Kysymys yt-neuvotteluista, onko laillista
Meillä oli yt-neuvottelut. 6 viikon neuvotteluaika päättyi eilen tiedoitteeseen että enintään 60 henkilöä irtisanotaan ja osa lomautetaan. Yt-neuvotteluiden aikana taloon on tullut uusia ihmisiä samoihin töihin kuin mistä nyt irtisanotaan ja työnantaja ilmoitti että irtisanomisista päätetään kohtuullisessa ajassa eli puolen vuoden sisällä. Meniköhän nyt ihan oikein?
Kommentit (22)
Tuo puoli vuotta kuulostaa pitkältä ajalta.
Kyllä meillä on yt-neuvottelujen tuloksena tullut näitä, että "työnantajalla on xx kuukautta aikaa tehdä toimet" ja xx on siis voinut olla tyyliin 6kk. Kaippa se laillista on.
Sitä en osaa sanoa miten laki suhtautuu näihin neuvotteluiden aikaan rekrytoituihin. Minusta kyllä lähtökohtaisesti yt-neuvottelujen aikana on rekrykielto, tai ainakin ensisijaisesti pitää talon sisältä siirrellä henkilöitä.
Rekrytoinnit on todennäköisesti tehty jo ennen yt-neuvotteluita jos tulivat sen aikana taloon. Eli on laillista, tarkoituksellahan noin on tehty että on uudet valmiina ja päästään vanhoista eroon.
Vierailija kirjoitti:
Tuo puoli vuotta kuulostaa pitkältä ajalta.
Mutta on silti suht. tavallista. Olen itse ollut myös osallisena YT-neuvotteluisssa, jotka päättyivät kesällä mutta toimenpiteet tehtiin vuoden loppuun mennessä (eli samainen puoli vuotta).
Tuo palkkaaminen samoihin tehtäviin kuin mistä irtisanotaan kuulostaa nyt vähän laittomalta, elleivät nämä uudetkin työntekijät ole YT:eiden piirissä. Palkkaamiselle pitäisi olla perusteltu tarve, eli että YT-neuvottelujen kohteena olevia ei voi "kohtuullisella vaivalla" uudelleenkouluttaa ko. tehtävään ja että tehtävä on neuvottelujen ulkopuolella. Ei voi siis vaikkapa palkata uutta myyjää ja samalla irtisanoa vanhaa myyjää samalta osastolta.
https://tyopaikat.oikotie.fi/tyonantajalle/artikkelit/uusien-tyontekijo…
Ko linkin takaa löytyy tietoa, todennäkäisesti laitonta koko touhu.
Samalla linjalla kuin muut eli uusien palkkaaminen yt- prosessin aikana kuulostaa epäilyttävältä. 6 kk toimenpiteiden toteuttamiseen kuulostaa normaalista.
Joo kiitos kaikille vastauksista. Itsestä tuo puoli vuotta tuntuu vaan niin pitkältä ajalta. Et voi olla että vaikka marraskuussa tulee puhelu et hei, nyt sut irtisanotaan keväällä ja kesällä käytyjen irtisanomisten tuloksena.
Mä kysyin luottarilta ja hän ei täysin osannut vastata mutta lupasi kysyä vielä liiton lakimieheltä koska häntäkin alkoi kiinnostamaan kuinka pitkä tuo aika on, meilläkin yt-neuvottelut alkoi just.
Vaikka työsopimus olisi tehty ennen yt-neuvotteluita niin ei niitä tarvitsisi ottaa töihin koeaikaan vedoten. Tältä osin vaikuttaa laittomalta.
Vierailija kirjoitti:
Joo kiitos kaikille vastauksista. Itsestä tuo puoli vuotta tuntuu vaan niin pitkältä ajalta. Et voi olla että vaikka marraskuussa tulee puhelu et hei, nyt sut irtisanotaan keväällä ja kesällä käytyjen irtisanomisten tuloksena.
Ajan voi käyttää hyödyksi ja alkaa hakemaan uutta työtä. Jos saat uuden työn, niin joku voikin saada pitää nykyisensä teidän firmassa. Ite ainaki alkaisin katsella muita töitä kuin roikkuisin löysässä hirressä.
Jos työnantaja haluaa sinusta eroon niin ihan turhaan etsit jotain porsaanreikiä yt-neuvotteluista. Tulet saamaan potkut joka tapauksessa tavalla tai toisella. Karua mutta totta.
Jos ne uudet työntekijät on otettu vuokrafirman kautta, niin se on ihan laillista. Oma työnantaja toimi noin.
Vierailija kirjoitti:
Jos työnantaja haluaa sinusta eroon niin ihan turhaan etsit jotain porsaanreikiä yt-neuvotteluista. Tulet saamaan potkut joka tapauksessa tavalla tai toisella. Karua mutta totta.
