Myönnetäänkö työelämässä omia virheitä koskaan?

Omien virheiden myöntäminen on elämän mittaisen oppimisen alkusoitto.

Ruotsin Tegnell ei ainakaan ole vielä myöntänyt että juuri hän teki virheen. Että vaikuttaisi että mitä isompi virhe ja mitä korskeampi titteli, sitä vähemmän tarvitsee myöntää tehneensä virheen.

M/40

Nyt oli paha kysymys. Mies justiin teki aika ison virheen, firma on onneksi hänen eikä mun, ja mietin jo häipymistä ennen kuin tilanteen kertautumisvaikutukset kosahtaa minun riesaksi. Hoitakoon itse sotkunsa. Voi olla että edes parisuhde pelastuu ja kassavirta huusholliin myös jos menen muihin hommiin.

Voi olla että aika monesti tuollainen tilanne ei enää parane siitä, että syyllinen etsitään ja ruoskitaan, sitten muuttuu voimatasapaino ja tulee kaikenlaista liiallistakin epäluottamusta ja kissanhännänvetoa muissakin asioissa. Eli sosiaalisen rauhan ja tulevan työn kannalta olisi parempi, että kaikki leikkivät, ettei mitään virhettä tapahtunutkaan, rapatessa vain roiskahti.

Aika usein ne virheeseen johtaneet syyt kun ovat pahempi ongelma kuin niiden suorat seuraukset. Eikä ne tonkimalla parane. Teoriassa on joku mahdollisuus, että sika parantaisi juoksuaan jouduttuaan katselemaan peiliin salaa, mutta julkiruoskinnan jälkeen sitä tuskin tapahtuu, vaan stressi ja pieni paniikki vain pahenevat, ja silloin ne perusviatkin alkavat näkyä vahvemmin.

Ja tuottaa uusia virheitä.

Ja sitten on Tegnellin virhe, joka johtunee siitä, että aiempaa virhettä on lähdetty ylikompensoimaan. Kuten moni kasvattaja lähtee viemään perhettä aivan omituiseen suuntaan, ja syynä on vimmattu pyrkimys välttää omien vanhempien vastakkainen virhe. Oman virheen korjaaminen voi olla vielä paljon pahempi asia, häpeä on liian syvä.

Pitäisi lukea enemmän Hegeliä. Antiteesi on vasta työvaihe matkalla teesin ongelmista ulos, tarvitaan synteesiä. Nykyaika vain ei suostu ajattelemaan asiaa lainkaan. Aina kun ideologia alkaa viedä, aikeen hyvyys on tae siitä, että tie helvettiin on tukittu.

Fiksu ajattelu taitaisi olla sitä, että otetaan käsittelyyn se vastustettava näkemys ja etsitään siitä toimivat puolet. Ja sitten yhdistellään. Eiköhän sieltä jotain aina löydy, muutenhan maailma olisi ollut jo kauan ihan kiva paikka.

Onhan se myönnettävä ja raportoitava. Joskus on kyllä tullut kiusaus pimittää, jos tilanne ei ole käynyt ilmi muille osapuolille, mutta omatunto ei anna rauhaa ennen kuin ilmoitus on tehty.

Myönnetään jos asiassa ei voi syyttää ketään muuta, eli todisteet osoittaa vain yhteen ihmiseen tai jää kiinni ns rysän päältä. Jos kukaan ei huomaa, ennen kuin vasta myöhemmin ja todisteita ei ole, niin en se minä ollut vaan joku muu.

Minä ainaki tunnustan heti, juoksen viivana pyytämään apua ja kertomaan, mitä tuli tehtyä :D

Tottakai myönnetään. Miten muuten tilanteen voisi korjata ja oppia tulevaa varten?

Toki on niitäkin, joille myöntäminen ei ole helppoa ja niitä työkulttuureita, jotka tekevät asian vaikeaksi kaikille (pelkokulttuuri).

Vierailija kirjoitti:

Tottakai myönnetään. Miten muuten tilanteen voisi korjata ja oppia tulevaa varten?

Toki on niitäkin, joille myöntäminen ei ole helppoa ja niitä työkulttuureita, jotka tekevät asian vaikeaksi kaikille (pelkokulttuuri).

Oli helppoa tai ei, onhan se yksinkertaisesti p a k k o ?

Isoin moka mitä töissä voi tehdä on olla myöntämättä omaa mokaansa. Kaikkihan sen tietää.