Kun tämä koronapelleily on ohi, niin yksikään valtio ei kehtaa moneen vuoteen ehdottaa yhtäkään toimenpidettä ilmaston lämpenemistä vastaan.
Kommentit (3)
Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan voitaisiin aloittaa sillä, että palautettaisiin tehdastuotanto takaisin vastuunsa tunteviin Euroopan maihin. Kiina ja muut halvan työvoiman maat ovat painaneet saasteita ilmakehään kiihtyvällä vauhdilla jo pitkään. Samanaikaisesti eurooppalaiset ylvästelee omalla pienentyneellä hiilijalanjäljellään ja pelleilee jollain päästökaupalla, vaikka hiilijalanjälki on globaalilla tasolla paljon suurempi, koska tuotanto on siirretty ilmastosta vähät välittävälle Kiinalle. Kiinalaisilta vois sitä paitsi ottaa ihan vaan jo kostoks pois kaiken länsimaisen tuotannon, koska niiden vika tää koko koronapaska on. Opetelkoot ensin vaikka ihan alkeelliset lihantuotantotavat, katsotaan sitten muuta yhteistyötä sen jälkeen.
Tai sitten nimenomaan nähdään kuinka paljon liikenne ja teollisuus vaikuttavat kasvihuonepäästöihin ja pienhiukkasiin yms!
Globalisaatiolle tämä on iso isku. Huomataan, että kaikkea ei voi keskittää Kiinaan, vaikka vähän säästäisikin.
Ehkäpä täysin turha liikematkustaminen vähenee, kun etäyhteydetkin pelaavat, ja suuria väentungoksia aletaan vältellä enemmän?
Päinvastoin, nyt kun ollaan jo kokeiltu näitä keinoja, niin jatkossa niitä voi käyttää säännöllisesti. Lennoton lokakuu, Rajat Kiinni viikko, karanteeni keskiviikko.