Lue keskustelun säännöt.
Onko se normaalia vai ei, että teini
06.02.2009 |
keskittää kaiken "teinimäisen" käytöksensä kiukutteluineen ja mäkätyksineen ja tokaisuineen juuri äitiin, ja käytös on täysin erilaista perheen isähahmon (isä"puolen") läsnäollessa?
Tässä tapauksessa isähahmo ollut kuvioissa mukana vuosia, nykyisen teinin taaperoiästä asti ja teinin oma isä on suht etäinen ja tapaa lasta vain kerran kuussa. (Eikä teini näytä näitä "teinikäytöksiään" tietenkään isällensäkään.) Siitäkin huolimatta, että isä"puoli" (inhoan tuota puolikasta!) on ollut kauan mukana lapsen elämässä ja aina ollut läheinen, niin taitaa olla niin, että lapsi kokee äidin niin paljon läheisemmäksi, että nämä negatiiviset käytöspiirteet kohdistuvat juuri äitiin. Eikös se näin mene vai mitä sanovat palstan keittiöpsykologit?
Kommentit (3)
Mutta nyt ei ole kyse sellaisesta, että jotenkin lähentyisi joko isäänsä tai isäpuoltaan tehdessään irtiottoa äitiin. Isäpuoleen suhtautuu lähinnä viileästi tai hieman ärtyneesti ja isäänsä taas erittäin ristiriitaisesti (toisaalta kaipaa kovasti vaikka eivät koskaan ole olleet läheisiä ja erossa tosiaan ollaan oltu 10 vuotta, ja toisaalta hyvin "vihaisesti" - mutta vain äidin kuullen, isälle sitä ei näytetä!)
Siis kaikki tunteiden purkaukset tulevat äidille, vaikka koskisivatkin jotakuta muuta henkilöä (ja siitä aina sitten vedetään se johtopäätös, että äiti(kin) on inhottava). Mutta yleisimmin kai äiti on se kaiken pahan alku ja juuri!
Kaipa se kuuluu teiniyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin oma teini-ikä ja kyllä silloin äiti sai kyytiä! mutta en mä silloin isääni lähestynyt, vaan irtauduin kotoa, kaverit tuli yhä tärkeämmiksi. Taisin kyllä olla aika hirviö, onneksi pystyttiin äidin kanssa nauramaan niille muistoille kunhan musta tuli aikuinen.
Monesti teini-iässä tytöt ottavat pesäeroa äiteihin ja pojat isiin.