Loppuiän terapia

Miksi kukaan haluaisi käydä terapiassa!

Miksi ei?

Kyllä varmasti voi käydä yksityissektorin terapeutilla, mutta se tapahtuu omalla kustannuksella. Yhteiskunta ei taida maksaa vuosikymmenien hoitoja.

Kela-korvattu terapia ymmärtääkseni (saatan olla väärässä) kestää max. 3-5 vuotta tms. Jos menet yksityiselle, niin luulisi että voit käydä pidempäänkin. Toki lähemmäs 100€/kerta. Mutta siis, kaiken hoidon (niin fyysisen kuin psyykkisen) tavoitteena on, että potilas parantuu/oppii elämään sairautensa kanssa. Terapeutti pyrkii siihen, että hoitosuhde loppuu sitten kun potilas pärjää omillaan. Ei ole hyväksi kenellekkään, että terapeutistaan tulee täysin riippuvaiseksi. Itselläni on niin hyviä ja syvällisiä ystäviä, että heille voin puhua elämäni asioista ja ongelmista. Ei tietenkään sama asia kuin terapia, eikä ystäville tietenkään voi valittaa päivät pitkät, mutta koen että ystävien kanssa keskustelu on todella rikastuttavaa ja antaa paljon voimaa, tukea ja uusia ajatuksia. Ja heitä voi nähdä vaikka 6 tuntia putkeen tai vaikka joka päivä, toisin kuin terapeuttia nähdään yleensä vain kerran viikossa tunnin verran... Kuullostaa oudolta että pyrkimällä pyrit loppuelämän kestävään terapiaan, vaikka terapian tavoite on oppia elämään ilman terapiaa. Terapiasta pitäisi saada sellaiset psyykkiset työkalut, että oppii itsenäisesti ratkomaan tietyt pulmatilanteet ja pärjäämään tuntemusten kanssa terveellä tavalla. Toivottavasti ympärilläsi on läheisiä, joiden kanssa voit puhua. 

Vierailija kirjoitti:

Kela-korvattu terapia ymmärtääkseni (saatan olla väärässä) kestää max. 3-5 vuotta tms. Jos menet yksityiselle, niin luulisi että voit käydä pidempäänkin. Toki lähemmäs 100€/kerta. Mutta siis, kaiken hoidon (niin fyysisen kuin psyykkisen) tavoitteena on, että potilas parantuu/oppii elämään sairautensa kanssa. Terapeutti pyrkii siihen, että hoitosuhde loppuu sitten kun potilas pärjää omillaan. Ei ole hyväksi kenellekkään, että terapeutistaan tulee täysin riippuvaiseksi. Itselläni on niin hyviä ja syvällisiä ystäviä, että heille voin puhua elämäni asioista ja ongelmista. Ei tietenkään sama asia kuin terapia, eikä ystäville tietenkään voi valittaa päivät pitkät, mutta koen että ystävien kanssa keskustelu on todella rikastuttavaa ja antaa paljon voimaa, tukea ja uusia ajatuksia. Ja heitä voi nähdä vaikka 6 tuntia putkeen tai vaikka joka päivä, toisin kuin terapeuttia nähdään yleensä vain kerran viikossa tunnin verran... Kuullostaa oudolta että pyrkimällä pyrit loppuelämän kestävään terapiaan, vaikka terapian tavoite on oppia elämään ilman terapiaa. Terapiasta pitäisi saada sellaiset psyykkiset työkalut, että oppii itsenäisesti ratkomaan tietyt pulmatilanteet ja pärjäämään tuntemusten kanssa terveellä tavalla. Toivottavasti ympärilläsi on läheisiä, joiden kanssa voit puhua. 

Eri, mutta minulla ei ainakaan riittänyt tuo 3 vuotta, varmaan joku 10 vuotta menisi että pärjäisin tuntemusteni ja oireideni kanssa ilman terapiaa.

Jos olet uskovainen/hengellinen ihminen saa kirkon tai eri vapaiden kristillisten suuntien kautta keskustelu- ja rukousapua. Tietty on hyvä selvittää, että ei kenen tahansa juttusille mene. Jotkut hengellisetliikeet ovat lisäksi profiloituneet sielunhoitoon. Tietenkään tämä ei ole vaihtoehto, jos ei ole omien arvojen mukaista. Tuo on kuitenkin usein ollut ilmaista. Jotenkin tosi surullista, että terapia, joka vaikuttaa merkittävällä tavalla ihmisen hyvinvointiin on yksityisellä puolella järkyttävän kallista ja julkisella puolella lähes mahdotonta saada. Henkisestä riekaleina oleva ihminen, kun ei monestikaan pysty työskentelemään ja talous voi olla kuralla.

Jatkoa vielä edelliseen. Erilaiset vertaistukiryhmät voivat myös olla hyviä, jos rohkeutta osallistumiseen riittää. Riippuu tietenkin minkälainen tausta sinulla on, että onko näistä hyötyä.

Tottakai haluaisin pärjätä itsekseni ilman ammattilaisen apua, mutta kuten sanoin tuntuu että tarvitsen taas apua. Kun yhden asian saan jotenkin käsiteltyä, niin uusia haasteita tulee eteen. Olen elänyt perheessä, jossa vuorovaikutus oli haastavaa, lapsuudessa ja nuoruudessa ollut vaikeita juttuja, jotka heijastuu nyt vuosia myöhemmin. Ja tuo kirkon juttu vois olla hyvä, olen uskossa. En oikein tiedä millaista vertaistukea voisin hakea. Mutta katson kotipaikkakunnan yhdistyksiltä.