Lue keskustelun säännöt.
Muita, joille kotonaolo on kivaa?
Katselija
22.03.2020 |
Me olemme mieheni kanssa kumpikin vähän erakkoja ja teemme normaalistikin etätöitä. Lapset ovat nyt kotona, etkä tarvitse huolehtia kahden erityislapsen pärjäämisestä koulussa. Kaikki sosiaaliset paineet ovat poissa ja saa ilman syyllisyydentunnetta olla öllöttää kotona. Meille tilanne on ideaali!
Löytyykö muita, joille kesä tuli tavallista aikaisemmin?
(Ja ei, en iloitse koronasta. Toivotaan, että poikkeustilanne on mahdollisimman pian ohi ja että kaikki kääntyy parhain päin.)
Kommentit (18)
Mulle se on normaali olotila, mutta olen kotona lähinnä syrjäytyneisyyttäni. Enemmänkin ahdistaa katsella, miten normaalit ihmiset eivät osaa olla erossa muista, vaan heillä on pakottava tarve hehkuttaa tyhmiä etäbileitään ylellä. Tai Yle hehkuttaa näiden bimbojen ahdinkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstailu sohvalla vuorokaudet läppeensä kerrankin oikein ja kunniallisen kansalaisen toimintaa.
Ah voin tuntea kuinka olen hyvä ihminen.
Ap, osaavatko erityislapsesi tehdä itse koulutehtävänsä, ilman aikuisen apua?
Ei mitään ongelmaa olla kotona. Ei tarvii kuin olla yöpaita päällä ja mukavat sukat jalassa, tehdä jotain tietsikalla, pelailla, katsella telkkaria, juoda välillä kaffetta, laittaa ruokaa yms. pakollisten kotitöiden tekoa. Ainut haitta on tuo jatkuvasti puliseva keski-ikäinen mies. Lapsista eli nuorista ei ole haittaa, toinen nukkuu päivät ja pelaa yöt ja toinenkin viihtyy omassa huoneessa kirja, älypuhelimen ja pelikoneen kanssa. Nyt ei tarvii edes pelätä appiukon yllätysvierailuja.
Mullakin on ollut etätyö jo vuosia. Eilen illalla koiraa ulkoiluttaessani ja Pohjantähteä katsellessani mulle tuli ihan mielettömän hyvä olo ja sisäinen mielenrauha. Ensin en ymmärtänyt, mistä on kyse. Sitten tajusin, että kaikki sosiaaliset paineet ovat poissa ainakin kolmeksi viikoksi, todennäköisesti kesään asti. Kukaan ei odota, että sovittaisiin tapaamisista. Kukaan ei odota, että osallistuttaisiin milloin mihinkin. On vain aikaa, aikaa ja aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki on mukava olla kotona! Jos eristäytyminen kestää, kuitenkin useita viikkoja tai kuukausia, niin ihan varmasti alkaa kyllä rassaamaan ainakin minua.
Monessa maassahan jo nyt saa mennä vain pakollisesti kauppan tai apteekkiin(jossa jonotetaan.)
Rakastan itse pitkiä kävelylenkkejä ja jos niille en pääse, niin on kyllä rankkaa.
Ja suuri riski on myös, että digipalveluihin tulee rajoituksia suuren kuirmittumisen vuoksi.
Musta on kivaa, touhuan lasten kanssa ja kuulun myös riskiryhmään, mutta ärsyttää kun mies huitelee koko ajan milloin missäkin kyläilemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se ”uutuuden viehätys” monelta vielä katoaa ja kyllästytään siihen kotona oloon ja lähdetään taas liikkeelle, kun tauti alkaa olla huipissaan.
Teen kotona etätöitä ja olen todella tyytyväinen, ettei tarvitse olla työpaikalla, jossa on huono työilmapiiri, joitakin kiusataan selvästi ja on työuupumusta jo itsellänkin ollut. Tämä tuli taivaan lahjana! Toivottavasti etätyö jatkuisi kesälomiin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kun olen nyt kotona tuntuu että syön koko ajan.
Pelkään kanssa, että "uutuuden viehätys" kotoiluun katoaa ja ihmiset eivät välitä. Kun vain pysyisivät nyt kotona. Anoppi vinkui meitä kylään, mutta nuorimmainen on onneksi pikku flunssassa, niin ei senkään takia tarvinnut asiasta vääntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ”uutuuden viehätys” monelta vielä katoaa ja kyllästytään siihen kotona oloon ja lähdetään taas liikkeelle, kun tauti alkaa olla huipissaan.
Nope, koko ikäni tykänny olla kotona.
Olen introvertti misantrooppi. Kivaa? Ehkä turhan laimea ilmaisu, mutta mennään nyt sitten sillä. Kyllä, kivaa on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monella sohvaperunalla on ilovamma, kun nyt on mukamas ylevä syy makaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, osaavatko erityislapsesi tehdä itse koulutehtävänsä, ilman aikuisen apua?
Kyllä osaavat, melko lailla itsekseen. Heillä ei ole haastetta oppimisessa vaan koulussa olemisessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ”uutuuden viehätys” monelta vielä katoaa ja kyllästytään siihen kotona oloon ja lähdetään taas liikkeelle, kun tauti alkaa olla huipissaan.
Multa ei katoa. Sain vuosia sitten vakavan sairaskohtauksen. Vaikka selvisinkin siitä, toipuminen ennalleen kesti lähes 8 kk. Tuon kahdeksan kuukauden aikana en oikeastaan tavannut ketään enkä sitoutunut mihinkään vaan elin täysin itseäni ajatellen. Kukaan ei asettanut mulle mitään odotuksia. Jälkeenpäin olen usein ajatellut, että varsinaista sairaskohtausta lukuunottamatta se aika on ollut yksi elämäni parhaista. Toipumiseni jälkeen alkoi taas sosiaalinen kanssakäyminen, erilaiset velvollisuudet ja vastuut, muiden ihmisten odotukset jne. Nyt on pari päivää ollut samanlainen levollinen mieli kuin mitä oli sen 8 kk aikana.
Minä olen sosiaalinen, mutta nautin kyllä tietyllä tapaa kun kaikki turha on karsittu pois elämästä. Keskitytään olennaiseen, ollaan perheen kanssa.