Lue keskustelun säännöt.
Äiti ja sisko vähättelevät
tiuhtiviuhti
30.05.2020 |
Äidilläni ja siskollani on aina ollut läheisemmät välit kuin minulla ja äidilläni. Siskoni on ollut selvästi aina äitini suosiossa, kun taas minä olen jääny syrjään monilta osin ja kokenut vähättelyä. Sisko ja äiti ovat valinneet perheen perustamisen hyvin nuorina, kun taas minä olen halunnut elää, matkustella ja kouluttautua ensin, ennen lastentekoa kumppanini kanssa. Pääsin lähisukuni ainoana yliopistoon ja elämäni pyörii pitkälti opiskelun ja gradun kirjoittamisen parissa. Ne harvat kerrat kun puhun heille opiskeluistani (mitä en tee usein, sillä he eivät selkeästi ole kiinnostuneita), saan vitseiksi naamioituja naljailevia kommentteja, vähättelyä ja muistutuksia siitä, kuinka minulla ei vieläkään ole lapsia. En koskaan koe saaneeni tunnustusta saavutuksistani, vaan esimerkiksi äitini kiirehtii aina muistuttamaan vihjauksillaan kuinka elämäntyylini on "itsekäs" kun elän itselleni, enkä ole tehnyt lapsikatrasta nuorena ja luopunut haaveistani lasten takia.
Samalla esimerkiksi äitini kyllä ottaa ilon irti koulutuksestani silloin, kun hän pyrkii sen avulla loistamaan tuttaviensa silmissä. Kyllä hän koulutustani suitsuttaa muille, kuin omana ansionaan (olenhan sentään hänen tyttärensä), mutta henkilökohtaisesti minulle ei suo aitoa kannustusta ja tunnustusta.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Olisi mukava kuulla lohtuna muiden tarinoita vastaavista kokemuksista. On raskasta olla aina se vähätelty ja alas päin painettu...
Kommentit (7)
Niitä muita tarinan kannalta tärkeitä osia voit lisätä ketjuun kommenteinasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä.
Silloin kun olen kiinnostunut siitä, mikä äitini mielestä on "oikein", hän antaa hyvää palautetta. Silloin, kun olen keskittynyt siihen mikä minulle on oikeasti tärkeää, palaute on ollut huonoa ja viesti on, ettei minun pitäisi niin paljon keskittyä siihen, se on ajanhukkaa, en koskaan tule riittävän hyväksi jne... Nyt, kun en ole kumminkaan luovuttanut tärkeimmän harrastukseni kanssa, ja olen ottanut selvästi enemmän etäisyyttä, on äitini alkanut kyselemään siitä. Se on tekopyhää, ja mielestäni aika kieroa: ei ole missään nimessä äitini ansiota, että olen pysynyt harrastukseni parissa huonosta palautteesta HUOLIMATTA. Äiti ei varmasti koskaan myönnä kielteistä asennettaan, vaan sanoisi että ainahan hän on minua tukenut... Minun on hyvin vaikea uskoa, että häntä aidosti se harrastukseni kiinnostaa. Haluaa vaan, ettei jää kiinni kannustamattomuudestaan
Äitini esittää suvulle, että viettäisi paljon aikaa kanssani ja puhuu kovaan ääneen, jos joskus (kerrankin) olemme yhdessä jotain tehneet. Omasta mielestäni tuo on noloa ja ihmetyttää, miksi hänelle on niin älyttömän tärkeää maine suvun silmissä. Olen miettinyt, että mikähän persoonallisuushäiriö äidiltäni löytyy. Nyt kun olen itse vanhempi, olen aika varma, että aika syviä vammoja löytyy jostain taustalta hänen persoonastaan.
Eiköhän näitä kokemuksia ole jokaisessa lapsiperheessä, joku lapsi on aina rakkaampi kuin toinen. Olen samassa asemassa kuin sinä eli väheksytty. Minua äitini moittii vieraillekin ihmisille eikä yhtään peittele sitä että vanhempi siskoni on rakkaampi, sen huomaa kuka tahansa milloin tahansa. Siskoni on vahinkolapsi ja minä suunniteltu. Aikani sitä surin ja kipuilin mutta nyt kun on oppinut tuntemaan luihun äitinsä niin eipä tee mieli olla missään tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kymmenistä kutsuista huolimatta en ole käynyt vuosikausiin äitini luona enkä varmaan menekään. Harkinnut että jos skippais hautajaisetkin sitten aikanaan. Siskoni saa hoitaa vanhuksen asiat. Tiedän että en tule saamaan perintöä vaan kaikki menee siskolleni. Olen sen jo ilmoittanut että en halua yhtään mitään törkyä. Yllättävää kyllä tähän tottuu, tuntuu kuin ei äitiä enää olisikaan, ei herätä mitään tunteita hänen sairastamisensa. Hän soittelee pakosta minulle, kysymättä koskaan kuulumisiani, minä aniharvoin hänelle.
Mä oon enemmän ku mun iskä, ja mun iskä kuoli kun olin teini. Sisko ja äiti samanlaisia ennemmin, vähän sellasia et ei niin jotenki positiivisia Tietyllä tapaa / lämminhenkisiä. Joten musta tuli sit se joukon "erilainen". Jos iskä olis elossa, asia ei olis näin vaan sillon me oltais ne samanlaiset, ja äiti ja sisko olis ne. :) Ei olis niin että yks jäis "yksin".
Ja mun ja äidin välit on aina ollu sellaset, että suututaan toisillemme, sisko on vetäytyvämpi ja myös hänellä enemmän ns. pelisilmää yms. Itse taas sellanen että joskus sanon asiat tosi suoraann jne, ja vaikka äiti joskus väittää että se on hyvä, niin oikeastihan se ei ole hyvä, koska sillon tuon ilmi asiat jotka on ns . virheitä . Mua ei niin kamalasti kiinnosta, koska mä en vaan ole niin samalainen ku äiti ja sisko, ja olen ihan tyytyväinen siihen että olen eemmän isäni kaltainen, tietysti se harmittaa, että isäni kuoli tänkin asian takia, mutta sille ei mtn voi. On kuitenkin ollut elämässä ihmisiä jotka ymmärtää tällasia mun tyyppisiä ihmisiä paremmin...
Ja siskoni on pikkusisko, joten seki vaikuttaa dynamiikkaan. Sisko on "voi voi raasu" kun taas mä olen "kyllä toi nyt pärjää"-isosisko. Ja sillon jos mennään mun kustannuksella niin, että siskolle tulis hyvä mieli, niin onhan se ärsyttävää. Sitten selän takana saatetaan olla mulel mukava, mutta jos sisko ja muita paikalla, niin ollaan tylympiä mulle. Äitillä myös jääny hampaankoloon tietyt riidat ja asiat jotka oon ottanu esiin, ja kostaa näitä siten just muiden kanssa ollessamme jne.
Äiti ei oo varmaan koskaan tajunnut mun luonnetta silleen. On niin erilainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa olla vaikka narsisti ja flying monkey jos oikeen paha kuvio on.
Liian pitkä. Tuota voisi tiivistä ja keskittyä yhteen aiheeseen esimerkkeineen.