Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kaveri suuttuu usein ihmeellistä asioista (olenko itsekäs?)

Vierailija
11.04.2020 |

Kaverina ihan mukava ihminen mutta suutahtelee tuon tuosta. Hän tykkäisi tavata useamman kerran viikossa. Itse en meinaa löytää aikaa kokopäivätyön, lasten ja oman harrastuksen vuoksi kuin pääosin viikonloppuisin. Välillä selkeästi loukkaantunut jos aikaa viikolla ei löydy lähteä kauppakeskukseen kahville kun pitäisi mennä töistä kotiin ruokkimaan lapsia. Aikaa kuulemma aina löytyy jos vain kiinnostaisi. Silloin tällöin olen tavannut viikolla mutta se vaatii järjestelyjä. Hänellä ei ole lapsia ja itse olen yksinhuoltaja. Pienen loukkaantumisen jälkeen on taas normaalisti.

Ehdottelee jatkuvasti että voisin hakea hänet kotoaan autolla ja kuskata vaateekassejaan jonnekin, hakea huonekaluja, hakea hänet töistä jne kun mullahan on auto. Loukkaantuu ja jopa perui tapaamisen kun en hakenut häntä töistä meille kun olisi liian väsynyt tapaamaan jos tulee bussilla.

Nyt korona aikaan on suuttunut jatkuvasti. Hetki ennenkuin rajat meni kiinni hän saapui etelä-euroopasta ja olisi seuraavana päivänä tullut meille kahville. Kerroin etten mielellään nyt näkisi pariin viikkoon niin suuttui ja viestitteli kuinka tälläinen käytös pilaa kaveruuden. Rauhottui sitten mutta suuttuu jatkuvasti uudestaan kun ei pääse meille kylään.

Sovittiin eilen että mennään lenkille yhdessä kloX. Hän lähtee kotoaan 40min etuajassa ja suuttuu kun ei pääse meille sisään odottamaan. (Ei tosin edes kysynyt mutta kun en ehdottanut) vaan kertoi että odottelee kahvia juoden ärrällä. Saavun sovittuun aikaan ja raivoaa puoli tuntia tästä kuinka itsekäs olen kun en pyytänyt sisälle odottamaan ja kuinka hän on joutunut odottamaan kun olen myöhässä! Alakoulu ikäinen lapseni tuli "mukaan" niin että oli tapaamispaikassa mukanani ja moikkasi, sitten lähti pyöräilemään niin edellä ettemme nähneet häntä. Oli menossa leikkipuistoon joka lenkkipolumme varrella. Kaveri suuttui siitä etten ole kysynyt onko hänelle ok että lapsi on mukana. Olen kuulemma hirveän itsekäs ihminen joka aina ajattelee vain itseään. Antoi nyt kuulua kuinka hirveää oli kun viimeksi olin 10min myöhässä tapaamisesta työasian vuoksi. Silloin kyllä pahoittelin myöhästymistäni. Paasausta jatkui koko kävelyn ja lopulta sanoin etten enää jaksa kuunnella ja kävelin pois. Olen häkeltynyt. Tuollaisen raivon takaa löytyy pitkään patoutunutta vihaa jonka nyt päästi ulos. Mitä pitäisi tehdä? Unohtaa koko ihminen?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
11.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta valituksesi. Elä elämääsi niin kuin haluat.

Vierailija
2/3 |
11.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmetyttää tuo lapsiasia. Miten muut näette asian, pitäisikö kysyä "onko ok jos lapseni tulee mukaan niin ettei kuitenkaan ole näköetäisyydellä? Saattaa jossain vaiheessa olla tai liittyä seuraan ei kuitenkaan varmuudella." Jos olisi tullut kävelemään rinnalle olisin kysynyt jos vaikka hänellä olisi ollut jotain sellaista asiaa ettei sitten olisi voinut kertoa mutta nythän hän ei ollut edes näköetäisyydellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
11.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaisia ne jotkut on. Ne suuttuu, jos niille sanoo mistä kiikastaa.

Mullakin kaveri joka toimii ihan oudosti. Lainaa multa jotakin ja lainaa eteenpäin kaverilleen, eikä meinaa antaa takasin ja suuttuu, kun pyydän. Suuttuu, kun en vastaa hänen verkostomarkkinointi tilauksen tekstariin, kun en halua tilata. Yhteisellä matkalla maksatti minulla ruokaostoksiaan, kun en viitsinyt sanoa hänelle riidan pelossa. V*ttuilee minulle kuinka olen jonkunlainen, vaikka itse on itsekäs ja röyhkeä ajoin. 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä neljä