Haluaisin vauvan vaikkei siinä ole mitään järkeä
Kun ajattelee maailmantilaa ja mahdollisuutta siitä huolehtia taloudellisesti. En meinaa tietää mitä tehdä. Pitäisikö ottaa vaan eläimiä tai muuten tukahduttaa tämä toive? Olen yli 30 joten alkaisi olla jo lisääntymisellä kiire,jos aikoo.
Kommentit (6)
Älä hanki. Niistä on niin paljon vaivaa.
Minä haluaisin myös vauvan, mutta kaikki ei ole vielä valmista. Mies haluaa lapsia, omistusasunto on, mutta opinnot ovat kesken. Rahatilanteen takia joudumme odottelemaan muutaman vuoden.
Ei kannata. Tästä ei enää maailma ainakaan parempaan suuntaan muutu. Tulee niin suuri talouskriisi että hyvinvointivaltio romahtaa, ilmastonmuutos tulee nopeammin kuin uskommekaan ja korona on vasta alkusoittoa tuleville pandemia-ajoille.
Tottakai voit hankkia vauvan, miksi se pitäisi yrittää tukahduttaa. Maailmantilanne on aina ollut mikä on, aina.
Lapsen kaipuu on lisäksi niin suuri ihmisen perustarve, että se on vähän kuin päättäisi olla lopun ikää sinkku. Kyllä niinkin voi tehdä, mutta tuskin menee lopun ikää ilman surua ja katumustakin.
Alle 30 ehtii vielä hyvin. Minä ja moni muu on saanut esikoisen niinkin vanhana kuin 35.
Nykyään myös yksin voi saada hedelmöityshoitoja, ettei tarvitse jäädä siitä kiinni että miehet ei halua lasta. Usein juuri ne haraa vastaan.
Äitiys on upeaa enkä vaihtaisi pois mistään hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai voit hankkia vauvan, miksi se pitäisi yrittää tukahduttaa. Maailmantilanne on aina ollut mikä on, aina.
Lapsen kaipuu on lisäksi niin suuri ihmisen perustarve, että se on vähän kuin päättäisi olla lopun ikää sinkku. Kyllä niinkin voi tehdä, mutta tuskin menee lopun ikää ilman surua ja katumustakin.Alle 30 ehtii vielä hyvin. Minä ja moni muu on saanut esikoisen niinkin vanhana kuin 35.
Nykyään myös yksin voi saada hedelmöityshoitoja, ettei tarvitse jäädä siitä kiinni että miehet ei halua lasta. Usein juuri ne haraa vastaan.Äitiys on upeaa enkä vaihtaisi pois mistään hinnasta.
Et voi todellakaan tietää, miten toinen kokee äitiyden. Ja tiedät aivan hyvin äitiyden raskauden. Ap epäröi, kuuntele sitä.
Up