Jos melkein viisikymppisenä vihdoin myöntää itselleen ja muille olevansa homo, ehtiikö vielä elää haluamaansa elämää vai onko jo myöhäistä? Pitäisikö vain jatkaa entisellään ilman rakkautta ja seksiä?

Anna mennä vaan!

Tiedän yhden joka on pilannut elämänsä tukehduttamalla homoutensa. Vihaa yli kaiken naisia ja erityisesti yhtä lähes äitinsä ikäistä naista, joka huomasi kyseisen miehen homouden. Projisoi äitiinsä kohdistuvaa vihaa tähän naiseen. Luultavasti äiti on ollut auktoriteetti joka on kieltänyt kaiken poikkeavan ja pakottanut poikansa heterouteen ja perhe-elämään. Mietin kannattiko? Nyt mies vihaa naisia ja on sekaisin kuin seinäkello ristiriitaisten tunteiden ja identtiteettinsä kanssa.

Myönnä itsellesi ja muille. Neuvo.

Ei voi tietää näin korona-aikana.

Ole rehellinen itsellesi.

Muutos sattuu. Mutta on myös hyväksi. Ihan totta. Kuolinvuoteella kysyt itseltäsi; oletko elänyt kuten olet aidosti halunut. Täyttä elämää.

Meillä on vain yksi elämä. Elä se siten, kuin aidosti haluat. Muu on turhaa.

Ehtii elää haluamansa elämän. Homous ei nykyaikana edes ole mikään erityinen uutinen tai ihmettelyn aihe. Varsinkin kun olet jo ns. pakollisen lisääntymisiän ylittänyt, niin maailma on sinulle avoin, etkä ole kenellekään velkaa loppuelämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden joka on pilannut elämänsä tukehduttamalla homoutensa. Vihaa yli kaiken naisia ja erityisesti yhtä lähes äitinsä ikäistä naista, joka huomasi kyseisen miehen homouden. Projisoi äitiinsä kohdistuvaa vihaa tähän naiseen. Luultavasti äiti on ollut auktoriteetti joka on kieltänyt kaiken poikkeavan ja pakottanut poikansa heterouteen ja perhe-elämään. Mietin kannattiko? Nyt mies vihaa naisia ja on sekaisin kuin seinäkello ristiriitaisten tunteiden ja identtiteettinsä kanssa.

Myönnä itsellesi ja muille. Neuvo.

Naisviha on usein oire jostain tukahdetutetusta.

Mulle tulisi itku, jos joku tuttu tulisi tuon ikäisenä kaapista. Itku olisi onnesta,jota koen toisen puolesta. 

kaikkien kuuluu antaa elää ja olla sellaisia kuin ovat kunhan vain eivät ketään olemisellaan satuta. 

Tule vaan ulos kaapista. Hanki vaikka homoja ystäviä. Monilla heistäkin on ollut pitkä tie myöntää tilanne itselle, kun ei ole ollut vertaisia ympärillä. Jakavat varmasti mielellään kokemuksiaan. 

Miksi piilottaa itseään ja kieltää se mikä on. Me olemme kaikki omanlaisia ja meillä on omat mieltymykset. Seksuaalisuus on henkilökohtainen asia ja suurelle osalle se ei edes kuulu. Harva miettii muiden suuntautumista. 

Vierailija kirjoitti:

Naisvihaa ei oikeastaan ole edes olemassa, on vain ansaittua kritiikkiä.

Eikä miesvihaa. On vain terävää ja objektiivista analyysiä.

Ei ehdi jos jumittaa av:llä.

Vierailija kirjoitti:

Ole rehellinen itsellesi.

Muutos sattuu. Mutta on myös hyväksi. Ihan totta. Kuolinvuoteella kysyt itseltäsi; oletko elänyt kuten olet aidosti halunut. Täyttä elämää.

Meillä on vain yksi elämä. Elä se siten, kuin aidosti haluat. Muu on turhaa.

Ihan hullua ajatella kuolinvuoteella sellaisia, mitä välii, hei?

Kiitos teille ihanista ja kannustavista vastauksista. Ihan pakko on sanoa, että naisvihaa en todellakaan tunne ja ajatuskin sellaisesta on vieras, koska kaveripiirini muodostuu jokseenkin kokonaan nimenomaan naisista. He ovat ihania ystäviä ja heille kaikille olen jo tullutkin ulos kaapista. Ystävyytemme on sen myötä vain parantunut ja tavallaan selkeytynyt - vihdoinkin voidaan halata kavereina. Olen onnellinen ystävistäni, joille saan olla oma itseni. Ja ehkäpä se rakkauskin vielä odottaa jossakin kulman takana. Olen päättänyt antaa sille tilaisuuden.

- ap

Ihanaa! Elä täysillä aitona itsenäsi :)

Tuli rakkautta tai ei, ehkä kuitenkin parempi olla rehellinen, ja ainakin lähimmille ihmisille avoin asiasta. Mä olen kolmikymppinen ja nyt tunnustanut kunnolla itselleni haluni naisia kohtaan. En ole täyslesbo mutta bi kuitenkin. Ja aina yrittänyt suhteita vain miesten kanssa koska niin kuuluu tehdä.

Jatka kaapissaoloa, se suojelee sinua enemmän, usko pois.