Äitini ei kunnioittanut luonteenpiirteitäni ollenkaan
Olin ujo ja hiljainen lapsi. En ollut sitä syntyessäni, mutta kiusaamisen myötä minusta tuli sulkeutuneempi. No, pelkäsin julkisia paikkoja ja sosiaalisia tilanteita. Niihin sitten äiti heitti minut ja olin kuin kala kuivalla maalla. Yritin hakea tukea tai pelastusta.
Tämä näkyi muutenkin. Aina, kun kerroin jonkun asian olevan minusta epämukavaa niin äiti teki täysin päinvastoin. Jos halusin pinkin paidan, sain keltaisen. Jos olisin halunnut ulos, jouduin sisälle ja päinvastoin. Jos kerroin, että minua kiusataan niin hän kielsi kaiken.
Äitini ei myöskään ikinä sanonut rakastavansa minua, tukenut missään tai viettänyt aikaa kanssani. Hän ei antanut minulle aina ruokaa. En koskaan saanut käyttörahaa. Hän piti minua myös mahdollisimman paljon poissa kotoa. Hän huusi aina ja kolisteli saaden jotain vihakohtauksia. Hän myös uhkasi usein lähettevänsä minut pois tai sijaiskotiin. Hän on jopa pyytänyt minua tappamaan itseni,
En ole hänen kanssaan luonnollisesti enää tekemisissä, mutta näin äitienpäivän lähestyessä muistot nousevat pintaan. En voi vieläkään ymmärtää miksi hän vihasi minua niin paljon. Olin kiltti lapsi ja yritin vain saada hänet rakastamaan minua. Vihasiko hän todella minua? Vai miksi?
Kommentit (13)
Lieneekö hieman tasapainoton ja persoonallisuushäiriöinen? Omista ongelmista se johtuu, ei sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö hieman tasapainoton ja persoonallisuushäiriöinen? Omista ongelmista se johtuu, ei sinusta.
En ole ammattilainen, joten en lähde toteamaan mitään. Vielä tuolloin hänelle ei oltu diagnosoitu mitään. Sittemmin en tiedä onko tilanne muuttunut.
Ulospäin oli muille ihmisille miellyttävä ja yhteisössä myös suosittu. Monesti todistin puhelua, missä höpöteltiin aurinkoisesti ja kun luuri kävi niin alkoi kirosanojen litania ja vastapuolen haukkuminen.
Pelkään kyllä, että itselläkin olisi diagnosoitavissa olevia ongelmia, vaikka äitini kaltaista käytöstä minuulla ei esiinnyt. Ehkä lähinnä seurauksia siitä. Yritän tiedostaa omaa käyttäytymistä.
Sama juttu täällä, mutta vika ei ole sinussa vaan äidissäsi, hän nyt vaan on sellainen. Jatka vaan eteenpäin, vatvominen ei auta,
Mikä luonteepiirre se semmoinen on, jossa halutaan pinkki paita? Tai halutaan ulos?
Palsta todella laajentaa maailmankuvaani, en ole koskaan ennen ajatellut, että kiusaamisesta kertominen on luonteenpiirre.
Lue narsistin lapsi kirja. T. Häiriintyneen häiriintynyt lapsi
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt alkuun, että en ole kivikissa... Tullut seurattua palstaa pidemmän aikaa...
Ap[/
Tajusin heti, ettet ole. Kivikissan ”ongelmat” äitinsä kanssa on olemattomat sinun tarinaasi verrattuna.
❤️
Perheenjäseniään ei voi valita, niin se vain on. Sinun täytyy päästä yli menneestä eikä jäädä miettimään miksi sinua kohdeltiin niin. Ajattele että kuka tahansa sinun paikallasi olisi kokenut äidiltäsi saman kohtelun. Syy ei siis ole sinussa etkä sille mitään voinut etkä jälkikäteenkään voi. Sinun täytyy vain selviytyä.
Ap, minun äitini oli samanlainen, mutta ruokaa sain ja hoivaa.
Olemme edelleen välisessä äidin kanssa, mutta edelleen haen häneltä jollain tapaa hyväksyntää. Kun sain kaksoispoikani, äitini pettyi sukupuoleen eikä juuri kysele lapsistani mitään. Kun päätin kouluttuatua uudelleen, äitini ei sanonut mitään, nauroi vain ivallisesti. Hänestä uusi alani oli typerä. Kun isäni sai ylennyksen (näin vanhoilla päivillä), äitini nauroi ivallisesti että tuollaisen nysverön ottivat päälliköksi.
Ihan kamala ihminen siis. Tekisi mieli pistää välit poikki, mutta pelkään menettäväni sillä tavoin koko sukuni. Sukumme on pieni ja asun kaukana muista. Äitini hallinnoi koko porukkaa.
Vika ei aivan varmasti ollut sinussa. Vaikeinkaan lapsi ei ansaitse tuollaista kohtelua.
Ystävälläni oli samanlainen äiti, huusi joka asiasta, uhkaili i.tsemurhalla ja vaikka mitä. Ruokaa ja rahaa kaveri tosin sai, mutta kaikki lapsuusmuistot loppuvat siihen että äiti huusi hänelle. Äiti myös pahoinpiteli hänen isäänsä. Ns. parempi perhe, asiasta ei puhuttu muille ja kaikki näytti ulospäin siistiltä.
Ystävä käy narsistien lasten tukiryhmässä, häntä se on auttanut. Ehkä voisit hakeutua samanlaiseen tukiryhmään?
Vierailija kirjoitti:
Mikä luonteepiirre se semmoinen on, jossa halutaan pinkki paita? Tai halutaan ulos?
Palsta todella laajentaa maailmankuvaani, en ole koskaan ennen ajatellut, että kiusaamisesta kertominen on luonteenpiirre.
Jos sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa niin mene pois. Olet kiusaaja.
Ap, on sinulla kohtalotovereita. Minun äitini ei ikinä hyväksynyt minua, persoonaani ja älykkyyttäni. Kirjoitin kumminkin 6 laudaturia ja opiskelin akateemisen ammatin.
Äitini olisi halunnut "tavallisen" tytön.
Jo pikkulapsena tajusin itse, että äitini ei ole mikään ruudinkeksijä. Hyväsydämiset hölmöt ovat erikseen, äitini oli sydämetön ja ilkeä ihminen. Nyt kuollut enkä kyllä kaipaa enkä muistele edes äitienpäivänä. Sisarusteni kanssa joskus heruteltiin parhaita (eli pahimpia) paloja, nyt kaikki painettu unholaan.
Kerron nyt alkuun, että en ole kivikissa... Tullut seurattua palstaa pidemmän aikaa...
Ap