HUSin toimitusjohtajan mukaan rajoituksia pitää jatkaa vähintään 3kk
Tällä hetkellä hallitus kuuntelee todennäköisesti eniten HUSia. (THL on menettänyt niin paljon uskottavuutta tänä keväänä)
HUSin toimitusjohtajan mukaan rajoitusten minimissään jatkuttava kesäkuun loppuun.
Kommentit (25)
No, eiköhän tuon tajua jokainen, joka edes hieman seuraa koronatilannetta maailmalla. Ei tuo nyt ihan heti ole mihinkään katoamassa tai edes hellittämäss.
Ja sitten syksylle...ja jouluun...ja...niin. Tämä tulee jatkumaan vielä kuukausia, ehkä jopa vuosia.
Onko se sen arvoista? Ollaan osittain pulassa mm. varusteiden riittämisen suhteen jo pandemian alkumetreillä, henkilökuntaa on liian vähän ja se alkaa kohta väsymään. Satoja tuhansia työttömiä. Ym.ym.ym.
Koko poikkeustilatouhu pitäisi viheltää poikki ja ottaa vaan vastaan se paska, mikä osuu joka tapauksessa tuulettimeen. Jälleenrakennus on helpompaa, kun edes osalla on töitä ja kassassa verorahoja.
Toivon mukaan kuunnellaankin nyt enemmän HUSia kuin THL:ää. HUS on kuitenkin suhtautunut tähän alusta saakka huomattavasti vakavammin kuin THL.
Kesällä viimeistään huomataan, että rajoitukset pitää purkaa, ettei oy suomi ab mene konkurssiin.
Vierailija kirjoitti:

No tokihan ne jossain vaiheessa pitää purkaa, kun epidemia alkaa selkeästi laantua, vaikka siinä riskinsäkin on, mutta se aika ei ole vielä kuukausiin.

Suomi on maailman mittakaavassa niin pieni maa, että varmaan jokainen ymmärtää, että tämä maa ei pysty olemaan puoli vuotta pysähdyksissä. -ohis-
Näin työttömänä risoo oikeastaan vain kirjastojen kiinniolo...
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten syksylle...ja jouluun...ja...niin. Tämä tulee jatkumaan vielä kuukausia, ehkä jopa vuosia.
Onko se sen arvoista? Ollaan osittain pulassa mm. varusteiden riittämisen suhteen jo pandemian alkumetreillä, henkilökuntaa on liian vähän ja se alkaa kohta väsymään. Satoja tuhansia työttömiä. Ym.ym.ym.
Koko poikkeustilatouhu pitäisi viheltää poikki ja ottaa vaan vastaan se paska, mikä osuu joka tapauksessa tuulettimeen. Jälleenrakennus on helpompaa, kun edes osalla on töitä ja kassassa verorahoja.
Sanoisitko saman, jos äitisi olisi riskiryhmää? Lapsesi? Otetaan vaan kaikki paska vastaan, vaikka se romahduttaa terveydenhuollon? Kaikki kapasiteetti menee koronaan. Luuletko että muut sairaudet ja onnettomuudet lakkaavat tämän pandemian ajaksi? Sinäkin voit joutua ensi kuussa onnettomuuteen, tai saada aivoverenvuodon, mutta koska korona on ylikuormittanut sairaalat, muiden hoito joudutaan priorisoimaan edellesi, tai lääkäri ja hoitajat ovat niin äärirajoilla, että tekevät kohtalokkaita virheitä. Sitä skenaariota tässä yritetään välttää, mutta pelkkiä pörssiuutisia seuraavien kuolemattomien vauvapalstalaisten voi tietenkin olla vaikea käsittää sitä.
Pitäisi purkaa pääsiäisenä rajoitukset ja palauttaa Suomi jaloilleen. Siitä jälkipyykin pesemisestä tulee muutoin liian suuri lasku.
Nuoret syrjäytyvät, vanhemmat ihmiset masentuvat yksinäisyydessä, työttömyys ja konkurssit ravistelevat työikäisiä jne., rikollisuus lisääntyy, alkoholismi, avioerot,...
