Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työkaverin rouva

Ujomies
21.02.2020 |

Työkaveri pyysi viime kesänä eräänä heinäkuisena perjantai-iltana saunomaan talolleen. Ollaan molemmat tahollamme onnellisesti parisuhteessa. Olen luonteeltani rauhallinen ja vähän introvertti mutta raamikas ja komeaksikin väitetty tummahiuksinen kaveri. Ravintolassa naiset ovat aina tulleet juttelemaan mikä nuorempana varsinkin häiritsi kun jutustelu ei ollut se mun juttuni. Työkaverini puolestaan sosiaalinen keskivertomies joka oli hankkinut nuorena vaimon ja perustanut perheen. Työkaveri oli järjestänyt lapset hoitoon isovanhemmille viikonlopuksi ja tarkoituksena oli pilkkoa kasa pöllejä saunapuiksi talkoohengessä ennen saunaan menoa. Ajoin pihaan autolla ja hyppäsin autosta pihalle. Työkaveri oli jo käynyt kirveen kanssa pilkkomaan pöllejä autotallin päädyssä. Olin käynyt salilla hoitamassa viikon jalkatreenin ennen talkoita ja riisuin hikisen treenipaidan tarkoituksenani vaihtaa se pitkähihaiseen työpaitaan kun työkaverini huikkasi että voit viedä kassin sisälle ja vaihtaa vaatteet siellä. Niinpä nappasin hikisen paidan toiseen käteen ja urheilukassin toiseen käteen ja suuntasin sisälle. Avasin etuoven ja yllätyksekseni ovella vastaan tuli siro hyvin laittautunut nuori nainen. Hän tuijotti sinisillä silmillään ja antoi katseen laskeutua paljaana ollutta rintaani pitkin alaspäin. Köhäisin kevyesti, sain sanottua nimeni ja mumisin jotain epämääräistä vaatteiden riisumisesta. Huomasin että naisen kasvoille nousi vieno puna kun katseemme taas kohtasivat ja koimme vetovoimaa puolin ja toisin toisiimme, jotain mitä en ollut ennen kokenut. Niin hänkin sai sanottua nimensä ja että voi esitellä makuuhuoneen jossa voi riisuuntua. Suuntasimme makuuhuoneeseen ja kohta kuulin ulko ovelta työkaverini huikkaavan että sori kun hänen rouva olikin vielä kotona mutta on juuri lähdössä viettämään iltaa kaverinsa kanssa. Vastasin siihen että eipä mitään, tavattiin jo, tulen kohta perästä pihalle. Rouva hävisi jonnekkin ja suuntasin itse vaatteet vaihdettuani ulos. Tehtiin polttopuita, saunottiin ja juotiin olutta sinä iltana, mutta tuosta kohtaamisesta alkoi uuden ajan alku.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
05.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten?

Vierailija
2/6 |
05.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viikko vain vaihtui. Uusi aika, juu juu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
06.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rouva kertoi myöhemmin että sisällä syttyi joku seksuaalinen halu mitä ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut ja tunne oli molemminpuolinen. Viikko tuon jälkeen koitti läheisyydentäyteinen hotelliviikonloppu vieraassa kaupungissa. Intohimoa, läheisyyttä ja seksiä enemmän kuin koskaan. Rouva oli toivonut jo pidemmän aikaa myös perheenlisäystä jota ei ollut yli vuoteen kuitenkaan kuulunut. Nyt tuokin lukko avautui ja viikonlopun seurauksena alkoi uuden elämän alku. Hieno viikonloppu työkaverille puolisoineen kuulemma.

Vierailija
4/6 |
06.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle kävi noin työkaverin kanssa puoli vuotta sitten. Olen nainen, hän mies. Se kemia mikä meillä oli tuolloin heti ensikohtaamisesta, aivan käsittämätöntä!

Meistä tuli välittömästi erottamattomat ja joudumme olla tai ainakin näytellä pelkkiä kavereita kaikkien muiden edessä. Tuntuu siltä kun olisimme aina tunteneet toisemme ja täydennämme toisiamme monin tavoin ja kiinnostuksen kohteet samat. Seksi on tietysti uskomatonta. Minulle on kerrottu että me olisimme tämän miehen kanssa toistemme twin flamet eli kaksoisliekit. Silloin se tunne kuulemma on juuri tämä.

Kumpikin meistä on tahoillaan naimisissa, valitettavasti. Ehkä jonain päivänä voimme olla yhdessä.

Vierailija
5/6 |
06.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin kerran tuon saman rouvan kanssa. Samoin sanoi minulle. Oltiin jonkun aikaa yhdessä aina viikonloppusin, kunnes homma lopahti. Tuttu juttu, miehensä järjestää näitä tapaamisia milloin minkin verukkeen kanssa.

Vierailija
6/6 |
06.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin tästä naisesta Hesarista. On moni törmännyt tähän samaan naiseen :(

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä yksi