Hallitus rajoittaa pikavippien koron 10 prosenttiin
Sanoo että on kuitenkin hyvä, että vippejä edelleen saa. Lisäksi rajoittaa myös mainontaa.
Mietin vaan, että kuka antaa anonyymille henkilölle ilman vakuutta 10% korolla pikavipin? Veikkaan että ei kukaan.
Antasitko sinä random-tyypille 100euron lainan, ja saisit kuukauden päästä takaisin 100,84 euroa? Täysin mahdoton ajatus:)
https://yle.fi/uutiset/3-11289606
-klo 10:21: Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo, että oikeusministeriössä on työn alla monta hallituksen esitystä, jotka annetaan tulevien viikkojen aikana. Toimet on tehty koronatilanteen vuoksi. Muutokset ovat määräaikaisia, ja niiden on tarkoitus olla voimassa vuoden loppuun saakka.
– Noin 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintöjä. Tässä tilanteessa on todennäköistä, että määrä tulee kasvamaan. Siksi pidän välttämättömänä, että pikavippien korkokattoa rajoitetaan entistä enemmän. Mahdollisuus ottaa pieniä lainoja on silti tärkeää säilyttää, ja siksi hallitus valmistelee esitystä, jolla puolitamme pikavippien enimmäiskoron, Henriksson sanoi.
Katto on nyt 20 prosenttia ja jatkossa se olisi enintään 10 prosenttia.
– Aiomme myös kieltää pikavippien suoramarkkinoinnin tässä tilanteessa.-
Kommentit (29)
Ihan hyvä linjaus, vaikka en ole ikinä pikavippiä ottanut.
Ei pidä rahastaa ihmisiä hätään otetulla pikavipillä.
Hyvä.Onneksi hallitus suojaa ahdinkoon joutunutta näiltä saalistajilta
Liittyykö rajoitus jo otettuihinkin vippeihin vai vaan uusiin?
Hintaan lisätään käsittelykulut, tilinavaus- ja hoitomaksut, nostokulut ym. Niin kyllä satasen vipistä joutuu kuukauden jälkeen 120 maksamaan.
Vierailija kirjoitti:

Uusiin pikavippeihin.
Kepun paskalaki taitaa olla niitä harvoja lakeja, jotka vaikutti taannehtivasti jo voimassa olleisiin sopimuksiin. En ole kepua sen jälkeen äänestänytkään.
Perintäyhtiöt ovat myös loiseläjiä, joiden toimintaa pitäisi rajoittaa.
Oikeusministerikin keksinyt jotain puuhastelua koronan keskellä. Sääli vaan että vippi+ muiden velkaantumisongelmien taustalla on isolta osin suomen kansalaista kyykyttävä perintäjärjestelmä ja sillehän tällä rouvalla(kaan) ei ole kiirettä tehdä mitään.
Esim. voisi aloittaa vaikka siitä älyvapaudesta että nyt ulosottomies harkitsee antaako se velalliselle laissa tarjottuja maksuvapaita kun ne kaikki vaikuttaa suoraan ulosottomiehen omaan palkkaan bonusten muodossa. Yleensä siis ei anna.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä linjaus, vaikka en ole ikinä pikavippiä ottanut.
Ei pidä rahastaa ihmisiä hätään otetulla pikavipillä.
Mihin hätään? Viinahätäänkö?
Ei kansalaisella voi Suomessa olla hätää. Meillä on niin hyvä sosiaaliturva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyykö rajoitus jo otettuihinkin vippeihin vai vaan uusiin?
Uusiin pikavippeihin.
Kepun paskalaki taitaa olla niitä harvoja lakeja, jotka vaikutti taannehtivasti jo voimassa olleisiin sopimuksiin. En ole kepua sen jälkeen äänestänytkään.
Jep, paskalain takia on moni mummu ja pappa ollutkin kusessa, kiitos vaan kepu kun ei voinut laittaa asetusta koskemaan pelkästään uudisrakentamista, kuten maalaisjärki sanoisi. Tämä pikavippien suitsiminen on kyllä tervetullutta nykyiseltä hallitukselta.
Vierailija kirjoitti:
Hintaan lisätään käsittelykulut, tilinavaus- ja hoitomaksut, nostokulut ym. Niin kyllä satasen vipistä joutuu kuukauden jälkeen 120 maksamaan.
Ei, vaan tuo korkokatto on siis todellinen vuosikorko joka sisältää kaikki kulut. Joten ap:n laskema 0,84 on kaikki mitä satasen lainasta saa veloittaa korkona ja kuluna.
Mutta, aika outo esitys hallitukselta. Tämä lopettaa pikavipit Suomessa, koska ei kellään ole varaa jatkaa riskibisnestä noin mitättömällä korolla. Pikavippifirmat eivät nimittäin saa rahaa nollakorolla kuten pankit, vaan maksavat varmaan liki 10% itsekin. Entistä useammalla olisi kohta tarvetta pikku lainalle, mutta näitä ei siis enää lainmuutoksen jälkeen saa.
Miksi hallitus kuitenkin antaa sähkönsiirtoyhtiöiden saada monopolista posketonta 6% tuottoa?
Pitäisi välittömästi puolittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hintaan lisätään käsittelykulut, tilinavaus- ja hoitomaksut, nostokulut ym. Niin kyllä satasen vipistä joutuu kuukauden jälkeen 120 maksamaan.
Ei, vaan tuo korkokatto on siis todellinen vuosikorko joka sisältää kaikki kulut. Joten ap:n laskema 0,84 on kaikki mitä satasen lainasta saa veloittaa korkona ja kuluna.
Mutta, aika outo esitys hallitukselta. Tämä lopettaa pikavipit Suomessa, koska ei kellään ole varaa jatkaa riskibisnestä noin mitättömällä korolla. Pikavippifirmat eivät nimittäin saa rahaa nollakorolla kuten pankit, vaan maksavat varmaan liki 10% itsekin. Entistä useammalla olisi kohta tarvetta pikku lainalle, mutta näitä ei siis enää lainmuutoksen jälkeen saa.
Eihän pankitkaan tuollaisella korolla halua lainata pieniä summia (kulut niin isot että nostavat koron pilviin) eli velkaantuminen vaan kasvaa kun on pakko ottaa isompia lainoja tai maksukortteja isolla limiitillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hintaan lisätään käsittelykulut, tilinavaus- ja hoitomaksut, nostokulut ym. Niin kyllä satasen vipistä joutuu kuukauden jälkeen 120 maksamaan.
Ei, vaan tuo korkokatto on siis todellinen vuosikorko joka sisältää kaikki kulut. Joten ap:n laskema 0,84 on kaikki mitä satasen lainasta saa veloittaa korkona ja kuluna.
Mutta, aika outo esitys hallitukselta. Tämä lopettaa pikavipit Suomessa, koska ei kellään ole varaa jatkaa riskibisnestä noin mitättömällä korolla. Pikavippifirmat eivät nimittäin saa rahaa nollakorolla kuten pankit, vaan maksavat varmaan liki 10% itsekin. Entistä useammalla olisi kohta tarvetta pikku lainalle, mutta näitä ei siis enää lainmuutoksen jälkeen saa.
Ne tekee muuten tuloksensa usein perintätoimessa ja siihen ei näemmä yksikään pikavipeistä vaahtoava eduskunta ole vuosien mittaan juurikaan puuttunut.

