Kaikkea ei tarvitse tehdä "lapsen parhaaksi"

Epäsuosittu mielipiteeni: Lapsen lisäksi myös vanhempi on ihminen, jonka onnellisuudella on merkitystä. Jokainen on vastuussa siitä, että tekee riittävän hyviä päätöksiä toki lapsiaan ajatellen, mutta myös itseään.

Toisten vuoksi uhrautuminen ei ole rakkautta. Jos parisuhde on onneton ja kaikki voitava jo tehty sen korjaamiseksi, myös vanhemmalla on oikeus erota. Lapset voi huomioida erossa pitämällä toiseen vanhempaan ja entisiin sukulaisiin mahdollisimman hyvät välit tästä huolimatta ja pyrkimällä säilyttämään elämässä vakautta muuten niin paljon kuin voi. Ihmisen, jolla on itselle tärkeä ja merkityksellinen työ on voitava panostaa myös siihen. Lapsille on silloin mahdollistettava lämpimät suhteet muihinkin aikuisiin. Hoidon laadulla on merkitystä. Ja ihmisellä, joka kokee voivansa paremmin yksinkertaisesti eläessä on oikeus valita pienempi asunto ja niukempi elintaso. Monillehan tämä ei ole edes valinta, vaan välttämättömyys. Lapsille voi näyttää, mitä kaikkea voi tehdä myös ilmaiseksi. Niukkuus voi kehittää luovuutta.

Ehkäisyn myötä on syntynyt myös kummallinen syyllistämisen kulttuuri, jossa oletetaan, että kaikkien päätösten pitäisi perustua lapsen parhaaseen. Miksi? Lapsen huomiointi ei koskaan aiemmin ole tarkoittanut sitä, että vanhemman elämä alkaisi pyöriä vain jälkikasvun ympärillä. Lapselle on tärkeintä rakkaus, lämpö ja hyväksyntä. Riittävä turvallisuudentunne. Nämä voivat toteutua, vaikka jokin asia hänen elämässään ei olisikaan täydellistä. Samalla kun osa ihmisistä elää käsittämättömän traumatisoivissa oloissa, täällä jaksetaan syyllistää ihmisiä siitä, että he muka rikkovat lapsukaisensa tekemällä töitä, olemalla tekemättä töitä tai purkamalla toimimattomia parisuhteitaan.

Elämä ei ole täydellistä, sen kanssa vaan on jokaisen meistä oltava aikansa.