Tämä tilanne vaan ei voi jatkua kauaa näin!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesällä viimeistään huomataan, että rajoitukset pitää purkaa, ettei oy suomi ab mene konkurssiin.
No tokihan ne jossain vaiheessa pitää purkaa, kun epidemia alkaa selkeästi laantua, vaikka siinä riskinsäkin on, mutta se aika ei ole vielä kuukausiin.
Suomi on maailman mittakaavassa niin pieni maa, että varmaan jokainen ymmärtää, että tämä maa ei pysty olemaan puoli vuotta pysähdyksissä. -ohis-
40-luvun alkupuolella Suomi oli useamman vuoden melko pysähdyksissä.
Tuo on ihan totta nuoret.......moni nuori on sanonut haluaa kouluun . Ainakin 9 luokkalaiset. Ovat todenneet siellä saavat paremmin lukea ,tehtyä open kanssa tehtäviä ja panostettua ,että numerot nousevat kun edessä on se sitten lukio tai ammattikoulu.Nyt vaan tsemppit kaikille.
Ongelma on siinä, että rajoitukset tulevat auttamattomasti liian myöhään. Liikkumisrajoitukset olisi pitänyt laittaa heti voimaan, eikä vasta nyt, kun puoli Uusimaata on suhannut pitkin mökkikuntia levittämässä eteenpäin. Samoin jo silloin kun se kiinassa kosahti, niin matkailu sinne ja pois olisi pitänyt pysäyttää heti. Italian kanssa samoin, Suomi tekee toimenpiteitä, jotka ovat ihan järkeviä, mutta liian myöhään.
Mielestäni tuo pitäisi vaan reippaasti nyt päättää ja tiedottaa. Koulut jatkavat etänä lukukauden loppuun, liikkumisrajoitukset jatkuvat vähintään x asti jne. Ihmiset sopeutuvat ja kehittelevät vaihtoehtoista toimeentuloa, kun tiedetään että tilanne jatkuu esim ainakin 3kk. Nyt kun tilanne roikkuu avoimena, moni vaan odottelee ja himmailee. Lomautetut voivat esim mennä keikkatöihin sinne missä tarvitaan väkeä kaikessa rauhassa.
3kk alkaa olla maksimi. Muuten maailma kaatuu konkurssiin. Ihmishenkiä kuolisi tällöin enemmän kuin koronaan. Eli inhimillisesti ajateltuna se on lopulta pienempi paha koittaa palata normaaliin elämään. Karu fakta, sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tuo pitäisi vaan reippaasti nyt päättää ja tiedottaa. Koulut jatkavat etänä lukukauden loppuun, liikkumisrajoitukset jatkuvat vähintään x asti jne. Ihmiset sopeutuvat ja kehittelevät vaihtoehtoista toimeentuloa, kun tiedetään että tilanne jatkuu esim ainakin 3kk. Nyt kun tilanne roikkuu avoimena, moni vaan odottelee ja himmailee. Lomautetut voivat esim mennä keikkatöihin sinne missä tarvitaan väkeä kaikessa rauhassa.
Kerroppa neropatti mistä ne lomautetut saavat niitä keikkatöitä, kun kaikki toiminta on suljettu ? Kun niitä ei voi poliiseiksi, sairaanhoitajiksi, lääkäreiksi tai palomiehiksikään laittaa ? Tehtaat menevät kiinni, kun osia ei ulkomailta saada. palveluammatit on alas ajettu lähes kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesällä viimeistään huomataan, että rajoitukset pitää purkaa, ettei oy suomi ab mene konkurssiin.
No tokihan ne jossain vaiheessa pitää purkaa, kun epidemia alkaa selkeästi laantua, vaikka siinä riskinsäkin on, mutta se aika ei ole vielä kuukausiin.
Suomi on maailman mittakaavassa niin pieni maa, että varmaan jokainen ymmärtää, että tämä maa ei pysty olemaan puoli vuotta pysähdyksissä. -ohis-
40-luvun alkupuolella Suomi oli useamman vuoden melko pysähdyksissä.
