Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Uusi tutkimus: Koronan vaarallisuus voi olla vahvasti yliarvioitu

Vierailija
18.04.2020 |

Yhdysvalloissa Stanfordin yliopisto on tehnyt tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) koronaviruksen esiintymisestä väestössä. Tulokset viittaavat siihen, että hyvin monet ihmiset ovat saaneet viruksen, mutta eivät ole saaneet mainittavia oireita.

Tutkimus tehtiin Santa Claran piirikunnassa Kaliforniassa. Piirikunnassa on 1 094 vahvistettua tautitapausta ja 50 ihmistä on menehtynyt siihen.

Kaikkiaan 3 330 terveeksi itsensä kokevalta ihmiseltä tutkittiin, onko heidän veressään koronaviruksen vasta-aineita. Tuloksista ilmeni, että vasta-aineita voi kantaa piirikunnan asukkaista 48 000 – 81 000 ihmistä. He ovat siis altistuneet virukselle ja parantuneet siitä.

Vasta-aineiden kantajia on tutkimuksen mukaan jopa 50 – 80 kertaa enemmän kuin mitä viranomaiset ovat arvioineet.

Jos tulokset pitävät paikkansa, merkitsee se, että koronavirus on vähemmän vaarallinen kuin tähän saakka on uskottu.

https://yle.fi/uutiset/3-11212596

Kommentit (32)

Vierailija
1/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laumasuoja ja festarikesä! 😍

Vierailija
2/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

_Voi olla_. Miksi niitä massahautoja on kaivettu ja sairaaloiden pihat ovat täynnä ruumisarkkuja? Tämä on vain paniikin lievittämiseksi tekaistu tutkimus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vahvasti vähättelevät koronan vaarallisuutta.

Miksi terve terveitä elämäntapoja noudattava keski-ikäinen mieskin joutuu hengityskoneeseen suomessa?

Vierailija
4/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä olisi sekä hyvä, että huono asia.

Vierailija
5/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vahvasti vähättelevät koronan vaarallisuutta.

Miksi terve terveitä elämäntapoja noudattava keski-ikäinen mieskin joutuu hengityskoneeseen suomessa?

Yksittäistapaus.

Vierailija
6/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan tätä ihan selvää tilaustutkimusta jo arvioitu Italiassa ja Espanjassa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko Trump tilannut tämän tutkimuksen jotta saadaan "pyörät pyörimään"? Ei vaan, huomenna joku tutkimus taas julistaa että "olemme aliarvioineet koronan vaarallisuuden!".

Minäkin ihmettelen kuitenkin näitä joukkohautoja ja ruumiskontteja maailmalta jne! 

Voiko joku kertoa totuuden?!

Vierailija
8/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minusta Ruotsin kuolleisuusluku on ihan riittävän vaarallista. On se kumma miten monet ymmäertävät asioita vain oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. Jos ei itse ole kuolemankielissä niin sehän ei sitten ole vaarallista, eikös juu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Epäilen kyllä vahvasti tätä tutkimusta, samaa mieltä aikaisempien kommentoijien kanssa. Lisäksi tutkimus on tosiaan tehty USAssa ja se auttaisi Trumpia joka voisi sanoa viruksen olleen alun perinkin huijaus, kiihkomielisimmät äänestäjät lähtisivät mieluusti tähänkin valheeseen mukaan.

Vierailija
10/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laumasuoja ja festarikesä! 😍

Tää olis mahtavaa! Tietty kaiken maailman syrjäytyneet raivoaisivat hikikomeroissaan, kun normaalit ihmiset saisivat taas vapautensa ja onnensa takaisin, mutta he joutuvat jatkamaan elinikäistä karanteeniaan lol.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän kuolleiden määrä jo osoittaa että tutkimus on puppua. Puolet Italian ja Espanjan väestöstä kuollut, ruumisarkkuja sairaaloiden ja terveyskeskusten pihat täynnä, monissa maissa kaivetaan joukkohautoja...

