Minusta on tullut iän myötä "vähän" luulosairas

Tuntuu, että kokoajan alitajuntaisesti tai tarkoituksella kuulostelen, tunnustelen kehoani löydänkö jotain muutoksia. Nyt mulla on etusormen nivel ollut kipeähkö jo jonkun viikon niin olen diagnosoinut itselleni vähintään luusyövän. Hiuspohjaan on kasvanut pieni varsiluomi mikä tarkoittaa minun tilanteessani vähintään ihosyöpää. Yhtenä iltana oli vatsa kipeä, noh kuoleman tuomion siitä itselleni langetin. Miksi ajattelen kokoajan pahinta? Jos olisi rahaa, niin menisin yksityiselle lääkäriasemalle eri sairauksiin erikoistuneille huippulääkäreille jotka tutkisivat minut perin pohjin verinäytteineen ja kerroskuvauksineen. Olen siis 45 vuotias ja tiedosta kuolevaisuuteni paremmin kuin koskaan. Miksen voi vaan ottaa rennosti?