Syöminen on muutakin kuin tankkaamista
Lueskelin muutamaa viestiketjua liittyen lasten syömiseen ja lämpimiin aterioihin. Pikakelauksella luin viestit. Yllättävän moni pitää syömistä vain auton tankkaamiseen rinnastettavana puuhana. Jääkaapista jokainen ottaa mitä ottaa ja milloin ottaa. Ravinnonsaanti tulee tyydytettyä noinkin, mutta eikö ruokailu ole muutakin kuin tankkausta?
Ainakin pienten, alle kouluikäisten lasten kanssa luulisi löytyvän aikaa yhteiselle aterialle päivittäin. Oletettavasti yhteisen pöydän ääressä ruoan laatukin on parempi kuin jos jokainen napostelee jotain nopeaa. Mistä lapset saavat mallia miten ruokapöydässä ollaan ja millainen on tasapainoinen ateria jos ei kotoa. Ai niin, koulusta/päiväkodistapa tietenkin ;-)
Taidan olla kalkkis, kun ajattelen että lapsi menettää paljon jos syöminen kotona hoidetaan drive-through tyylillä. Kommentteja?
Minäkin mietin, miten lapset oppivat kuorimaan perunan, käyttämään veistä ja haarukkaa oikein, keskittymään syömiseen ja keskusteluun pöydässä toiset huomioiden, jos kaapista haetaan ruokaa sitä mukaa, kun nälkä tuntuu suolistossa?
Meillä äiti aina jaksoi panostaa visuaaliseenkin puoleen ruokailussa. Emme olleet rikkaita, eivätkä ateriat olleet mitään ylellisiä, mutta me lapset katoimme pöydän, aina oli servetit myös nätisti laitettuna, ruoka aseteltiin lautaselle houkuttelevasti jne.
Mun ei ole koskaan tarvinnut hävetä lapsiani ravintoloissa, he eivät lähde kesken ruokailun pöydästä pois tai käy kiukkuamaan tms. Osaavat itse pilkkoa pihvinsä ja asettaa aterimet oikein, kun ovat syöneet.
Perhe, joka syö yhdessä, pysyy yhdessä.