Lapset ovat taakka ja kiire

Näin kertovat minulle monen monet varatut miehet (ja pari ystävääni, jotka ovat yh). He sanovat, että lapset ja oman ajan puute ovat syitä avio-ongelmille, ja sen vuoksi on ok lähestyä esimerkiksi minua.

Minulla ei ole lapsia, joten en voi tietenkään ymmärtää lapsiperheen arkea ja vaatimuksia kovin syvällisesti. Minua kuitenkin "sattuu", kun ihmiset puhuvat lapsistaan jonkinlaisena taakkana ja esteenä omalle elämälle. Itse jouduin kuuntelemaan lapsena useinkin vanhempien riitaa minun ja sisarusteni hoidosta, enkä koe nykyäänkään oikein olevani oikeutettu olemaan. Nyt, kun esimerkiksi eksäni (eronnut 37v, kolme lasta vuoroviikoin) valitti lapsistaan ja siitä, ettei ole elämässä aikaa millekään muulle, tulen todella surulliseksi lasten puolesta. Hyviä vanhempia nämä ihmiset toki ovat, ja rakkaus lapsia kohtaan on suuri, mutta mielestäni lapsista ei pitäisi edes puolitarkoituksella alisteisessa sivulauseessa puhua taakanomaisina.

Naisena ihmettelen myös, miksi miehet ovat niin vaativia vaimojaan ja lastensa äitejä kohtaan. Pitäisi jaksaa illalla vielä ja vaikka mitä, kun on ensin puunattu huusholli, hoidettu lapset ja tehty ruuat, siivottu taas. Ihastuin kerran erääseen varattuun mieheen, jonka arki vaimon kanssa oli juuri tällaista. Ihastukseni lopahti melko pian, kun ymmärsin syyn vaimon haluttomuuteen.

Tarkoitukseni ei ole tässä dissata miehiä tai naisia. En osaa sanoa, millainen itse olisin vanhempana. Varmaan samanlainen valittaja. Nyt kuitenkin lapsettomana ja lapsia ja parisuhdetta haluavana kolmekymppisenä, tämä kitinä perhe-elämästä ja sen raskaudesta kuulostaa todella ikävältä. Kärjistäen, lapsiperheen arki on kaikessa raskaudessaan siunaus, ja sellaisena sitä pitäisi molempien aviopuolisoiden kohdella. Ei vain lomalla tai silloin kuin huvittaa.