No sehän on hyvä uutinen, eikä mikään outo esitys. Pikavipit olisi pitänyt jo aikoja sitten kieltää. Kuinka monta ihmistä tiedät jotka on ottaneet pikavipin todelliseen tarpeeseen? Minä tiedän vain tyyppejä jotka on ottanut niitä pelaamiseen ja viinaan.
Tai tietenkin selittävät että vuokraan tai muuhun tarpeelliseen meni, eikä tunnusta, että vuokrarahat meni viinaan ja peleihin. Niin kauan kun noita pikavippejä tarjotaan kenelle vaan, niin ihmiset elää holtittomasti. Tähän on pakko tulla muutos ja toivottavasti laki pysyy voimassa koronan jälkeenkin.

On puututtu. Perintäkuluilla on hyvin pienet maksimirajat (60, 120 tai 210e) eikä perintäbisnes ole enää kannattavaa.
Linkin takana on paljon muutakin mikä johtaa yritys-ja kuluttajarahoituksen loppumiseen. Tulee luottotappiota yrityssaneerausten kautta. Uutta velkaa eivät uskalla antaa.
Voi hyvin kuvitella, että pikavippifirmoja kohdellaan huonosti, kun yritysten ja yksityisten ihmisten velkasaneerauksista päätetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hintaan lisätään käsittelykulut, tilinavaus- ja hoitomaksut, nostokulut ym. Niin kyllä satasen vipistä joutuu kuukauden jälkeen 120 maksamaan.
Ei, vaan tuo korkokatto on siis todellinen vuosikorko joka sisältää kaikki kulut. Joten ap:n laskema 0,84 on kaikki mitä satasen lainasta saa veloittaa korkona ja kuluna.
Mutta, aika outo esitys hallitukselta. Tämä lopettaa pikavipit Suomessa, koska ei kellään ole varaa jatkaa riskibisnestä noin mitättömällä korolla. Pikavippifirmat eivät nimittäin saa rahaa nollakorolla kuten pankit, vaan maksavat varmaan liki 10% itsekin. Entistä useammalla olisi kohta tarvetta pikku lainalle, mutta näitä ei siis enää lainmuutoksen jälkeen saa.
No sehän on hyvä uutinen, eikä mikään outo esitys. Pikavipit olisi pitänyt jo aikoja sitten kieltää. Kuinka monta ihmistä tiedät jotka on ottaneet pikavipin todelliseen tarpeeseen? Minä tiedän vain tyyppejä jotka on ottanut niitä pelaamiseen ja viinaan.
Tai tietenkin selittävät että vuokraan tai muuhun tarpeelliseen meni, eikä tunnusta, että vuokrarahat meni viinaan ja peleihin. Niin kauan kun noita pikavippejä tarjotaan kenelle vaan, niin ihmiset elää holtittomasti. Tähän on pakko tulla muutos ja toivottavasti laki pysyy voimassa koronan jälkeenkin.
Ajallisesti outo. Nythän juuri korostetaan sitä että autetaan esimerkiksi yrittäjiä ja muitakin vaikeiden aikojen yli. Sitten yht'äkkiä nypätäänkin suurelta osalta maksuvaikeuksien kanssa sinnitteleviltä matto jalkojen alta lopettamalla pikavipit.
Pikavipit ja kulutusluotot voisi kieltää kokonaan. Toki tällä olisi seuraamuksensa talouteen, kun yksityinen kulutus ottaisi takapakkia.
Vierailija kirjoitti:
Perintäyhtiöt ovat myös loiseläjiä, joiden toimintaa pitäisi rajoittaa.
No mitenkäs maksuhaluttomilta ne rahat sitten saadaan?
Nätisti pyytämälläkö? :D
anonyymille henkilölle= henkilölle jonka luotonmaksukyvystä ei mitään hajuakaan
ap