Miksi meillä on niin kunnianhimoinen hiilineutraaliustavoite 15 vuotta muuta EU:ta nopeammin vaikka sen on varoitettu mm. autioittavan maaseutua eli aluetta jossa jo muutenkin asuntojen hinnat laskevat laskevan syntyvyyden seurauksena?
Kun aina on tapana purkaa osiin kaikkia kreikkalaisia termejä kuten televisio niin jos tuota termiä nyt vähän avataan niin sehän tarkoittaa, että himoitaan kunniaa.
Halutaan siis joku diplomi jolla ei lopulta välttämättä ole suurempaa merkitystä kuin Tuukka Temosen elokuvatunnustuksillakaan koska meidän päästöt on vain 1 promille globaaleista.
Kommentit (18)
Koska meillä on hallitus täynnä kunnianhimoisia pikkulapsia. Marinin tapauksessa kyse lienee siitä että kerää mainetta mahdolliseen EU:n huippuvirkaan.
Koska naisia ei ole tarkoitettu johtotehtäviin vaan heidän erityisominaisuutensa sopivat paremmin lastenhoitoon kotona. Sen osaa jo laskea siitäkin, että sitähän he ovat viimeiset ainakin miljoona vuotta tehneet.
Sellaiset ominaisuudet kuin neuroottisuus joka aiheuttaa naisilla ilmastoahdistusta ja agreeableness joka taas tekee heistä suvaitsevaisia.
Kysymys jota kukaan ei mediassa esitä:
Mitä hyötyä siitä on Suomelle ja suomalaisille, että mennään etunenässä näissä päästövähennyksissä? Ympäristölle siitä ei ole mitään hyötyä, sen verran pienet on Suomen päästöt.
Vierailija kirjoitti:
Kun aina on tapana purkaa osiin kaikkia kreikkalaisia termejä kuten televisio niin jos tuota termiä nyt vähän avataan niin sehän tarkoittaa, että himoitaan kunniaa.
Halutaan siis joku diplomi jolla ei lopulta välttämättä ole suurempaa merkitystä kuin Tuukka Temosen elokuvatunnustuksillakaan koska meidän päästöt on vain 1 promille globaaleista.
Suomen hiilineutralisuus on yks pask..hailee maailman mittakaavassa, ihan turhaa vouhotusta taas näiltä viherpiiperetäjiltä.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys jota kukaan ei mediassa esitä:
Mitä hyötyä siitä on Suomelle ja suomalaisille, että mennään etunenässä näissä päästövähennyksissä? Ympäristölle siitä ei ole mitään hyötyä, sen verran pienet on Suomen päästöt.
Follow the money. Ei poliitikkoja maan etu kiinnosta, kuten ei meitö muitakaan. Oma etu, kaverin etu ja jos jotain jää niin ehkä sitten maallekin jotain.
Aina kun vihreä avaa suunsa niin kansalainen avaa kukkaronsa.
Maata johtavat nyt ne luokan kiltit hikipinkotytöt, jotka haluavat olla open lellikkejä ja saada aina kokeesta kympin.
Toisaalta samaan aikaan unohdetaan ihan ilolla lentoliikenteen päästöt. Suomen hallituksen tärkein asia Britannian kanssa käytävissä neuvotteluissa ei suinkaan ole päästöjen vähennys tai kauppasuhteiden pysyttäminen nykytasolla vaan lentoliikenteen turvaaminen! Että sellaisia vihreitä meillä.
Ei enää mua kiinnosta. Tuhotkaa kaikki ja tuokaa tänne kaikki läpayttelijät vaan. 🙄
Mä elän torpassni kaukana kaikesta ja grilaan makkaraa. Mä en osallistu unelmaan millään tavalla 😊
Näiden naisten takia naisiin suhtaudutaan vähättelevästi johtajina, kun eivät osaa tehdä järkeviä päätöksiä. Nyt olisi tuhannen taalan paikka olla hyvä esimerkki, että naisetkin osaavat johtaa, jopa paremmin kuin ne iänikuiset setämiehet.
Ollaanpa rehellisiä ja myönnetään, että jos vaikkapa Kaavi autioituisi, emme menettäisi mitään.
Ei koskaan puhetta jos tavoitteet täyttyvät ja kuitenkaan mitään havaittavaa muutosta niin mitä sitten seuraa kun kuitenkin verotusraippa ja elintaso jo romahtanut aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ollaanpa rehellisiä ja myönnetään, että jos vaikkapa Kaavi autioituisi, emme menettäisi mitään.
Lienet niitä vihreitä joiden mielestä ainut syy asua maalla on insesti.

En tietääkseni ole vihreä, ja vaikka olisin, ei se muuttaisi sitä tosiasiaa, että Suomi ei tarvitse jokaikistä syrjäkylää. Ruoan tuotantoa toki tarvitaan, mutta sekin voitaisiin nykyaikana tehdä järkevämmin ja tehokkaammin, kuin ajelemalla traktorilla Pudasjärvellä.
Vierailija kirjoitti:
Ollaanpa rehellisiä ja myönnetään, että jos vaikkapa Kaavi autioituisi, emme menettäisi mitään.
Muissakin asioissa pitäisi mennä enemmistön halujen mukaan. Aina.
Vierailija kirjoitti:
Ollaanpa rehellisiä ja myönnetään, että jos vaikkapa Kaavi autioituisi, emme menettäisi mitään.
No vaikka niin, mutta kepun ei välttämättä kannata olla sellaisessa hallituksessa joka sen autioittaa. Ihan vaan koska sen äänestäjät on siellä.
Epäilen osalla poliitikkoja olevan omat liiketoiminnat mukana, jolloin he tienaavat. Osa lienee ihan ideologian palosta mukana menossa.
Taloyhtiössä kaukolämpö menee yhteiseen pottiin ja kaikki maksavat neliöiden mukaan. Voin säästää ja laskea huonelämpötilaa iltaisin vähän palellen. Luulen auttavani ilmastoa ja säästäväni rahallisesti. Valitettavasti naapurit eivät tee mitään tai jopa nostavat asuntonsa lämpötilaa, jolloin taloyhtiö maksaakin enemmän ja minunkin kulut nousevat. Ilmastotalkoissa vähän samaa meininkiä.