Päiväkotikiusaamisesta, erityisryhmistä, vanhempien vastuusta...

Esimerkkinä meidän tarina, jotta edes jonkun silmät avautuisivat....



Lapsi on erityislapsi, terveenä syntynyt, myöhemmin erilaiseksi huomattu. Tutkittu on, veivattu paikasta toiseen, kuvailtu aivoja, otettu kymmeniä verinäytteitä, etsitty viallista kromosomia, käyty perinnöllisyysneuvonnassa, ruodittu raskautta, synnytystä. Tähän kaikkeen on kulunut aikaa vuosia. Perhe sopeutuu ajatukseen, jatkaa elämää, mitään syytä tai selitystä ei löydy. Ehkä joskus, kun tietämys/tekniikka lisääntyy.



Äiti on lähdössä takaisin työelämään, kun tämä erityinen kuopuskin on yli kolmevuotias. Perhe haluaisi hoidattaa lapset kotona, mutta hoitava taho (alan ylin sellainen) suosittelee "päiväkotikuntoutusta". Ei missään nimessä perhepäivähoitoon tai hoitajaa kotiin, pitää olla hyvin rakennettu arki, virikkeitä, ryhmää jne. Sisarusten seura ei riitä, pitää olla ikäseuraa.



Perhe kääntää kelkkansa, päiväkotipaikkaa haetaan, se saadaan. Eka vuosi menee kivasti pienryhmässä (ei ole ikätason kuitenkaan, mutta kelpaa hyvin), kommunikaatioita tuetaan, on avustaja ja koko ryhmän henkilökunta mukana hommassa. Tulehduskierteestä huolimatta homma on plussan puolella.



Seuraava vuosi, uudet kujeet. Lapsi on "pienryhmässä" joka säännöllisesti yhdistetään toiseen ryhmään henkilökuntavajeen vuoksi. Lapsella on erityisryhmä-paperit hoitavalta taholta, mutta tällaista ryhmää ei ole tarjolla, eikä aiota perustaa. Avustajaa ei voi saada. Sijaisia ei löydy. Vakisijaisia ei voida palkata. Lapsi vastustaa päivähoitoon menoa, sulkeutuu siellä, puuhailee omiaan. Tukevaa kommunikaatioita ei käytetä, henkilökuntaa ei saada motivoitua? Vanhemmat ja lapsen terapeutti yrittävät.... Päiväkodin johtaja toteaa vain että tilanne on tämä, minkäs teet.



Jokaisen erityislapsen takana on pitkä tarina. Vanhemmat varmasti ovat yrittäneet auttaa lasta. Lapselle on kirjattu ja luvattu erityistukea mutta kunnalla ei ole varaa järjestää.



Tällainen kokemus meillä on laadukkaasta päiväkotikuntoutuksesta, tuntuu että sittenkin olisi pitänyt pitää päänsä ja järjestään lapsen hoito itse. Koska, totuus on ettei kukaan muu lasta rakasta kuin omat vanhemmat. Vain he näkevät sydämellään mitä lapsi tarvitsee, päiväkodin henkilökunta on "vain töissä" ja toimivat myös siten.