Vierailija
12/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

50 000 parantunutta ja 50 kuollutta. Ei paha!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko Trump tilannut tämän tutkimuksen jotta saadaan "pyörät pyörimään"? Ei vaan, huomenna joku tutkimus taas julistaa että "olemme aliarvioineet koronan vaarallisuuden!".

Minäkin ihmettelen kuitenkin näitä joukkohautoja ja ruumiskontteja maailmalta jne! 

Voiko joku kertoa totuuden?!

Ainakin Suomessa konteilla varaudutaan pahimpaan. Parempi yli- kuin alireagoida, kun toimenpide on halpa eikä siitä ole haittaakaan.

Vierailija
14/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvasti vähättelevät koronan vaarallisuutta.

Miksi terve terveitä elämäntapoja noudattava keski-ikäinen mieskin joutuu hengityskoneeseen suomessa?

Yksittäistapaus.

Mutta miksi hän joutui hengityskoneeseen, eikä ole yksittäistapaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

_Voi olla_. Miksi niitä massahautoja on kaivettu ja sairaaloiden pihat ovat täynnä ruumisarkkuja? Tämä on vain paniikin lievittämiseksi tekaistu tutkimus.

Eihän kukaan ole väittänyt, etteikö koronaan olisi kuollut paljon ihmisiä, vaan että sairastuneiden lisäksi tauti on monilla oireeton. Tämä tarkoittaa sitä, että tauti on suhteessa vähemmän vaarallinen, mutta kuolleet ovat silti yhtä kuolleita.

Vierailija
16/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laumasuoja ja festarikesä! 😍

Miksi tätä on miinustettu niin paljon? Sehän olisi hienoa, jos oltaisiin pian turvassa koronalta ja voitaisiin palata takaisn normaaliin elämään.

Vierailija
17/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ylen uutiset ovat yllättävän luokattomia aina kun referoivat tiedeuutisia maailmalta. En ymmärrä eikö heillä ole minkäänlaista kapasiteettia seuloa niitä. Samoin otsikointi ja sanavalinnat paljastavat, ettei mitään tieteellistä sivistystä ole käytetty.

Tuossapa alla heti uutisen kommenttikentästä mietittävää. Tiivistelmänä, tutkimus on alustava, vertaisarvioimaton, ja jos sen arvioima minimikerroin pätisi, Nykkiläisillä olisi monilla kulmakunnilla jo laumasuoja, tai jos maksimi olisi totta, virus olisi jo yli sadalla prosentilla.

Selityskin annetaan. Testattavaksi ovat hakeutuneet vain ne, joilla on ollut vahva epäily tartunnasta. Muut ovat tartunnan pelossa jääneet kotiin.

Based just on the 50x number, many places in New York already have herd immunity. Everyone in Westchester (currently 2,253 cases per 100,000 people) should already have it.

https://www.nytimes.com/int...

Based on the 85x number, more than everyone in New York City (currently 1,458 cases per 100,000 people) also already have it.

As noted in the paper, "bias favoring those with prior COVID-like illnesses seeking antibody confirmation [is] possible."

The bias has to be very very significant, if you think about why anyone would venture out to risk exposure to be tested during the state's Stay At Home order. In other words, if you do not believe you have been exposed previously, why would you even go -- I wouldn't.

Vierailija
18/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvasti vähättelevät koronan vaarallisuutta.

Miksi terve terveitä elämäntapoja noudattava keski-ikäinen mieskin joutuu hengityskoneeseen suomessa?

Yksittäistapaus.

Mutta miksi hän joutui hengityskoneeseen, eikä ole yksittäistapaus.

Siksi koska hengityskoneeseen ja hautaankin voi joutua ihan tavallisesta influessanstakin vaikka olisi miten perusterve.

Vierailija
19/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaarallista vähätellä noin.

Vierailija
20/32 |
18.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskomattoman typerää vähättelyä. Tännekin pohjoiseen on tullut valtavia määriä ruumiskontteja sairaalan pihalle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän yksi