Ohisalo ja Marin kannattavat varmaan Ruotsin rajan sulkemista?
Mutta ketkä vastustaa? Kulmuni ja Henriksson (ainakin jälkimmäinen)? Hallituksen sisällä on vähän kiistaa nyt asiasta.
Kommentit (18)
Henriksson vaatii, että jos ruotsalaiset kaatuvat, niin kaatuvat myös heidän palvelijat (suomalaiset). Så är det.
Henriksson ollut vastarannan kiiski viime aikoina vähän joka asiassa.
Vihreiden into rajojen sulkemiseen on yllättänyt
Voisiko sen Henrikssonin jotenkin kantaa pois? On saanut jo kilareita ja raivareita.
Tärkeintä olisi hyt suomalaisten suojaaminen. Jokainen maa huolehtikoon omista kansalaisistaan
Ei missään nimessä rajoja kiinni, ihmisillä on oikeus liikkua aina ja jokatilanteessa vapaasti
Henriksson voi perustaa Maja Annan pirtin Jeppikseen. Annetaan vaikka rahaa että pysyykin siellä.
Kyllä se Tornio-Haaparanta on enemmän kyllä Kulmunille rakas asia. Henriksson nyt tutkii lakeja ja asetuksia ja muodostaa mielipiteensä asioista niiden mukaan.
Haaparannan ja Ruotsin sekä Norjan puolella työskentelevät kun joutuisivat päättämään kuten virolaiset, että kummassa maassa asuvat ja pysyvät nyt poikkeuksellisina aikoina.
Ja montako uhria tämänkin viivyttely aiheuttaa. Hallituksen päätöksenteon nopeutta ei ainakaan voi kiitellä.
Jokohan lentokentät on saatu hallintaan ?
linnutkin lentää rajojen yli, miksi ihmisiä pitäisi estää
Todennäköisesti RKP haluaa ainakin rajat auki. Keskustan uskon valuvan kiinni.
Vierailija kirjoitti:
linnutkin lentää rajojen yli, miksi ihmisiä pitäisi estää
Linnut ei levitä koronaa.
Rajat kiinni sieltäkin nyt. Tilanne on kuitenkin väliaikainen.
Vierailija kirjoitti:
Henriksson ollut vastarannan kiiski viime aikoina vähän joka asiassa.
4% kannatuksella hallituksessa
Jatkossa eivät voi vedota siihen , että rajoja ei voi sulkea, kansainväliset sopimukset , seli seli
Perussuomalaiset ovat taitavia oppositivaikuttajia. Ei heillä ole tarvetta olla hallituksessa.
Henriksson varmastikin.