Tunnetko ketään ns. menestyjää, joka on pärjännyt ilman sukulaissuhteita?

Minä tunnen ehkä pari. Tarkoitan nyt sellaista perinteistä käsitystä, että on menestynyt työssään, urallaan, opinnoissa, varallisuuden kartuttamisesssa.

Mä olen FT ja mulla on kohtuu määrä omaisuutta ja mua pidetään työssäni kansainvälisesti hyvänä. Mutta tietty jotkut menestyy paremmin, saa rahoitusta paremmin, jne. Mulla ei ole yhtään virkamiestä tai lääkäriä sukulaisena. Mä olen syntynyt teiniäidille joka jätti keskikoulun kesken jo ennen kuin tapasi isäni oman alkoholisti-isänsä takia. Isani ei arvostanut koulutusta ennen kuin täytti itse 40, luki vain sen minkä oli pakko ja lähti sitten parin hehtaarin pientilalta ansaitsemaan omaa leipäänsä - ja pian tietty mun ja äidin...

Just puhuttiin miehen kanssa että tavallisten ihmisten, eli ns. duunariperheistä tulevien on Nykysuomessa tosi vaikea koota mitään omaisuutta. Kun jokainen lantti on itse ansaittava ja esim. lainanottokin voi olla vaikeaa jos ei ole varallisuutta pistää panttiin tms.



Minullakin ihan hyvä koulutus mutta varallisuuden hankkiminen on hankalaa kun jokainen tavara tai asia on itse maksettava AINA. En ole saanut mihinkään mitään avustusta. Ajattelen nyt vaikkapa tuttuja, jotka saavat paljon apua vanhemmiltaan esim. lasten tavaroiden hankintaan tai niin että vanhemmat ostavat kalusteita tai kustantavat matkoja tms. Onhan sillon paljon helpompaa itsekin sijoittaa omat rahansa johonkin järkevään kun saa paljon apua arkisiin hankintoihin.



Että kyllä se taitaa pitää paikkansa että sosiaalinen asema periytyy:(

Jos ei ole sukulaisia/tuttuja hyvässä asemassa niin monella alalla uralla eteneminen tyssää siihen.

Olen itse menestynyt ja hyvin uralla pärjännyt. Enkä todellakaan ole saanut tukea mistään! Aloitin työt 15-vuotiaana kun muutin pois alkoholisti kodista ja omia polkuja olen kulkenut. Nyt oma (ei siis pankin) omakotitalo Espoossa, kesämökki ja jonkin verran säästöjä. Ihana perhe ja kaikki muutenkin mallikkaasti. Köyhyydestäkin voi ponnistaa, mutta vaatii suuria uhrauksia ja selvää päämäärää jota tavoitella lähes keinolla millä hyvänsä. Olen nyt 35 vuotias eli noin 20 vuotta siihen on mennyt!

tuollaisten "lääkäreiden,virkamiesten" lasten "työitsetunto" on paljon parempi kuin tällaisellä duunarin lapsella. Kun näkevät arjessa, että tuollainen työ on työtä eikä mikään status joka lankeaa ihmemiehille.



Itse aion menestyä mutta kotiäidin ja duunarin lapsena (yhtenä monesta) kyllä ihan(rahallisesti) omin avuin saanut porskuttaa. Aineetonta hyvää "köyhälistö"vanhempani sitten antavatkin muutoin kaikkensa, tukiverkkoa, ruokaa, kyytiä, kai mitä vaan mitä kehtaisin pyytää (mutten kehtaa). En vähättele sitä tukea yhtään, kullanarvoista.



Olen omassa työssäni tajunnut että eri lähtökohdista olisin varmaan ihan eri tason (korkeakoulu/tohtoristason) hommissa, koska pää käsittelisi haastavampiakin hommia. Nyt tyydyin vähempään, mutta kunhan aika koittaa (lapset isompia) niin menen sitten eteenpäin.



Toisaalta tiedän tasan, että olen saanut työni, omaisuuteni, ansioni täysin omilla avuillani enkä siksi että "isi vähän auttoi".



Mutta että vaikuttaisiko jonkun sukulaisen asema nyt omaan elämääni? Ei, en kyllä usko että enää vaikuttaa. Mutta heti aikuiselämän alussa, kyllä, ehkä. Kunhan sen kynnyksen yli pääsee niin sitten.

Kirjoitan myös tästä aiheesta blogissani, joka käsittelee aihetta kadun aborttiani.



Blogin osoite



abortti.blogspot.com

Opiskelin Helsingin kauppakorkeakoulussa ja tosi monet opiskelukaverit tulivat jostain maalta ihan tavallisista sihteeri/autonmyyjä-perheistä. Useimmat ovat sittemmin menestyneet urallaan hienosti.



Tunnen myös paljon päinvastaisia tapauksia eli akateemisista perheistä ja suvuista tulleita jotka eivät ole menestyneet näiden ulkoisten mittapuiden mukaan järin hyvin (itse olen tällainen esimerkki, valmistuin kyllä mutta sen jälkeen mikään ei oikein mennyt kuten suunnittelin).



Totta on kuitenkin että ihmisen tausta vaikuttaa paljon omiin valintoihin. Suomessa onneksi kuitenkin on kenen tahansa mahdollista hankkia itselleen toivomansa koulutus, jos vain älliä ja halua riittää.

