Lue keskustelun säännöt.
Lapseni alisuorittaa - Mikä avuksi?
13.05.2020 |
Minulla on 10-vuotias poika, joka on kolmen vuoden koulutaipaleensa aikana omaksunut itselleen alisuorittajan roolin.
Hän on oikeasti fiksu, keskusteleva, hyvällä mielikuvituksella ja huumorilla varustettu nuori mies, mutta itse sanoo usein, että "mä oon ihan surkee tässä, mä oon hyvä vaan yhdessä urheilulajissa, kuitenkin tää menee väärin kun mä oon niin huono kirjoittamaan..." Tästä seuraa, että menee lähes poikkeuksetta siitä yli mistä aita on matalin ja tekee koulutehtävät sutaisemalla vähän sinne päin. Sitten kun jostakin asiasta innostuu ja siihen paneutuu, niin jälki on ihan toisen näköistä.
On todella rasittavaa seurata sivusta esimerkiksi koulutehtävien tekoa nyt etäkoulun aikana, kun ei vaivaudu edes yrittämään kunnolla. Yrittää vaan suoriutua mahdollisimman nopeasti ja helpoimman kautta kaikesta. Ei jotenkin tunnu ymmärtävän, että tehtävät arvostellaan ja että ne pitää opettajalle viedä näytille. Asiasta on tullut useamman kerran riitaa etäkouluviikkojen aikana.
Mikä neuvoksi? Miten saan pojan itsetunnon nousemaan ja hänet ymmärtämään, että kannattaa yrittää parhaansa, se riittää.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös alisuoriutuja, saman ikäinen tyttö. Meillä kylläkään kyseessä ei ole huono itsetunto vaan puhtaasti viitseliäisyys. Tyttö on tosi hyvä koulussa, erityisesti matemaattisesti ja kielellisesti taitava. Tekee kuitenkin esim huolimattomuusvirheitä jonkun verran kun tahtoo vaan nopeasti suoriutua tehtävistä. Nyt etäkoulussa olen pakottanut tekemään joka kerran vapaaehtoiseksi nimetyt lisätehtävätkin, jotka nekin osaa ja hutaisee läpi.
Hermo meinaa mennä tuon hutiloinnin kanssa ihan kokonaan. Turhaa saa ysi puolen kun voisi helposti saada kympinkin.
Meidän alisuorittajapojalle etäkoulu oli pelastus. Hän pääsi siinä näyttämään oikeaa osaamistaan. Koulussa on liikaa häiriötekijöitä. Toki silti huomaan, että yrittää aina mennä siitä, missä aita on matalin.
Itsetunto-ongelmiin on toki puututtava, mutta mitä taas "alisuoriutumiseen" tulee, niin miksi pitäisi nähdä turhaa vaivaa ja tavoitella täydellisyyttä asioissa, jotka eivät vain kiinnosta? Eikö riittävän hyvä ole silloin tarpeeksi, vai pitääkö osaamisesta rankaista lisätöillä?
Vierailija kirjoitti:
Meidän alisuorittajapojalle etäkoulu oli pelastus. Hän pääsi siinä näyttämään oikeaa osaamistaan. Koulussa on liikaa häiriötekijöitä. Toki silti huomaan, että yrittää aina mennä siitä, missä aita on matalin.
Tietenkin aita kannattaa ylittää siitä, mistä sen yli pääsee helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kannustaisin siihen mikä lasta kiinnostaa. Jos lapsella on intohimon kohde niin tsemppaa siihen ja arvosta sitä. Kaikki ei oo tasaisia puurtajia vaan yhden intohimon ihmisiä. Kumpikaan ei ole väärin ja minusta on väärin pakottaa kiinnostumaan tasaisesti kaikesta. Kunhan jotenkin selviää. Joskus on fiksuakin priorisoida ja säästää aikaa ja voimia vähemmän kiinnostavissa asioissa käyttääkseen sitä siihen omaan intohimon kohteeseen.
Muistuttaisin alisuorittajaa myös paljon siitä, että hänen arvonsa ei riipu suorituksista ja tuloksista. Hän on riittävä ja hyvä millaisilla tuloksilla vain. Jos itsetunto perustuu liikaa suorittamiseen on pelottavaa yrittää. Kun alisuoriutuu voi selittää huonoja tuloksia omalla valinnalla. Se on helpompi kestää kuin se, ettei pärjää vaikka yrittäisi. Alisuoriutuminen on epäonnistumisen pelkoa ja oman itsensä suojelua.
Voisiko olla kaveriporukan luoma paine, mikä menee ohi aikanaan. Tuli myös mieleeni, että millainenkohan opettaja mahtaa olla.
Muistan itse yläasteelta, kuinka yksi poika alkoi yht'äkkiä lepsuilemaan ja pelleilemään, erityisesti matikan tunneilla, vaikka ennen oli ollut parhaimmistoa ja auttoikin monia tehtävien teossa. Myöhemmin paljastui syyksi opettajan vähättelevä käytös. Jos kuulee monta kertaa päivässä, että on" ihan huono ja taas teit tällaisen typerän virheen, mikset kuuntele mikset osaa mikset keskity???", niin pakostakin sitä alkaa noudattaa tuota toistuvaa mantraa.
Omista yläasteajoistani on jo reipas kymmenen vuotta, ja toivon ettei tällaisia opettajia enää ole. Mutta kaikkihan on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tunnistan tuon, että viitseliäisyydestä meilläkin on usein kysymys. Tuntuu, että tuo youtuben tuijottaminen ja pelien pelaaminen passivoi ipanat nykypäivänä sellaiseksi, että kaiken pitäisi tapahtua mahdollisimman nopeasti ja helposti, lopputuloksella ei ole niin väliä.
Meillä poika on myös selvästi matemaattisesti lahjakas ja tekee ne tehtävät innostuneena, mutta juuri noita huolimattomuusvirheitä tulee, kun yrittää vain äkkiä saada tehtyä. Todella hermoja kiristävää seurata sivusta, kun tietää että se pystyisi parempaankin.
Totta tietysti tuokin, että jos joku piirtäminen ja maalaaminen ei yhtään kiinnosta, niin miksi sitten siihen kovasti aikaa ja vaivaa käyttää. Lopputuloksena vain se, että meiltä lähtee kouluun huomenna etäkouluna aikana tehtyjä kuvisprojekteja, jotka näyttävät 5-vuotiaan piirtämiltä. (Tätä en tietenkään ole lapselle sanonut!)
Pojalla on muutenkin tosi negatiivinen suhtautuminen kouluun ja oppimiseen. Oli todella pahoillaan, kun koulut taas avataan ja sanoi tänään, että parasta koulussa on se, että pihassa on roskis, johon voi heittää kaikki koulukirjat. Jäin oikein miettimään taas kerran, että onko tällainen ihan normaalia? Kaikkien muiden lapset tuntuvat odottavan huomista aivan innoissaan. AP
Tukiopetus.