Minä en jaksa tätä samaa päivästä toiseen enää :(

Hyvinä kausina elämästä löytää sitten muutakin iloa. Positiivisia tulevaisuudenodotuksia vaan kehiin niin jos se siitä...



Mieti ihan ensiksi, minkä pitäisi muuttua? Onko se realistista? Tasainen elämä on myös turvallista elämää, kannattaa muistaa.

Muuta työpaikkaa, muuta elämäntapaasi.. Esim. ennen töitä uimahallille uimaan.. Tai ennen lapsen hakemista käy lenkillä.. Tai etsi jostain niitä kerhoja tms. missä voisit harrastaa yhdessä lapsen kanssa. Mm. uimahalleissa voit ihan hyvin uida aikuisten altaassa kun lapsi on uimakoulussa. Tai lapsen harrastuksen aikaan käy lenkillä. Mitä haaveita sinulla on? Mitä haluat tulevaisuudessa tehdä?

mutta oon kuullu että monilla kuntoklubeilla on lastenhoito siksi aikaa kun äiti kuntoilee.

Lapsestani olen toki onnellinen, mutta tuntuu vaan niin merkityksettömältä kaikki, kun päivät toisensa jälkeen toistavat vain itseään. Tuntuu että olen olemassa vain työtä ja lapsenhoitoa varten, minkäänlaisesta omasta ajasta ei voi kuin haaveilla, jos ei lasketa näitä iltahetkiä tietokoneen äärellä.

Ahdistaa ajatella, että tässäkö kaikki on, tätäkö minun elämäni sitten on :(

ihan varmasti! :)

Olen aina lasten kanssa kotona, vaikken yksinhuoltaja olekaan ja tuntuu paljon mukavammalta kun tulee joku kylään välillä. Mies aika paljon poissa tai muuten vaan poissaoleva...



Toinen, mitä voisit yrittää on asennemuutos. Vaikket olisikaan yksinhuoltaja, niin olisit silti koko ajan vastuussa lapsestasi (vaikkakin yhdessä miehen kanssa). Ja lapsi kasvaa kyllä isommaksi, jolloin saat taas omaa aikaa.

Mutta työaikani vaihtelevat nykyään yhdeksän ja iltakahdeksan välillä, enemmän iltavuoroja kuin aamuvuoroja. Aamuisin ei ainakaan täällä minun paikkakunnallani ole saleilla lapsenvahtia, ja yleensä kun pääsen töistä, sali on enää puolisen tuntia auki. Sitä olenkin odottanut, että kun lapsi kasvaa, saisin hänet laittaa tunniksi-pariksi oman harrastuksen pariin, ja pääsisin itse vaikka sinne salille, mutta siihenkin taitaa vielä mennä muutama vuosi. Työpaikkaa vaihtaisin heti jos saisin paikan jossa vuorot olisivat normaalit 8-16 tai 9-17, mutta täällä pohjoisessa ei niitä työpaikkojakaan ole ihan joka nurkan takana tarjolla :/



-ap

Itselläni oli joskus vähän samanlaiset fiilikset, en kuitenkaan masentunut. Aika kului ja lapsi kasvoi. Kun lapsi oli viiden vanha löysin nykyisen mieheni ja nyt mun elämä on just mun unelma elämää. Mulla ei ole ikinä ollut paljon kavereita, muutama hyvä ystävä kyllä, niiden avulla jaksoin sen viisi vuotta. Lapsestani olen aina ollut ylpeä ja hän on aina ollut syy jaksaa.



Usko tai älä, kyllä säkin vielä löydät sen oma "jutun" ja elämä rupeaa täysillä hymyilemään.

Jos on vielä pieni, niin muutos elämään tulee kuin itsestään lapsen kasvaessa 4-5 vuotiaaksi. Sen ikäisen kanssa voi tehdä jo vaikka mitä järkevää. Ja kun lapsi on noin 7-vuotias, niin hänen kanssaan voi vaikka mennä lenkeille tai vaihtoehtoisesti hän pärjää hetken itsekseen kotona.



Suosittelen kuitenkin, että palkkaat jonkun lastenhoitajan. Vaikkapa yhtenä lauantaina kuukaudessa, ja silloin käyt tapaamassa ystäviä, menet vaikka kuoroon tai muuhun SOSIAALISEEN harrastukseen. Ei mielellään yksinään rehkimään punttisalille, vaikka sekin on parempi kuin kotona nyhjääminen.

Ja minkä ikäinen olet/minkäikäinen lapsesi on? Täältä vois löytyä ystäviä joiden luona voisitte lapsen kanssa kyläillä yms.

Kaikki vaan tuntuu niin vaikealta välillä kun ei oikeen mihinkään pääse eikä mitään tunnu tapahtuvan. Lapsen kanssa ollaan oltu kahdestaan jo kolmisen vuotta, ja turhauttaa kun tuntuu että päivät on aina vaan toistensa kaltaisia, sitä samaa tasaista rataa päivästä toiseen. Lapsen kannalta varmasti hyväkin, että ollaan rauhassa ja elellään tietyn rytmin mukaan, mutta itsellä meinaa välillä vain usko ja toivo paremmasta loppua..



Ensiviikolla olisi firman juhlat tiedossa, ja sain lapsevahdinkin järjestettyä. Pääsee sentään vähän tuulettumaan ja hetkeki uusiin ympyröihin, edellisestä baarireissustakin on jo ainakin pari kuukautta aikaa. On ainakin jotakin mitä odottaa..



Silmät on itkusta turvoksissa, mutta eiköhän tämä tästä, kun sai edes johonkin purkaa oloaan. Ihana että vastasitte viesteihini, eikä ihan yksin tarvitse ajatustensa kanssa olla!



-ap

Nimenomaan viikonloppupäiväksi. Ja sellainen, johon lapsi jää itsekseen, ja silloin sinä saat omaa vapaa-aikaa tuoksi ajaksi.



Ja itse tarvitset jonkun uuden harrastuksen, jossa tapaat ihmisiä. Yksinään istuskelu masentaa ketä tahansa, erityisesti jos sitä jatkuu ja jatkuu.



Olisiko teilläpäin vaikka tenniskurssia lapselle niin, että samalla sinä voisit ottaa omia tennistunteja viereisellä kentällä? Tärkeintä on se, ettet jää kotiin yksinään murehtimaan, vaan joka päivä pitää lähteä kotoa tuulettumaan ja tavata muita ihmisiä! Arkipäivisin näet muita töissä, viikonlopuille tulee keksiä jotain muuta.

aiemmin käytiin jumpalla yhdessä,mut nämä nykyiset työajat estää senkin harrastuksen. Jokin yhteinen juttu missä lapsi sais olla lasten kans, ja minä vanhempien kans, olis kyllä just semmoinen mitä kaipaisin. Mut siinäkin tulee vastaan nämä minun työajat, jotka sulkee pois monta mukavaa harrastusta :/



-ap

Mikä on se muutos minkä haluat tapahtuvan? Mitä on se "parempi"?



Olen itse yh ja minusta elämäsi kuulosti ihan mukavalle, on töitä, arki sujuu ja uloskin pääset ainakin muutaman kuukauden välein.

Työajat ovat kyllä hiukan inhottavat ja tosiaan rajoittavat tuota iltaharrastamista. Mutta voisithan hankki teille yhetisen harrastuksen ja käytte sitten siellä aina työvuorojesi salliessa.