Äitini on ollut aina taipuvainen masennukseen (diagnosoitu uudestaan ja uudestaan 1980-luvulta lähtien..). En jaksa enää tukea!
Äitini on ollut masentunut niin kauan kuin muistan. Lapsena ja nuorena tämä ahdisti, koska koin, että äiti on masentunut perheen takia ja koska minä en auta/siivoa/tee jotain tai ole sellainen kuin äiti toivoisi. Minusta tuli miellyttäjä ja edelleenkin teen kaikkeni, että äidillä olisi kaikki hyvin.
Koronan takia vanhempani ovat linnoittautuneet kotiin (hyvä!), mutta samalla yltiösosiaalinen äitini on aivan maassa. Mikää määrä puheluja tai videomeettejä lasten ja lastenlasten kanssa ei riitä. Valittaa vain oloaan koko ajan. Isä on väsynyt, koska kaipaa omaa aikaa, jota nyt ei saa. Äiti ei muuta tee kuin valittaa ja valittaa, miten kamalaa elämä nyt on.
Äiti on ahkera Facebook-päivittäjä ja kerjää nyt huomiota kaikilta kavereiltaan, kun korona tuhoaa mielenterveyden. Minä en oikeasti jaksa tukea, koska omassakin elämässä on vaikeaa. Ja samalla koen syyllisyyttä siitä, että äiti on taas masentunut.
Kommentit (8)
Ei ole sinun vastuullasi auttaminen. Hakekoon itse apua itselleen. Keskity omaan hyvinvointiin.
Onkohan diagnoosi ihan oikea. Mitä muutoin ongelmaan tulee, kannattanee kehoittaa kääntymään ogelmineen asiantuntijoiden puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Anna olla. Masennuksesta ja marmattamisesta on tullut sille identiteetti, et sinä pysty sitä muuttamaan. Lopetat puhelut lyhyeen, jos et jaksa kuunnella.
''
Tämä. Muista, ettet sinä ole missän nimessä syypää äitisi tilanteeseen! <3 Me masentuneet ollaan usein hirveitä ihmisiä tahtomattamme. :(
ei tuota voi ulkopuolinen parantaa. pidät yhteyttä jonkin verran, muuten annat olla.
Ap. Sinä olet tehnyt kaikkesi. Onko äitisi tottunut saamaan huomiota valittamalla. Ole rehellinen äidillesi ja sano, että hän on todella raskas tapaus, kun valittaa kaikesta. Ei sinun tarvitse kannatella hänen mielenterveyttään. Riittää, kun pidät huolta omista asioistasi.
Toivon kaikkea hyvää sinulle, Ap! Tilanteesi on karmea. Tulen myös itse perheestä, jossa sukupolvien ketjussa aikuiset ovat aina etsineet turvaa lapsistaan. Todella uuvuttavaa. Muuten en osaa auttaa, paitsi sanomalla saman kuin muutkin eli ota etäisyyttä, mutta syyllisyyden tunne jää silti, tiedän. Se on eräänlainen tragedia. Jokin terapia voisi ehkä auttaa sinua? Mielestäni voit olla tyytyväinen itseesi, jos et pane vahinkoa kiertämään ts. tee samaa omille lapsillesi. Lämmin halaus minulta!
Kiessus sentään mikä rasitusvamma äitisi on!
Sitä vaan näissä tyypeissä olen aina ihmetellyt, että ne ei tee itse mitöän oman olonsa parantamiseksi!? Kaikki on aivan täysin muiden tehtävä ja vastuulla.
Anna olla. Masennuksesta ja marmattamisesta on tullut sille identiteetti, et sinä pysty sitä muuttamaan. Lopetat puhelut lyhyeen, jos et jaksa kuunnella.