Silloin Suomi olikin käytännössä kehitysmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten syksylle...ja jouluun...ja...niin. Tämä tulee jatkumaan vielä kuukausia, ehkä jopa vuosia.
Onko se sen arvoista? Ollaan osittain pulassa mm. varusteiden riittämisen suhteen jo pandemian alkumetreillä, henkilökuntaa on liian vähän ja se alkaa kohta väsymään. Satoja tuhansia työttömiä. Ym.ym.ym.
Koko poikkeustilatouhu pitäisi viheltää poikki ja ottaa vaan vastaan se paska, mikä osuu joka tapauksessa tuulettimeen. Jälleenrakennus on helpompaa, kun edes osalla on töitä ja kassassa verorahoja.
Sanoisitko saman, jos äitisi olisi riskiryhmää? Lapsesi? Otetaan vaan kaikki paska vastaan, vaikka se romahduttaa terveydenhuollon? Kaikki kapasiteetti menee koronaan. Luuletko että muut sairaudet ja onnettomuudet lakkaavat tämän pandemian ajaksi? Sinäkin voit joutua ensi kuussa onnettomuuteen, tai saada aivoverenvuodon, mutta koska korona on ylikuormittanut sairaalat, muiden hoito joudutaan priorisoimaan edellesi, tai lääkäri ja hoitajat ovat niin äärirajoilla, että tekevät kohtalokkaita virheitä. Sitä skenaariota tässä yritetään välttää, mutta pelkkiä pörssiuutisia seuraavien kuolemattomien vauvapalstalaisten voi tietenkin olla vaikea käsittää sitä.
Mieti miltä maailma näyttää, jos talouden rattaat pysäytetään edes puoleksi vuodeksi, kaikki pakotetaan eristäytymään koteihinsa, firmabtoisensa jälkeen tekee konkurssin ja kansaa kohtaa ennennäkemätön työttömyys, toivottomuus ja näköalattomuus? Rikosten määrä räjähtää käsiin samalla kun verotulojen määrä romahtaa. Mistä silloin saadaan rahat aivoverenkiertopotilaiden tai onnettomuuden uhrien hoitamiseen?
Onko Suomessa tosiaan ihmisiä jotka kuvittelee, että raha on vain rahaa eikä se vaikuta mihinkään tärkeään?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi purkaa pääsiäisenä rajoitukset ja palauttaa Suomi jaloilleen. Siitä jälkipyykin pesemisestä tulee muutoin liian suuri lasku.
Nuoret syrjäytyvät, vanhemmat ihmiset masentuvat yksinäisyydessä, työttömyys ja konkurssit ravistelevat työikäisiä jne., rikollisuus lisääntyy, alkoholismi, avioerot,...
Tämä tilanne vaan ei voi jatkua kauaa näin!!
Tämä kaikki olisi voitu välttää, jos suomalaiset stanan pskiaiset aivottomat idioootit olisivat noudattaneet ohjeita eivätkä räkineet samaan mikrofoniin Levillä karaokebaarissa ja matkustaneet sankoin joukoin pohjoiseen lomailemaan = tartuttamaan ihmisiä. Pakkokeinot siksi koska muuten ei ihmiset tajua.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tuo pitäisi vaan reippaasti nyt päättää ja tiedottaa. Koulut jatkavat etänä lukukauden loppuun, liikkumisrajoitukset jatkuvat vähintään x asti jne. Ihmiset sopeutuvat ja kehittelevät vaihtoehtoista toimeentuloa, kun tiedetään että tilanne jatkuu esim ainakin 3kk. Nyt kun tilanne roikkuu avoimena, moni vaan odottelee ja himmailee. Lomautetut voivat esim mennä keikkatöihin sinne missä tarvitaan väkeä kaikessa rauhassa.
Miksi länkytät täällä kun et viitsi edes lukea uutisia? Hallitus kertoi selkeästi että rajoitukset ovat voimassa 31.5.20 asti.
Todennäköisesti kauemminkin.