Ystävä, joka ei ikinä halua tai jaksa nähdä

Ehkä joku muu kuin se ystäväsi on tylsä.

Kuulostaa tutulta.

Mä en enää vanhemmiten jaksaisi ollenkaan tavata lapsuudenystävää josta on kasvanut ihan hirveä juorukello. Kaikki viime aikojen tapaamiset ovat menneet siihen että hän selittää suu vaahdossa jotain ihan jonninjoutavaa juttua ihmisestä jota en parhaimmillaan edes tunne! Joku hänen työ- tai harrastuskaverinsa, tutuntuttu vuosien takaa jne. Mulla on oikeasti parempaakin tekemistä kuin tuhlata aikaani tuollaiseen. Tai jäädä miettimään kenelle kaikille arvostelee minun asioitani samalla tavalla selkäni takana.

Joitain ihmisiä ei vaan jaksa tavata niiden rasittavuuden vuoksi.

No, voihan se olla että syy on minussa. En kuitenkaan ala sitä miettiä, sillä itselläni on kyllä paljon kavereita ja ystäviä ja hänellä ei, sanoo suoraan että on ihmisten kanssa vain hyötyäkseen heistä.

Olen herännyt tähän vasta nyt kun on kertonut suoraan ajatuksiaan. Välillä on ihan ok, mutta vaikea pitää ystävänä ihmistä, jota ei kiinnosta oma seura ja ajattelee kavereistaan noin.

Ap

Ota ap etäisyyttä jos ei ystiksen kanssa mene yksiin. Toiset tykkää nähdä usein ja toiset harvoin, syitä on monia.

Keskity enempi niihin joiden kanssa paremmin synkkaa asiat.

Hän ei taida kaivata seuraasi. Anna olla ja keskity muihin ystäviisi.

Vierailija kirjoitti:

No, voihan se olla että syy on minussa. En kuitenkaan ala sitä miettiä, sillä itselläni on kyllä paljon kavereita ja ystäviä ja hänellä ei, sanoo suoraan että on ihmisten kanssa vain hyötyäkseen heistä.

Olen herännyt tähän vasta nyt kun on kertonut suoraan ajatuksiaan. Välillä on ihan ok, mutta vaikea pitää ystävänä ihmistä, jota ei kiinnosta oma seura ja ajattelee kavereistaan noin.

Ap

Älä pidä yhteyttä jos tuntuu siltä. Aikuisena olon hienoja puolia on mm. se että voi päättää itse omista asioistaan. Ystävyys ei ole velvollisuus vaan perustuu vapaaehtoisuuteen. Kun sulla on muitakin ystäviä, kohtele heitä hyvin ja tilaa antaen.

Kyllä olen ajatellut niin, että lakkaan vähentämästä vastailua viesteihin. Niitä laittaa koko ajan ja haluaa olla yhteydessä, mutta olen ajatellut niin että jos ollaan hyviä ystäviä niin seuran pitää kelvata joskus :D.

On minulla hyviä ystäviä, mutta tämä niin pitkäikäinen että ihmettelen ettenkö ole aiemmin tajunnut hänen kylmyyttään... itseäni kohtaan.

Tuo kuulostaa etäystävyydeltä. On melko yleinen ilmiö. Voi tietenkin miettiä asiaa siitäkin kulmasta, että onko tuollainen pinnallinen etäystävyys ystävyyttä ollenkaan. Pääasia varmaankin tuollaisissa ihmissuhteissa on pitää huoli siitä, että "ystävyys" ei muutu vihollisuudeksi ja selkäänpuukotteluksi.

Mä mietin ett vaikka koko iso lähipiirini katoaisi en varmaan huomaisi mitään eroa. Kukaan ei puhuu, kukaan ei jaksa, kaikki korvattu whatsapp keskustelulla.

2 vuoden harkinnan jälkeen tein sen! Nimittäin poistin 20 keskustelua puhelimestani.

Mitä tehdä kun kaikki ovat hyödyttömiä ja jos mä kuolisin ja homehtuisin kotiin niin ei kukaan varmaan ees tajuaisi että jotain on pielessä.

Itselläni on sosiaalista ahdistusta. Voin kirjoitella esim. Facen kautta jne mutta puhelimessa en jaksa/osaa puhua, näkemisestä nyt puhumattakaan. Ei johdu näistä ihmisistä vaan minua alkaa vaan ahdistaa. Olen erakoitunut ja sosiaaliset kontaktit minimissä. Mitään ikävää en kuitenkaan ajattele ja kaikkea hyvää toivon ystävilleni.

Juu, juuri tämä. Ystävyys on pelkkää whatsapp viestittelyä ja välillä pelkkää voivottelua. Ihan ok sekin mutta jos ei koskaan ole intoa tehdä mitään niin vaikea jaksaa kiinnostua "ystävän" yöunista, lasten teoista tai kävelyreiteistä

Mulle riittää ystävän näkeminen pari - kolme kertaa vuodessa. Kaikki muu on turhan paljon. Tämä aiheuttaa joillekin harmia ja ymmärrän kyllä miksi, mutta en vain itse jaksa enempää, joten usein ystävyydet kaatuu sitten johonkin mököttämiseen tai loukkaantumiseen sen toisen puolelta, "kun minä saan aina olla se, joka ottaa yhteyttä ja ehdottaa tekemistä". Tämä silti, vaikka selitän asian, tai ainakin yritän. En usein saa ymmärrystä, vaan otetaan itseensä ja koetaan, että en pidä seurasta, vaikka asia ei ole niin. Tarpeet eivät vaan oikein kohtaa. Harmi, mutta ei voi oikein mitään. En minä jaksa omaa mielenterveyttänikään riskeerata siksi, että joku toinen saa sosiaaliset tarpeensa täytettyä. Ei minusta kannata luottaa vain yhteen ihmiseen, jos tarvitsee niin paljon sosialisointia. Ymmärrän sen tarpeen, mutta en voi yksin vastata siihen kenenkään osalta.