No ihan noin ei mene. On monta ennakkotapausta jossa työnantaja on joutunut maksamaan laittomasti irtisanotulle henkilölle 3 - 12 kuukauden palkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kiitos kaikille vastauksista. Itsestä tuo puoli vuotta tuntuu vaan niin pitkältä ajalta. Et voi olla että vaikka marraskuussa tulee puhelu et hei, nyt sut irtisanotaan keväällä ja kesällä käytyjen irtisanomisten tuloksena.
Ajan voi käyttää hyödyksi ja alkaa hakemaan uutta työtä. Jos saat uuden työn, niin joku voikin saada pitää nykyisensä teidän firmassa. Ite ainaki alkaisin katsella muita töitä kuin roikkuisin löysässä hirressä.
Itse en ala etsimään muita töitä, jään eläkkeelle ensivuoden elokuussa ja minulla on kuuden kuukauden irtisanomisaika nykyisessä työssä joten pitkää työttömyyttä ei tule vaikka nyt tulisi irtisanominenkin. Antaa nuorempien tehdä. Lähinnä nämä asiat vain kiinnostavat itseä että onko yt-neuvotteluissa toimittiu oikein.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työnantaja haluaa sinusta eroon niin ihan turhaan etsit jotain porsaanreikiä yt-neuvotteluista. Tulet saamaan potkut joka tapauksessa tavalla tai toisella. Karua mutta totta.
No ihan noin ei mene. On monta ennakkotapausta jossa työnantaja on joutunut maksamaan laittomasti irtisanotulle henkilölle 3 - 12 kuukauden palkan.
Menee, moni firma ottaa riskin tietoisesti ja maksaa palkan kunhan pääsee tietystä työntekijästä eroon. Se tulee monesti firmalle halvemmaksi kuin katsoa jatkuvaa tavoitteita jälkeen jäämistä, hidasta suoriutumista ja suoraan sanoen firmalle tappion tekemistä.

Aika kalliiksi tulee jos näin on tässä ap:n tapauksessa, jos 60 ihmistä irtisanottaisiin laittomasti.
Vierailija kirjoitti:
Rekrytoinnit on todennäköisesti tehty jo ennen yt-neuvotteluita jos tulivat sen aikana taloon. Eli on laillista, tarkoituksellahan noin on tehty että on uudet valmiina ja päästään vanhoista eroon.
Ja monella yrityksellä on juridisesti eri liiketoiminta yksiköitä, eri y-tunnukset niin ei tartte niiden välillä säätää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työnantaja haluaa sinusta eroon niin ihan turhaan etsit jotain porsaanreikiä yt-neuvotteluista. Tulet saamaan potkut joka tapauksessa tavalla tai toisella. Karua mutta totta.
No ihan noin ei mene. On monta ennakkotapausta jossa työnantaja on joutunut maksamaan laittomasti irtisanotulle henkilölle 3 - 12 kuukauden palkan.
Menee, moni firma ottaa riskin tietoisesti ja maksaa palkan kunhan pääsee tietystä työntekijästä eroon. Se tulee monesti firmalle halvemmaksi kuin katsoa jatkuvaa tavoitteita jälkeen jäämistä, hidasta suoriutumista ja suoraan sanoen firmalle tappion tekemistä.
Aika kalliiksi tulee jos näin on tässä ap:n tapauksessa, jos 60 ihmistä irtisanottaisiin laittomasti.
Ei kuulosta laittomalta. Jos uusien työntekijöiden rekrytointi on käynnistetty vaikka helmikuussa ja on ilmoitettu että työt alkavat 1.6.2020 ja Yt:t käynnistyy 15.5.2020 niin on täysin laillista. Yt jos ilmoitetaan koskemaan koko henkilökuntaa niin koskevat silloin myös uusia rekrytointeja. Omasta työehtosopimuksesta voi tarkistaa irtisanomisjärjestyksen. On ihan normaalia että irtosanominen voi olla 58 ihmisen osalta laillista mutta 2 osalta laitonta. Firmat ilmoittavat aina määrän suuremmaksi kun todellisuudessa on tarve, siksi näyttää hyvältä kun ei irtisanotakaan ilmoituksen 60 ihmistä vaan ainoastaan 7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työnantaja haluaa sinusta eroon niin ihan turhaan etsit jotain porsaanreikiä yt-neuvotteluista. Tulet saamaan potkut joka tapauksessa tavalla tai toisella. Karua mutta totta.
No ihan noin ei mene. On monta ennakkotapausta jossa työnantaja on joutunut maksamaan laittomasti irtisanotulle henkilölle 3 - 12 kuukauden palkan.
Halpa hinta siitä että pääsee huonosta työntekijästä eroon.
up