Olen vähän alle nelikymppinen joten kaveri- ja tuttavapiirin työnkuvat alkavat olla jo tosi laidasta laitaan. On ihan kunnolla johtavassa asemassa olevia ja sitten tätä tavallista ylempää toimihenkilöä ja jokunen keskijohdossa toimiva.



Kaikki, jotka ovat kirineet johtajan asemaan konsernitasolla, ovat enemmän tai vähemmän isän jalanjäljissä TKK:lle/Kauppakorkeaan menneitä ja ihan keskitason opiskelijoita ja hyviä tyyppejä. Silti väittäisin, että osaltaan rakettimaiseen uraan on ollut vaikuttamassa ns. hyvä veli kerho, joka ihan oikeasti ja todella on olemassa. Näissä tapauksissa siis esim. isä on ollut konsernin x pääjohtaja ja kaverin isä toisen konsernin tj. tms. ja kavereita keskenään. Yllättäen pojan/tytön ura on isin kaverin firmassa edennyt poikkeuksellisen nopeasti jos vertaa vaikka opiskelukavereihin.



Toisaalta minulla on kavereita, jotka ovat ihan duunarikodista ponnistaneet sinnikkyyden, koulutuksen ja ominaisuuksien johdosta jonnekin keskijohtoon.

perinteistä käsitystä, että on menestynyt työssään, urallaan, opinnoissa, varallisuuden kartuttamisesssa.

Korkeakoulutus, hyväpalkkainen, arvostettu vakityö, omaisuutta sen mukaisesti, hyvin menee kaikin puolin. Molemmilla ihan tavalliset alempi toimihenkilö / duunari -vanhemmat ja ollaan suunnilleen sukujemme ensimmäisiä ylioppilaita saati maistereita. Ensimmäiset työpaikat (kesätyö kouluaikana) saatu isin työpaikalta, mutta sen jälkeen ei vanhempien asemalla ole todellakaan ollut mitään vaikutusta työpaikkoihin.

Olen ylpeä siitä, että menestykseni on täysin omaa ansiotani. En kuitenkaan sano, etteikö se ns. hienon perheen lapsellakin voisi olla.

Minulla oli nousujohteinen ura, pääsin nuorena esimiestehtäviin täysin omilla ansioillani ja olisin varmasti päässyt pidemmälle (kaikki jälkeeni samaan tehtävään tulleet on jo ylennetty), mutta valitsin itseni monipuolisemman kehittämisen ja astuin sivuraiteelle (vaihdoin paikkakuntaa, työnantajaa ja tavallaan ammattiakin). Firmassa, jossa olin töissä, on aina tehty ennakkoluulottomia ratkaisuja osaamisen, ei suhteiden ja suositusten perusteella, ja tuettu naisten etenemistä. Tunnen siten myös monia muita samassa asemassa olevia ja olleita.

Mutta hänen menestyksestäänkin saamme suureksi osaksi kiittää miehen kaveripiiriä, joilla on niitä suhteita. Eli hyvä veli -verkosto on toiminut...

Eikös naiset ole iskemässä heti puukkoa selkään vaikka olisikin kyse sukulaisesta. Ja koska tasa-arvo ei vieläkään ole täydellistä niin ajatelkaa mitä sisua vaatii naiselta joka nousee jostakin alkoholistiperheestä omin voimin menestykseen....taitaa olla tällaiset tapaukset kyllä todella harvinaisia...

Isänisä kuoli suht nuorena ja äitinsä on ollut tehtaalla linjastossa töissä. Isäni taas korkesti koulutettu ja johtaja asemassa menestyneessä yrityksessä. Miehelläni taas kouluttamattomat siivooja/perusduunari vanhemmat ja hänkin korkeasti koulutettu (tosin ei kiitos vanhempien, jotka eivät opiskelua arvosta lainkaan) ja menestynyt työssään, keskijohtoa.



Kyllä niillä sukulaisilla on paljonkin merkitystä mutta enemmänkin sanoisin että merkitystä on tutuilla ja kavereilla, etenkin entisillä työkavereilla. Eikä miehetkään suosittele ketään kaveriaan töihin jos ei ole hyvä. Varsinkin parempiin töihin on suorastaan suotavaa että joku tuntisi ja tietäisi uuden työntekijän ja hänen taitonsa. Yhden haastattelun perusteella kun on lähes mahdotonta saada todellista kuvaa.

Yrittäjänä nyt yli 15 v , sitä ennen keräsin pääomaa (kun ei ollut lainalle takaajia) tekemällä kolmea ansiotyötä (duunarina).

jonka vanhemmat tosin pikkuvirkamiehiä, mutta vailla mitään hyvä veli suhteita.



Varsinkin kun tämä sukulaismies oli nuorena suvun musta lammas, jätti lukion kesken, meni urheilukaupan varastoon uikkareita lajittelemaan ja siitä eteenpäin niin että on nyt erään meidän kaikkien tunteman yhtiön tj.

Ja aika lailla voisin sanoa suurin osa mun opiskelukavereistani. Kyllä se oikein valittu koulutus ja sitä kautta työpaikka monilla todellakin johtaa parempaan elintasoon.



Ja: mitä oikeita työpaikkoja saa suhteilla? Kyllä ainakin omalla alallani (IT) ihan asiantuntijatasonkin hommat menevät täysin pätevyyden perusteella, puhumattakaan nyt sitten johtajan paikoista.



Jotkut kesätyöt nyt sitten erikseen. Mäkin olin suhteilla lähikaupassa teininä. Suhteet oli ne, että vanhemmat asioi siinä kaupassa.