Koronavirus ja suomalaisten tapa syljeskellä maahan
Jospa tämäkin tapa nyt vähenisi. Missään muualla Euroopassa en ole nähnyt maahan räkimistä.
Kommentit (6)
Muslimi-isä hakee tyttärensä päiväkodista ja joka ikinen kerta räkii pihalle.
Mutta yleistä sinä vaan urpo.
Vierailija kirjoitti:
Myös eteen ja kämmeneen köhiminen ja pärskiminen saisi loppua, vihdoinkin. Tätä näkee ihan hirveästi aikuisillakin, röhröh.
Varsinkin vanhemmilla ihmisillä. Oksettavaa ihan ilman mitään tartuntatautiakin.
Vanhukset yskivät ja röhivät usein suoraan kohti ihmisiä.
Joissakin kulttuureissa syljeskellään päin. Opetetaan jo lapsille, että vääräuskoisia päin saa syljeskellä.
Nimim. Asian Suomessa kokenut.
Paheksun syljeskelyä.
Kun mummini oli nuori ja äiti, oltiin hyvin tarkkoja, että syljetään sylkykuppiin, jossa oli vettä tai jotain muuta nestettä pohjalla. Tiedettiin, että tuberkuloosi leviää kuivavista ysköksistä hengitysilmaan!
Mummini paheksui aina, kun näki epäsiistiä käytöstä! Vaikka hänen koulu-uransa oli erittäin lyhyt, hän sentään oli sivistynyt, saanut hygieniaoppia ja kasvatti lapsensa aikuisiksi asti! Suomessa oli silloin korkeampi lapsikuolleisuus. Kulkutaudit niittivät paljon ihmisiä.
Myös eteen ja kämmeneen köhiminen ja pärskiminen saisi loppua, vihdoinkin. Tätä näkee ihan hirveästi aikuisillakin, röhröh.