miksi on niin vaikeata jaksaa uhmaikäistä?

on täälläkin. Se onkin kurjaa, kun on itse koko ajan jotenkin kireänä, valmiina räjähtämään (silti suhtaudun viileästi ja pidän pinnani, mutta kireys näkyy varmaan naamastakin). En osaa auttaa :/

Minäkin olen kireä koko ajan. Yritän aina hillitä itseni ja pääasiassa onnistun (olen huutanut pojalle ehkä 5 kertaa koko elämänsä aikana), mutta kyllä tiedän, että poika silti huomaa, että mä olen koko ajan kireä ja " valmiustilassa" . Kun koskaan ei tiedä mistä se seuraava raivari taas tulee...ja useimmiten niitä on aamulla, joten sitten on koko päivä (minulla) pilalla. Kun osaisikin suhtautua eri tavalla...

mulla on vaikeaa myös :( eivätkä lapset ole edes omia :(

ja siitä huolimatta toinen ei ole onnellinen ja hyväntuulinen. Mutta tää on vanhemman osa, lapsen kasvulle ja tunteille pitää antaa tilaa ja turvallinen paikka ilmaista niitä, ja samalla opettaa rajoja, jotta pärjää elämässä ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Kerta toisensa jälkeen ja vielä kerran päälle.

erityisesti minua inhottaa nuo aggressiiviset teot: lyöminen, pureminen, potkiminen. Niitä ei ole ollut koskaan ennen tätä. Olen ihan väkivallan vastainen ja tosi ahdistunut ja pelkään, että väkivaltainen käytös ei koskaan lopu.

marraskuussa 4v täyttävä tyttö, jolla myös räyhä/uhmavaihe menossa.. =/ Alkoi jo viime vuoden puolella eikä tilannetta rauhoittanut tammikuussa syntynyt pikkuveli, ehkäpä päinvastoin! Meillä tyttö ei sentään ole fyysisesti uhmaava, ei lyö eikä potki tms. mutta on muuten oikkuileva... mm. jos kiellän niin tyttö saattaa matkia puheitani oudolla " lässytys" äänellä ja vaan nauraa päälle! Hän myöskin saattaa räjähtää ihan yhtäkkiä ja alkaa kiukkuilemaan jos jokin asia ei mene mielen mukaan.

Vinkkejä kaipaisin minäkin siitä, miten esim huoneen siivoamisesta totaalisesti kieltäytyvä lapsi saadaan siivoamaan?? Ja yleensäkin miten tällainen räyhääjä taltutetaan?

Useimmiten käyttäytyminen on vaan sellaista yleishöyryämistä (juostaan/hypitään paikasta toiseen, metelöidään yksinään), mutta myös räyhäämistä on päivittäin!

ap tässä siis...olen ihan samaa mieltä. Erityisesti harmittaa, kun yrittää tehdä kaiken hyvin (ja ei siis mitään sellaista, että Jani-Petteri saa jätskii ja karkkii joka päivä...tai leluja lattiasta kattoon). Yrittää olla hellä ja huolehtia hyvin -- ja saa lokaa niskaansa.



Ja vielä enemmän harmittaa, jos tehdään jotain kivaa esim. mennään hampurilaiselle niin siellä sitten lapsi saa kauhean raivarin...Just kun yritti pienillä tuloillaan järkätä jotain tosi mukavaa niin palkkana on kauhea raivari siitä että hampurilaisen juusto pursuaa väärältä puolelta liikaa ulos...(tms)

jossain TV-ohjelmassa oli hyvä konsti huoneen siivoamiseen: kaikki tavarat, joita ei ole vielä siivottu paikoilleen esim. 15-min kuluessa (tai mikä aika nyt sitten annetaan) joutuvat viikoksi varastoon eikä niillä saa leikkiä. Aika pian alkaa lapsille maistumaan siivoaminen, kun pian kaikki tavarat on varastossa.



Meilläkin on sellaista räyhäämistä ja rumasti puhumista. Sanon vain aina, että " äidille ei puhuta tuohon sävyyn" . Ei se toki auta ja tilanne toistuu, mutta minulta vastaus on aina sama. Ja mitään ei sellaisella äänensävyllä meillä saavuteta.



Meillä on lisäksi " TV:stä tuttu" palkintojärjestelmä: eli lapset kerää ansiomerkkejä, joilla voi ostaa esim. käynnin HopLopissa tai jonkun pikkulelun tms. Ansiomerkkejä ansaitaan hyvästä käytöksestä ja menetetään huonosta. (On päiviä, jolloin esim. 15 ansaittua merkkiä joudutaan poistamaan kiukuttelun takia. Mutta kyllä se sitten lapsia harmittaakin, että ansiomerkit on menetetty.)

ihan parhaansa yrittää, ja silti tulee lokaa niskaan. Kyllä se suututtaa ja epämotivoi. Silti pitäisi vaan jaksaa olla fiksu ja aikuinen. Enkä muuten tuolla parhaansa yrittämisellä tarkoita sitä, että vanhemmat yrittää kaikin tavoin olla lapselleen mieliksi, vaan hyvää, turvallista, tasapainoista kasvattamista.



Kyllä se siitä ajan kanssa varmaan helpottaa, mutta eniten ottaa pattii juuri tuo, että erityisen kivat hetketkin, ihan lasta varten suunnitellut, menevät usein kirkumiseksi.

Vierailija:

Ja vielä enemmän harmittaa, jos tehdään jotain kivaa esim. mennään hampurilaiselle niin siellä sitten lapsi saa kauhean raivarin...Just kun yritti pienillä tuloillaan järkätä jotain tosi mukavaa niin palkkana on kauhea raivari siitä että hampurilaisen juusto pursuaa väärältä puolelta liikaa ulos...(tms)

heille järjestää jotain sellaista, mikä itsestä olisi tosi kivaa. Tai mitä ajattelee, että " tämän pitäisi olla nyt sellaista mukavaa, mistä lapsikin pitää" .

Ne pitävät jos pitävät - sitten yleensä kaiken kukkuraksi arvostavat juuri jotain sellaista, mitä et heille pystykään järkkäämään: Suunnilleen että kurkiaura lentää talon ylitse ja siinäpä olikin se syksyn ikimuistoisin hetki! Tai siilipesue meni tien ylitse. Ne voivat " elämyksinä" ohittaa ihan täysin Hoplopin, hampurilaisella käynnin tai tenavatapahtuman (leffa, konsertti tms).

Mun ohjenuorana onkin, että en lähde tekemään mitään ekstraa pienten lasten kanssa mistä en itsekin nauttisi. He eivät vielä osaa vaatia, eivätkä tiedä mitä heidän markkinamiesten mielestä pitäisi haluta.

Yritä järjestää itsellesi vähän omaa aikaa ja hengähdystaukoa. Mene joskus konsertteihin, luontoon kävelemään, uimaan, lukemaan tai mistä nyt tykkäätkin aivan omiin oloihisisi. Mieli tasaantuu ja muistat, että elämässä on muutakin kuin uhmaikäisen kiukku ja sitten sitä jaksaakin taas paremmin.