YLE: Liikenne Uudeltamaalta näyttää vilkastuneen eristämisilmoituksen jälkeen.
Poismenoliikenne Uudeltamaalta kiihtyi selvästi torstaina sen jälkeen, kun valtiojohto oli keskiviikkoiltana ilmoittanut Uudenmaan eristämisestä.
Kommentit (25)
Maakuntien kauppoihin tulisi järjestää henkilötodistuksen esittäminen ennen kaupassa käyntiä. Jos henkkareista ilmenee että henkilö on Uudeltamaalta ei mitään asiaa kauppaan asioimaan! Tilatkoon kotiinkuljetuksella vaikka taksilla!
Sen takia tämä olisi pitänyt tehdä salaa. Eilen kuulin kaupassa hesan slangia puhuvan pariskunnan ja sanoin heille että lähtekää pois meidän kaupungista, teitä ei haluta tänne.
Ei jotenkin yllätä. Hävettäis kyllä olla mökillä nyt jos kaikki siellä pienellä paikkakunnalla vielä tietää että tuut Uudeltamaalta.
Mietin vielä, että lähtisinkö mökille. Olen ollut eristyksissä kerrostalossa niin kauan, että minulla ei voi olla koronaa. Siis yli kaksi viikkoa jo olen ollut jopa käymättä kaupassa.
Joukossa tyhmyys tiivistyy. Toivottavasti virkavalta määrätään hakemaan nämä pösilöt mökeiltään. Ja järjettömät rapsut päälle!
Vierailija kirjoitti:
Maakuntien kauppoihin tulisi järjestää henkilötodistuksen esittäminen ennen kaupassa käyntiä. Jos henkkareista ilmenee että henkilö on Uudeltamaalta ei mitään asiaa kauppaan asioimaan! Tilatkoon kotiinkuljetuksella vaikka taksilla!
Mitkäs henkkarit ne tuollaisia on? Ei lue kotipaikka passissani, ei ajokortissa. Mikä henkkari sinulla on?
Enpä saisi ruokaa tuolla periaatteella. Onneksi henkilökunta tunnistaa😀
On se kumma kun ei ihmisillä kapasiteetti riitä.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vielä, että lähtisinkö mökille. Olen ollut eristyksissä kerrostalossa niin kauan, että minulla ei voi olla koronaa. Siis yli kaksi viikkoa jo olen ollut jopa käymättä kaupassa.
Niin! Jos sulle sattuu siellä mökillä jotain, niin on se hienoa että kuormitat paikallista terveydenhuoltoa joka muutenkin joutuu kohta koville!
Vierailija kirjoitti:
Mietin vielä, että lähtisinkö mökille. Olen ollut eristyksissä kerrostalossa niin kauan, että minulla ei voi olla koronaa. Siis yli kaksi viikkoa jo olen ollut jopa käymättä kaupassa.
Onko sinulla siellä mökillä kaikki tarpeellinen valmiina? Aiotko käydä hakemassa tarvikkeita Uudenmaan puolella? Auto tankattuna?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maakuntien kauppoihin tulisi järjestää henkilötodistuksen esittäminen ennen kaupassa käyntiä. Jos henkkareista ilmenee että henkilö on Uudeltamaalta ei mitään asiaa kauppaan asioimaan! Tilatkoon kotiinkuljetuksella vaikka taksilla!
Mitkäs henkkarit ne tuollaisia on? Ei lue kotipaikka passissani, ei ajokortissa. Mikä henkkari sinulla on?
Enpä saisi ruokaa tuolla periaatteella. Onneksi henkilökunta tunnistaa😀
Pienellä paikkakunnalla tosiaan on hyvä, et kyl tiedetään ja tunnetaan. Ainakin pääosin.
no huh, Italiassa oli 7 kuollutta tasan kk sitten, Espanjassa 3 viikkoa sitten ja Ruotsissa alle kaksi viikkoa sitten.
Näyttää aika selvältä mitä kohti mennään ja porukka reissaa pitkin Suomea levittämässä virusta...
itsehän määräisin ilmaiskuja ja tykistökeskityksiä ko. teille
Muistatteko sen kun oli se pimeän työn kitkentä nimettömänä sai tehdä ilmoituksen viranomaisille- nyt samanlainen mut mökille saapuvista.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille mökkipakolaisille oireettoman koronan levittämisestä maakuntiin!
Toivottavasti näiltä evätään hoito muissa kuin omassa sairaanhoitopiirissä niin tämähän on win-win sekä meille uusmaalaisille että muissa maakunnissa asuville. Meille riittää hoitopaikkoja täällä ja muissa maakunnissa niiden asukkaille kun nämä piittaamattomat ja itsekkäät jätetään hoitamatta.
Joku kehui lähteneensä Uudeltamaalta mummolaan maaseudulle perheen kanssa. Miten itsekästä! Uhrataan sitten isovanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille mökkipakolaisille oireettoman koronan levittämisestä maakuntiin!
Toivottavasti näiltä evätään hoito muissa kuin omassa sairaanhoitopiirissä niin tämähän on win-win sekä meille uusmaalaisille että muissa maakunnissa asuville. Meille riittää hoitopaikkoja täällä ja muissa maakunnissa niiden asukkaille kun nämä piittaamattomat ja itsekkäät jätetään hoitamatta.
Samaa mieltä. Näiden mistään piittaamattomien paapominen pitää jo lopettaa ja antaa niiden olla. Me muut ei voida eikä meidän edes tarvitse loputtomiin pelastaa tällaisia ihmisiä itseltään, koska meillä on ihan omia, oikeitakin ongelmia.
Ja koska ne on suurimmaksi osaksi just näiden samojen ihmisprseiden aikaansaamia niin nyt pitää jo viheltää peli poikki.
Vierailija kirjoitti:
Sen takia tämä olisi pitänyt tehdä salaa. Eilen kuulin kaupassa hesan slangia puhuvan pariskunnan ja sanoin heille että lähtekää pois meidän kaupungista, teitä ei haluta tänne.
Mikä ihme on hesan slangi? Sitäkö kun pönde muutettuaan isolle kirkolle esittää niin kaupunkilaista ja koittaa puhua stadin slangia?

Kolahtiko nyt jokin? Mökiltäkö kirjoittelet kommenttejasi?
Vielä ehtii mökille. Ei mennyt hallituksen höpötys läpi perustuslakivaliokunnasta. Ei taida tulla koko saartoa.