva-aika kuin yhden vauvan kanssa!



Enkä todellakaan tajunnut esikoisen olleen todella haastavan vauvana vaan luulin kaikilla vauvaperheillä olevan samanlaista. Vasta toinen vauva sai silmät avautumaan miten helppojakin vauvat voivat olla.

Kaverini ehdotti treffejä klo 12:ksi.



Kerroin kaverilleni, että vanhempi lapseni nukkuu päiväunet klo 12 eteenpäin eikä enää nuku rattaissa. Minulle sopii joko ennen päiväunia tai niiden jälkeen eli klo 10 tai 15 (noin suunnilleen). Mielestäni annoin kuitenkin ihan reilusti vaihtoehtoja... Jostain syystä vain tuo kello 12 sopi.



Tottakai olemme kaikki erilaisia ja minä varsin erilainen kuin tuo kaverini - hän on luonteeltaan paljon tempperamenttisempi ja minä rauhallisempi.



Ekan kerran elämässäni olen vain törmännyt ihmiseen, jolle tuntuu välillä olevan vaikeaa hyväksyä tosiasioita, jotka kuuluvat lapsiperheen elämään (isovanhemmat, yöheräilyt jne). Ja eihän tuo kahvilajuttu tähän itse asiaan liity - se vain laukaisi nämä ajatukseni tästä ihmisestä.



ap

ekan lapsen vauva-aikana paljon väsyneempi kuin toisen lapsen synnyttyä!

T:9

Juuri tuota tarkoitan suhteellisuudentajulla.



ap

yritän itse pitää mölyt mahassani kun tuttavani ovat saaneet sen toisen tai kolmannen.. Ja juuri tuo että tuttavallani on kolme lasta myös ja kaksi vanhempaa (saman ikäiset kuin omat lapseni..) ovat päiväkodissa. Ja vauvan kanssa kotona. On niin rankkaa siivota ja valvoa lapsia ym ym.. Joihinkin juttuihin en vaan sano mitään. Tämä sitten mulle valittaa kun joutuu joskus olemaan yksin päivän ja illan lasten kanssa.. "kun en mä pärjää ja on niin rankkaa.." Koskaan ei hän ole sanonut että "miten sinä jaksat kun sulla on sama tilanne kuin minulla ja lapset ovat kotona koko ajan?".. tietenkin lapseni käyvät vielä päiväkerhoissa sen pari kertaa viikossa, joten hakemiset, viemiset ym päälle.. En ymmärrä.

No, en valita ainakaan kovin paljoa, ehkä naureskelen lasten tempauksille.. miehelleni kyllä valitan, mutta kuuluu pakettiin.

Ehkä hänen vauvansa rytmi menee just niin, että kympiltä vielä joko nukkuvat yöuniaan tai ovat vasta heränneet (näin mullaki oli esikoisen kanssa) ja puolen päivän jälkeen onki sitten lounasaika heillä ja päiväunille meno eli se 12 ois siks passannu hyvin. Ja ehkä heillä on jo jotain muuta ohjelmaa klo 15.



Oon omasta käytöksestä usein huomannu, että pata kattilaa soimaa ja tuntuu että ite on aina se joka joustaa ja toinen ei ikinä tee niin näin. Mutta ku oon tutkiskellu omaa käytöstäni niin usein sieltäKIN löytyy jotain vikaa eikä vain toisesta ;)



Mullaki on yks kaveri jolla ei tunnu olevan suhteellisuudentajua ja lapsetki hoidetaan vähän vasemmalla kädellä ja kuitenki on koko ajan vaan niin rankkaa ja ei oo ikinä yhteistä aikaa miehen kanssa jne jne eli tutulta kyllä kuullostaa toisaalta noi muut jutut ja ymmärrän hyvin, että toi kahvilahomma oli vaan semmonen viimenen niitti joka nostatti kaikki ne negatunteet pintaan ;) Tiedän tunteen ja se menee kyllä ohi =)

Ja itsekin muistelisin, että ekan lapsen kanssa kaikki oli niiiin vaikeeta. ;-) Nyt lapsia on viisi, joista neljä alle kouluikäistä, ja suurin osa asioista hoituu helposti, kun on rutiinia. Nuorimmainen nukkuu yöt kainalossa ja syö siinä mitä syö, heräilen kyllä muttei väsytä. Ekan kanssa piti säätää vaikka mitä niiden heräämisten kanssa, ei ihme että väsytti.



Mut tuo tuntuu tutulta, että meilläki isomman naisporukan menot aina säädetään erää näidin rytmiin, hällä yksi reilu 2-vuotias lapsi ja mies apuna, mutta sitli on ihan kamala säätäminen ihan joka asiassa.